Naurettava kohtaus.
Tuon usvan keskellä, joka nousi vaahtoavasta virrasta, näkyi
noiden kahden edellämainittujen sykomori-puiden latvat ainoastansa
epäselvästi, mutta niiden rungot ja alimmaiset oksat olivat
näkyväisempiä. Yhdellä näistä viimeksimainituista, joka ulottui
viistoon veden yli, luuli katteini huomaavansa miehen haahmun, ja
tarkemmin tutkittuansa tuli hän vakuutetuksi sen olevan intianin, jota
tämän vaskenkarvainen iho todisti. Vieläkin tarkemmin tutkittuansa näki
hän toisen sykomorin oksain välissä mustat, ebenpuun karvaiset kasvot.
Nämä eivät voineet olla muut kuin neekerin kasvot.
Mitä varten hän itse siellä oli, sen tiesi don Rafael varsin hyvin;
mutta mikä oli tuonut intianin ja neekerin tähän kolkkoon paikkaan ja
sellaisella ajalla?
Sanaakaan lausumatta piti hän silmällä kumpaisenkin miehen liikkeitä,
toivoen saavansa tähän selvitystä. Pian tulivat sekä intiani että
neekeri kokonansa näkyviin, hiipiessään hiukan eteenpäin noilla veden
yli ulottuvilla oksilla, ja sitten, pitäen niistä käsillään kiinni,
laskeutuivat he ales, kunnes heidän jalkansa ulottuivat kuohuun, jossa
asennossa he heiluivat edestakaisin, räpäköiden ja vinnistellen mitä
kummallisimmalla tavalla kasvojansa.
Henkensä uhallakaan ei katteini olisi voinut käsittää tämän kummallisen
menettelyn syytä. Hän luuli jonkun hänelle näkymättömän esineen heidän
huomionsa vallanneen, ja hän tuli ehdottomasti luulleeksi neekerin
kosivan jotakin veden neitoa, päättäen hänen vilkkaista eleistänsä ja
mielittelevistä kasvonliikkeistänsä.
Neekerin suuri suu oli auki korvasta korvaan, paljastaen hänen
kaksinkertaisen, valkoisen hammasrivinsä mitä suloisimpaan hymyyn,
samalla kun hän taajaan kurotti päätänsä veteen, ikäänkuin hänen
silmäyksiensä esine olisi piilossa tuon välkkyvän vaahtovaipan alla.
Intiani menetteli simalla tavoin, mutta vakavamman ja arvollisemman
näköisenä.
Upseri tutkisteli tarkkaan vesiputousta, mutta hän ei voinut mitään
nähdä, paitsi tuota välkkyvää vedenpintaa ja valkoista kuohua, kun se
syöksyi ales kalliolta.
Tässä silmänräpäyksessä viittasi intiani neekerille lakkaamaan
vinnistelemisestänsä; sitten päästäen toisen kätensä irti, lennätti hän
itsessä toisella tuon kauhean rotkon yli.
Tämä rohkea teko herätti uutta, miltei vavistukseen vivahtavaa
hämmästystä tuossa vesiputouksen alla seisovassa katselijassa.
Ennenkuin hän oli ennättänyt tätä miettiä, kuuli hän ihmisäänen, joka
oli vesiputouksen pauhinatakin kovempi. Tämä ääni tuli intianilta,
joka, käsivarsi ojennettuna, lauloi juhlallisen rukouksen veden
haltijalle. Sanoja hän ei voinut eroittaa, mutta suun liikkeistä näki
don Rafael miehen laulavan keuhkojensa kaikella voimalla.
Uteliaisuus olisi kentiesi voinut pidättää katteinia katselemassa tätä
kummallista kohtausta loppuun asti, mutta hänen halunsa löytämään
tien Las Palmas'en kartanoon saattoi häntä toisin toimimaan. Kentiesi
tulisivat nuo molemmat miehet sitäpaitsi yhtä salaperäisesti katoamaan,
kuin heidän käytöksensäkin oli.
Hän huusi sen tähden tarmonsa takaa useamman kerran, herättääksensä
heidän huomiotansa, mutta turhaan. Vesiputouksen huumaava pauhu esti
heitä hänen ääntänsä kuulemasta, ja kentiesi tähän tuli lisäksi vielä
se intokin, jolla he tointansa tekivät.
Tämän epäonnistuneen koetuksen jälkeen läsnäolonsa ilmaisemiseksi,
päätti katteini mennä sinne, missä nuo oudot miehet olivat. Päätös
ja toiminta oli don Rafaelille yhtä, ja vaivalloisesti kiipeiltyänsä
pääsi hän kallion huipulle, siihen paikkaan, jossa sypressipuut tekivät
holvin veden yli. Nuo molemmat henkilöt olivat kadonneet.
Nähdäksensä tätä paikkaa paremmin, kiipesi katteini toiseen näistä
puista, ja, katsellessansa ales rotkoon, näki hän kaksi miestä tulevan
rannalla olevasta pensastosta. Vaikka aurinko oli laskenut, ja hämärä
äkkiä tullut, hän ne kuitenkin heti tunsi; ne olivat neekeri ja intiani.
Rantaa lähellä, jossa virta oli matala, pistäysi iso vierukiven möhkäle
vedestä. Tätä kohti suuntasivat molemmat miehet askeleensa.
Intianin viittauksesta keräsi neekeri kantamuksen kuivia oksia, latoi
ne möhkäleen lakealle pinnalle ja sytytti ne palamaan. Pian leimusi
niistä kirkas liekki, levittäen virtaan punaista valoansa. Tulen
virittyä istautui neekeri rannalle ja näkyi vavisten katselevan liekkiä
sekä sen heijastusta. Intiani puolestansa heitti päästään hattunsa,
hajoitti palmikkonsa ja astui, pitkä, sysimusta tukka hajallansa
olkapäillä, veteen, kunnes tuli kallion syrjään. Siellä vei hän
ison meriraakun, joka tähän asti oli hänen vyötäisillänsä nauhassa
riippunut, huulillensa ja puhalsi siitä useita kovia, pitkäveteisiä
ääniä, ikäänkuin veden haltijata herättääksensä. Sitten hän heitti
raakun ja alkoi juoskennella kallion ympäri kummallisesti tanssien,
joka pani veden roiskumaan korkealle hänen päänsä päälle.
Koko kohtaus oli samalla sekä omituista että valtaavaa. Neekerin
kylmäverinen tyyneys, istuessaan vaitonaisena rannalla ja katsellen
juhlallisen näköisenä toverinsa kummallista tepastelemista, tuo punanen
loiste, joka heijastui noihin molempiin villinnäköisiin miehiin
samoinkuin kuohuvaan vesiputoukseenkin, joka näytti syöksyvän ales
kalliolta ikäänkuin tulivyöry, kaikki yhdessä loi näytelmän, jossa
naurettavaa ja ylevätä oli kummallisella tavalla sekasin.
-- Tulimmaista! huudahti katteini malttamattomalla äänellä. -- Olisipa
minulla hyvä halu odottamaan ja katsomaan, mitä pakanallista epäjumalaa
nuo velikullat rukoilevat; mutta ei käy täällä kauemmin viipyminen.
Minun täytyy jatkaa matkaani, ja saadakseni selon tiestä, on minun nuo
hullutukset keskeyttäminen.
Näin sanoen kohotti katteini äänensä ja huusi keuhkojensa koko
voimalla: halloo! Huutoon ei vastattu; se ei kuulunut.
-- Tulimmaista! lausui hän. Minun on koettaminen jotakin toista keinoa
heidän huomionsa herättämiseksi.
Yksinkertainen keino tähän tarjoutuikin itsestänsä. Hän kumartui ja
otti kouransa täyteen pieniä kiviä, sekä heitti ne kumpaiseenkin
mieheen.
Se vaikutti silmänräpäyksessä, sillä kivet olivat tuskin pudonneet
veteen, kun intiani yhdellä pyyhkäyksellä lakasi valkean ales
kalliolta, ja rotko tuli äkkiä pilkkopimeäksi. Kumpainenkin
vedenpalvelija katosi pimeyteen, ja don Rafael jäi yksinänsä kuohuvalle
vesiputoukselle.