Eksyksissä.
Sillä kohdalla, johon intiani ja neekeri olivat istuneet, sijaitsevaa
rotkoa verhosi rehevä ruoho ja niin taajassa seisovat puut, ett'ei
auringon säteet voineet tunkeutua niiden tuuheain lehvien läpi. Näistä
runsaista kasveista huolimatta olisivat nuo molemmat kullan etsijät,
jos eivät olisi olleet niin syviin mietteisin vaipuneina, voineet
alapuolellansa nähdä erään miehen seisovan vesiputouksen ääressä
suoraan heidän jalkojensa kohdalla.
Tämä mies, joka äsken oli siihen paikkaan tullut ja joka näkyi
katselevan vesiputousta uteliailla ja ihmettelevillä silmäyksillä,
ei ollut kukaan muu, kuin Rafael Tres-Villas, katteini kuningattaren
rakunaväessä.
On tarpeellista selittää, miten don Rafael tuli olemaan tässä synkässä
paikassa, joka oli kokonaan syrjässä Las-Palmas'een, johon hän aikoi,
vievältä tieltä.
Ylioppilaasta erottuaan oli rakuunakatteini heti pannut hevosensa
nelistämään. Pahaksi onneksi oli don Rafael, vaikka olikin kreoli eli
syntyperäinen mejikolainen, kokonansa outo tähän osaan maata, jossa hän
ei ollut paitsi varhaisimmassa lapsuudessansa oleskellut.
Muutaman kilometrin ratsastettuansa, saapui hän tienristeykseen, jonka
kumpikin haara kulki toistensa likettäin. Kun ei tietänyt, kumpaistako
haaraa hänen tulisi mennä, jätti hän valitsemisen hevosellensa.
Tuo elukka, jota epäilemättä suurempi jano kuin nälkä rasitti, vetäsi
ilmaa laajentuviin sieramiinsa, vainusi raitista vettä oikealla ja
alkoi astua sinnepäin menevää tietä.
Kuljettuaan tätä tietä muutaman minutin, tuli ratsastaja semmoiseen
paikkaan, jossa tie äkkiä loppui. Hänen edessänsä näkyi ainoastaan
taaja viidakko ja pensasto, joiden takaa hän kuuli virran pauhinan.
Viisainta, mitä katteini nyt olisi voinut tehdä, olisi ollut
tienristeykseen palajaminen ja sen toista haaraa meneminen, joka
piakkoin olisi vienyt hänet perille: mutta katteinista tuntui
takasinratsastaminen vastenmieliseltä, ja kukapa sitäpaitsi
tietäisikään, mihin se toinen haara vei.
Hetken mietittyänsä laskeutui hän siis ales satulasta, kytki hevosensa
puuhun ja alkoi raivata itselleen tietä viidakon läpi siihen suuntaan,
mistä veden pauhina kuului. Hän toivoi, näet, rantaan tultuansa,
tätä kävelemällä löytävänsä tien jatkon jollakin kohdalla, josta
voisi virran poikki kahlata. Suurella vaivalla ja ajanhukalla tunki
hän siis oksien sekä köynnöskasvien välitse ja pääsi vesiputouksen
alle juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin Costal sekä Claro olivat
alkamaisillaan veden neidon esille manaamista.
Vaikka katteini halusikin mitä pikemmin päästä tästä pälkähästä,
johon oli joutunut, houkutteli tuon vesiputouksen, joka oli Amerikan
mahtavimpia, näkeminen häneltä ihmettelemisen sekä ihastuksen
huudahduksen, ja muutaman minuutin hän seisoi sitä katsellen noiden
ylevien tunteiden valtaamana, joita sellainen näky on omiansa
herättämään.
Lopulta tunkiihe muita ajatuksia hänen mieleensä, ja hän aikoi juuri
kääntyä ympäri, jatkaaksensa tien etsimistä, kun odottamatoin olento
ilmautui hänen silmiinsä, sekä sai hänet pysähtymään paikallensa.