Vallesmanni, kuten sanottu, oli muun vihansa lisäksi vielä suuttunut
maksuttomien matkojensa johdosta. Kostoksi oli se peloitellut ja
uhkaillut panevansa syytteeseen haureellisesta elämästä. Ja olikinhan
hänellä aihe: Olihan hän tavannut miehet naisen vieraana niin kovin
ohkaisissa puvuissa, vieläpä sydänyöllä.
Siis uusi harmi!
"Rupeaakohan tää asia sitten taas pyörähtämään pahanne-päin!" huolestui
jo ukko kerran, varsinkin kun lukkari oli ryhtynyt sitä peloittelua
jatkamaan.
Varsinkin juuri se lukkarin ilkiö oli heittäytynyt häijyksi. Nytkin se
taas tiukkasi ja peloitteli. Vaati lukemaan kuudennen käskyn, jonka
hän, kuten jo sanottu, oli käskenyt opetella ulkoa. Nytkin se
varustautui sitä tiukkaamaan. Ukko Sikanen oli juuri siinä koulutuvan
lämpimässä vaipunut miettimään sitä uteliaisuutta kutkuttavaa
kysymystä, että kukahan se ne housut riisui, kun lukkari ärjäsi hänet
hereille. Aivan hän hölmistyi ja pökertyi siitä.
"Niin... niin ukko!... Anna tulla vaan! Mitä kielletään kuudennessa
käskyssä?" kovisteli lukkari. Ukko Sikanen joutui pulaan, eikä tiennyt
miten pelastua.
Mutta yhä vaan tiukkasi lukkari. Nyt se jo haukkui ja uhkaili ja
peloitteli taas lailla ja jos millä, niin että ukko alkoi jo pökertyä.
"Härkä!" ärjäsi jo lukkari ja tiukkasi lujasti, aivan huutamalla:
"Etkö sinä, sonni, tiedä mitä kielletään kuudennessa käskyssä?"
"Ka!" tapaili ukko kuin hätäytyen: "Ka... Tuota... Ei..."
Ja pulasta pelastuaksensa tokasi hän siinä hätäpäivissänsä umpimähkään:
"Mutta jos se tää poika sattuisi tietämään... Tää Pekka... Tällä kun on
äitiinsä hyvä muisti..."
Se pelastikin hänet pulasta. Lukkari alkoi näet tiukata nyt samaa
käskyä ja asiaa Pekalta.
Mutta ei sekään muistanut. Vaikka kuin koetti syleksiä niin ei vain
herahtanut oikea tieto.
"Toinen härkä!" haukkui lukkari ja tiukkasi vain asiaa. Pekka koki nyt
tapailla jotain, hapuillen:
"Ka... siinä kielletään... siinä käskyssä..."
Mutta siinä hänellä meni jo kaikki sekaisin. Ja pinteestä pelastaakseen
hän silloin äkkiä ilmoitti:
"Ei sitä nyt tällä kertaa muista... kun tässä pökertyy..."
Lukkari vihelsi, pyöritti päätänsä murheellisesti, huokaili ja käski:
"Sano sinä Killiäisen poika, mitä kielletään kuudennessa käskyssä!"
"Ka", tapaili poika, kyynäspäät polviin nojattuna, kumarassa, sylkäsi
ja tokasi:
"Eikös siinä kiellettäne se... se tää huorinteko."
"Ka!... Sehän se!" tokasi siihen ukko Sikanen äkkiä aivan tarraamalla,
käyttäen siten toisen viisautta hyväksensä.
Ja siitä haureusasiasta se lukkari nyt pauhasikin pitkät päivät. Juuri
Sikasia hän siitä asiasta piti tiukalla. Nytkin se oli taas haukkunut
siitä kaupunkimatkasta ja öisestä tapauksesta ja peloitellut lailla ja
sakoilla ja vankeudella.
"Ja entäs", nuuskasi se nyt ja käänsi puheen: "Entäs tääkin entinen
poikasi jo?... Niin jotta eihän sinulla tähänkään mitään sen
laillisempaa isän oikeutta?" tiukkasi hän ilkeästi.
"Niinkö tähän Pekkaan?" viivytteli ukko kiertelyllä vastaustansa ja kun
lukkari yhä vain sitä ilkeästi tiukkasi, jatkoi hän kierrellen, kuin
pulassa pökerrellen:
"Ka... Niin jotta mitäpäs tähän erikoisia oikeuksia pitäisi... Tää
Pekka on niin kesy ja siivo poika, jotta... Kestää tää kotona ilman
pitelyäkin..."
Ja häntä harmitti koko tämä koulu, tämä vaivan paikka. Mutta lukkari
vain jatkoi. Helvetin tulellakin se jo peloitteli ja uhkasi
peloitellessaan käskevänsä vallesmannin panemaan ukon syytteeseen tästä
vanhastakin synnistä: luvattomasta pojasta.
"Mitäs siihen sanot!" ilkkui hän aivan ja aikoi soimata laiskuudesta ja
tuhmuudesta.
"Et vielä iitä tuntisi, jos se tiellä vastaan tulisi?" ökysi se ja
haukkui ja soimasi pataluhaksi koko Sikasen suvun.
* * * * *
Huolekkaaksi se painoi siis nää koulun loppupäivät. Eväsvoikin alkoi
kulua vähiin. Siinä syödessä tuli taas ukko miettineeksi niitä lukkarin
ja vallesmannin uhkauksia ja lisäksi häntä vielä harmitti, kun poika
lokkasi aina voita semmoisen murikan kuin olisi sitä loppumattomasti.
Hän yritti jo, arvellen pojallensa:
"Jokohan nuo hylyt sitten rupeavat tosissaan hätyyttämään käräjiin
tästä..."
Taas se poika lokkasi voita. Hän koki työntää sen eteen silakkavatia.
"Tästä nyt..." koki hän välillä.
Taas se häijy! Voipytystä jo näkyi eräästä kohti pohja. Alkoi jo
suututtaa pojan ahneus.
"Söisit sinäkin näitä silakoita!" pureksi hän välillä silakkaa,
esimerkiksi pojalle. Sen suu oli ruokaa täynnä. Taas hän yritti:
"Tästä..."
"Ei se hylky näy ottavan esimerkistäkään vaaria", harmitti häntä jo
pojan voi-ahneus.
"Niin mistä!" tokasi nyt jo poika, sillä suu sattui olemaan puoliksi
tyhjä.
"Ka... Tästä... josta se lukkari... Tästä huorinteosta?" selitti isä
syöntitouhussa. Poika söi ja mietiksi asiaa. Ukko kehui taas silakoita
ja niin saatiin ateria loppuun.
* * * * *
Piiput savusivat jo rauhallisesti. Nyt oli Pekka ennättänyt miettiä
asian ja äkkiä alkoi hän tupakoivalle isällensä selittää:
"Siinä nyt taas Kaisan asiassa ei ole huoruuden suhteen mitään pelkoa."
Sitä yöllistä, housuttomuuskohtausta hän tarkoitti, lisäten:
"Silla siinä on peli selvä".
Imaistiin savut ja syläistiin. Nyt jatkoi poika:
"Sen sijaan on sinulla... niinkuin jo lukkari uhkaili, kipeimpänä
kohtana tää minä".
Tuntui aivan hyvältä kun oli itse syytön ja isä vikapää. Rauhallisesti
hän jatkoi:
"Kun sinulla ei ole minun niitä... täysiä laillisia oikeuksia ja
kiinnitystä, niin... ne voisivat oikeudessa vähän sakottaa napsata."
Se asia se nyt näyttikin ukosta kaikista pimeimmältä: Omatunto! Alkoi
tupakoimissynkkyys. Vihdoin puolustautui isä:
"Ka!... Niin jotta minkäpäs sille voi... Kun sinä näet kerran osuit
tulemaan!"
Oli ihan painostavaa. Asia näytti tyyten pimenevän. Kuin itseänsä
puolustellen nureksi ukko surullisena, ikäänkuin yksin muristen:
"Se on tää rakkaus aina semmoinen... Niin jotta siinä ei nainen järin
kauvaa neitseenä pysy..."
Ja taas vaiettiin. Ulkonakin oli niin kovin harmaata ja syksyistä.
Vihdoin äänsi toki poika. Alkaen tyynesti alistua kohtalonsa alle,
arveli hän ruokalevolle kallistumista valmistaen:
"Ka... Minkäpäs sille nyt osaa!... Varsinkin näin vanhalle asialle!"
Mahallensa hän vetäytyikin penkille. Onneksi alkoi uni painostaa
isääkin ja kohta veisasi tuvassa kaksi lukkaria sovinnollista,
autuaallista kuorsuutansa.
* * * * *
Välillä oli ollut pyhäpäivä.
Ja nyt tuntuikin taas rupeavan valkenemaan.
Pyhänä olivat he jo käyneet Siistis-vainajan lesken taloa
tarkastamassa, syöneet siellä vankan hautajais-rokan ja olivat nyt
tyytyväisiä elämäänsä. Siinä taas ruuan jälkeen istuksiessa ja
tupakoidessa selitteli jo isä:
"Tää oma talo vaikka jaetaan sitten tasan ja muutetaan kumpikin
eukkomme konnuille niin... Mikä hätä meillä on rikkaina miehinä
eläessä!"
Pekka savuutti piippuansa ja koki muistella sitä Siistisen
ruumiskirstun pituutta, eikä siis voinut vastata.
"Oli saakelivie, siinä kirstulla pituutta!" loikoili hänen päässänsä
ajatus.
"Niin että..."
Että ei suinkaan sen polvet tarvinneet olla koukussa niin pitkässä
arkussa pötköttäessä -- sitä hän yritti miettiä, mutta ei päässyt alkua
etemmä, sillä ajatuskyky yhä vaan loikoi.
"Niin että..."
Ei se herännyt sitä polvien koukistumis-asiaa jatkamaan.
"Että", nykäsi hän vieläkin sitä laiskaa ajatusta kylestä. Mutta ei.
Hän antoikin sen ikäänkuin nukkua. Tuntui silloin niin hyvältä, lepoon
pääsyltä, ikäänkuin olisi Siistis-vainaja laiskana suoristanut
arkussansa polvensa suoriksi. Niin kului hyvä tovi.
"Vai etkös sinä jo niin sanonutkin, jotta sinulla ei tule olemaan
mitään sitä vastaan... jotta minä nain toisen lesken?" toisti nyt ukko
jo.
"Ka", heräsi poika ajatustyöstä ja lupaili:
"Niinkuin sovittu, niin... Mikäpäs siinä!"
He laskivat ja miettivät edelleen. Kaikki näytti selvältä:
"Kun nyt vaan tää rippikoulu loppuisi ajoissa!" kiirehti vain ukko.
"Ka niin!... Sittehän se on peli selvä", imasi poika savut.
Ja niin edelleen. Ja pian tämä koulu onkin jo loppuun istuttu. Parin
päivän kuluttua on jo loppu käsissä ja itse pappi kuuluu silloin
tulevan härkäkoululaisillekin ilmoittamaan, kutka heistä on katsottu jo
kypsyneeksi isän tärkeään tehtävään, sen velvollisuuksiin ja huoliin.
Oli niin rauhallista, unettavaa. Poika jo vetikin unta, mutta ukko
istua tuhjotti ja miten ollakaan, niin alkoi häntä taas kiusata se
entinen uteliaisuus, että:
"Kukahan hylky tuo todellakin ne housut ja lasta vetäsi!" Hän koki
miettiä. Päähän pesiytyi makea uni. Isoa kirkonkelloa soitettiin ja sen
ääni mojahteli tajunnassa jo epäselvänä.
"Olikohan tuo..."
Se vetäisijä, olikohan tuo se tai se, koki uteliaisuus taistella unta
vastaan.
"Tuo... se vetäisijä..."
Taas mojahti kello, mutta nyt kuului sen ääni jo ikäänkuin kauvempaa.
Uni nääs...
"Se joka nää housut", yritti vielä ajatus.
Taas mätkähti kellon kieli ja sotki. Nyt sen ääni jo kuului kuin hyvin
kaukaa... Kirkko tuntui pakenevan jonnekin... sinne järven taa, sillä
tajunta uneutui. Pää nuokkui.
"Vai olikohan tuo..." yritti hän vieläkin, mutta...
"Ka!... Perr!" heräsi hän äkkiä kauhuissansa, sillä hän oli siinä
miettiessänsä torkahtanut niin syvällisesti, että eikös tipahtanut
penkiltä nenällensä lattialle.
* * * * *
Ihan ne nyt loppupäivinä soittivat kirkonkelloa ja härkäkoululaisetkin
kuletettiin kirkkoon toisten joukkoon kuulemaan tuomiotansa. Pappi
istui suntion pikkulehterissä, yski kertasen ja alkoi luetella:
"Johan Hermanni Pekurinen hyväksytään ehtoolliselle kiitoksella..."
Samoin se ja se ja se, jatkoi hän luetteloa, kääntäen:
"Aleksander Antti Johannes Puikkurinen hyväksytään, mutta kehoitetaan
ahkeroimaan sisäluvussa".
Samoin... se... ja se... ja se... Äänetönnä kuunteli joukko
tuomiotansa. Pappi jatkoi:
"Petter Tauno Oskari Hakulinen hyväksytään hyvän ja nuhteettoman
elämänsä tähden, vaikka hänen tietonsa muuten ovatkin vaillinaiset".
Seurasi nyt semmoisten luettelo. Pappi jatkoi: "Mikko Albertti Pöyhöstä
ei hyväksytä, koska..."
Ja nyt tuli tuomituiden pitkä luettelo. Kovin monelta olikin nyt taas
kielletty avio-oikeus. Se luettelo päättyi Sikasen sukuun. Sille piti
pappi aivan erityisen puheen, alkaen:
"Ja sitten seuraa Sikanen, isä ja poika..."
Hän huokasi siinä murheellisesti ja mietti. Kuin itseksensä hartaasti
valittaen puhui hän:
"Minun sydämeni tahtoo nyt taas murheelliseksi tulla!..."
Eikä ihme! Olihan Sikasien kosimismatka ennen kuulumaton koko
rippikoulujen historiassa. Pappi katsoi aivan korkeutta kohti kuin
korkeudelle suruansa osottaen:
"Mutta!" huokasi hän vihdoin, jatkaen murheellisena:
"Mutta kun Herra viisaudessaan koettelee ihmistä, niin Hän lyö
paimentakin sille armossa uskomansa lampaan pahuudella!"
Ja nopeasti, murheellisena nousi hän ja poistui sakaristoon. Sikasetkin
ehtivät vain nähdä, miten se pitkä, musta papinkappa lattiaa pitkin
viillen seurasi herransa jälestä.
"Niin jotta mitä se sanoi?" oli ukko Sikanen epäselvillä tuomiostansa.
Joku selitti silloin sen sisällön ilmoittaen:
"Ka sitä vaan, jotta et sinä eikä Pekka pääse vielä ripille".
"Kato tuota paholaista!" pääsi silloin hölmistyneeltä ukolta. Armotta
oli siis koko Sikas-suku tuomittu isyysoikeuksien puutteessa kuolemaan
sukupuuttoon. Ukko mietti tovin. Oli kuin olisi pää painunut jo alas.
Vihdoin raapasi hän korvallistansa ja ilmoitti pojallensa ihmettelevän:
"No... Tämäpä asia kävikin sitten, taisi, ohraisesti!"
"Ka!" tapaili poika, mutta selvisi ja lisäsi tyynesti:
"Niin jotta mikäpäs siinä... Tullaan ensi syksynä uudella puhdilla
niin..."
"Tottapahan silloin lörähtää läpi", lisäsi hän ja niin alkoivat he
varustautua kotimatkalle.