Olikin oikeastaan ukolle onni, että poika sattui hänen tullessansa
olemaan paikalla. Se näet esti hänet päästämästä vihansa irti. Nyt hän
oli ehtinyt tyyntyä ja voi siis ryhtyä rauhallisesti vaatimaan Kaisalta
tiliä.
Ja niinpä alkoikin hän asiansa ja valituksensa perusteellisesti,
aivankuin juhlallisesti, kuin Aatamista asti lähtien. Piipunperät
poskeensa pistettyänsä hän alkoi:
"Niinkuin Kaisa tiedät", alkoi hän, "niin minä olen sen entisen Antti
Sikasen poika ja sen ukon suku ei luikerra..."
"Se, toisin sanoen, on totuudessa pysyvää sukua." Kaisaa alkoi taas
yskittää. Ei hän luullut ukon vielä tietävän Leskisestä, mutta se tämä
äskeinen tapahtuma oli pannut hänet pulaan ukon edessä. Ukko jauhoi
edelleen, selittäen:
"Se isäukko julkisesti sanoikin, jotta hän ei ole eläissään valehdellut
muuta kuin kolme hätävaletta ja sitten neljännen tään".
Se oli kyllä siltä isä-ukolta ollut hyvin epäselvää, orakelimaista
puhetta -- se olikin näet ollut taitava valehtelija -- mutta kuten
tunnettu kävi se vieläkin täydestä Pielisjärvellä. Kaisa siunaili
itseksensä.
"Niin jotta senpätähden sitä en minäkään voisi rakastaa petollista
ja valehtelemiseen taipuvaista akkaa!... Kun kerran olen samaa
Sikas-sukua", jauhoi vihastunut ukko likemmä asiaansa. Kaisa kakisteli
kurkkuansa ja valitteli kuin muka yksin puhuen:
"Kinnusen akan pahuus kun juotti semmoiset sikurikahvit!... Jotta
kurkku on kuin tervattu ikään..."
Mutta moisesta kiemurtelemisesta ukko jo ihan kimpaantui ja alkoi
riidellä:
"Kaisa kuule!... Niin jotta elä livistä pois asian totuudesta ja
vakavuudesta, sillä minä olen _tiukka_ mies!"
Ja tiukasti hän sen sanoikin. Kaisa yritti jotain puhua, mutta ukko
koveni silmittömäksi.
"Ja siinä, kuule, Kaisa, pitää paikat ryskää, jos tämä mies akan päältä
kehen suuttuu!"
"No!... Mutta sepä on perhana!" taas yritti Kaisa, Mutta ukko moisesta
yhä vaan yltyi ja kerskui lopulta jo kuin älytön, ihan umpimähkään:
"Niin jotta vaikka kaksi perhanaa niin..."
Kaisa rähähti ja kiskoi härkäänsä. Ukko julmistui ja aivan huusi:
"Ja vaikka kolmekin perhanaa olisi niin!... Ja vaikka tämän sinun
härkäsikin ostan paikalla ja lyön rahat pöytään, niin nähdään, jotta
tällä pojalla on!"
Sitä ukon tiukkuutta nyt! Hän uhkaili, jatkaen:
"Niin jotta jos muussakin asiassa tiukka tulee, niin siinä pitää tulla
eteen _tenä_!"
Ja tiukasti löi hän viime sanaa ärjäistessään kämmenellä härkää
lautaseen, mutta...
* * * * *
Mutta: silloin sattui taas käänne. Leskinen oli näet huomannut
väkijoukon ja Kaisan härkinensä sen keskellä. Oitis välähti hänen
rahanahneessa päässänsä se älykäs ajatus, että Kaisan paulassa on taas
uusi härän ostaja.
Ja tietysti hän silloin riensi sikoinensa Kaisan avuksi. Hänen
luuloansa varmisti vielä se, että näki ukon lyövän lautaselle härkää.
Ainoastaan hinnan tarjoajat ne niin tekevät. Kiireesti riensi hän
hätään, ettei Kaisa ehtisi päättää.
Ja silloin osui ärtynyt ukko Sikanen toistamiseen uhkaamaan tekevänsä
tenän. Härkää lautaselle lyöden hän aivan kiljasi, uhaten:
"Tenä kyllä pitää tulla!"
"Mitä", ehätti Leskinen, tunkeutuen väkijoukon läpi hätään kuin
tulipaloon ehättäjä ja jatkaen:
"Niin jotta. Onko tällä eukolla härkä myötävänä!" touhusi hän, nyhtäen
sikaansa joukon läpi. Kaisa oli kuin tulisilla hiilillä.
"Niin jotta, etkö myö eukko härkää?" touhusi vain Leskinen ja alkoi jo
tutkia ja kopeloida, selitellen samalla:
"Minulla kun on siinä sitä sarvikarjaa... sitä hameessa-käyvää
sukupuolta nimittäin tuonne lähelle kahtakymmentä lypsävää, niin
tarvittaisi niille jo ainakin yksi Aatami... niinkuin ajan ratoksi..."
Siinä oli nyt touhua kun hän partoinensa puuhasi. Ukko Sikanen tupakoi
ja syleksi synkkänä. Hän ei tiennyt, että se on Leskinen, vaan luuli
ostajaksi. Innostunut Leskinen alkoi jo lasketella omia tavallisiansa,
häränsarvettansa, selitellen:
"Siinä koko Pielisjärven Vuonislahdella kuin ei olekaan paljon muuta
kunnollista urosaksi sanottavaa, kun se Piiparisen tois-silmä ukko,
niin... Niin tämä Leskinen ostaa!"
Siis se onkin juuri se Leskinen, hoksasi nyt ukko. Hän alkoi työntyä
synkkänä pois joukosta, joten Leskinen alkoi vaimentua ja päästää siten
hyödyttömäksi tullutta ostointoansa vaimentumaan.
Mutta synkkänä etsi nyt ukko Sikanen tilaisuutta voidakseen antaa
Leskiselle selkään. Sitä varten lähti hän nyt jo varaamaan
rohkaisuviinoja.
* * * * *
Kuten sanottu, oli Pekka tapellessa onnistunut nyrjäyttämään Pellisen
vävyn veljen Hermanni Moilasen sormen, niin että se alkoi turvota. Oli
täytynyt lähteä aivan lääkärille ja se olikin vetänyt sormen jo
sijoillensa.
Mutta lääkärin palkaksi oli mennyt kokonainen markka. Se tietysti
harmitti Moilasta, eikä siis ihme, että hän nyt veljensä kanssa haeksi
Pekkaa markkinoilta, aikoen antaa hänelle uuden selkäsaunan, että
markka tulisi siten edes osaksi korvatuksi.
Mutta ei sitä osunut löytämään. Sen sijaan sattui ukko Sikanen itse
tapaamaan Leskisen jo ennenkuin oli saanut viinasta oikeaa voimaa ja
rohkeutta.
Ja oitis hän tietysti alkoi hakea riitaa. Ei sitä tosin näin selvin
päin tahtonut löytää, mutta parastansa hän koki.
Koki ja löysikin. Onneksi oli näet Leskisen sika juur'ikään rypenyt
katu-ravassa. Sen kupeesta aivan valui loka. Ukko hoksasi oitis asian,
kiirehti sian rinnalle ja astui sen ohi niin taitavasti, että
kengänvarsi rypeytyi sian kupeesta.
"Perhana!" ärähti hän silloin oitis Leskiselle ja jatkoi uhmaavana:
"Elä, kuule, astuta rapaista sikaasi ryvettämään toista ihmistä!"
"Hä-äh?" oudosteli Leskinen ja nyhti sian aivan viereensä. Ei hän
aavistanutkaan, että tässä on nyt kilpakosija.
"Niin kyllä!" uhmaili Sikanen ja jo uhkaili:
"Tahi kun kutsun paikalle poliissit ja vallesmannit, niin se pitää
nähdä, jotta tokko se naukuu!"
Mutta ynseäksi vain tekeytyi mahtava Leskinen.
"Mhyh!... Vai minun possu astuisi toisen jalalle!" halveksui hän,
syyhäytti kertasen sikansa selkää ja jatkoi kuin ihmisten pahuutta
surkutellen ja päivitellen:
"Mutta sitä vaan näkyy olevan tässä maailmassa semmoistakin ukon-karaa,
joka ilkeää soimata syytöntäkin!"
"Perhana!... Elä puhu kuule tahi kun minä..."
Ja ilman sen enempää töytäsi hän Leskistä nyrkillä ryntäihin niin että
se oli keikota rapaiseen katuun selälleen.
"Perr!" kirosi se julmasti ja kavahti pystyyn. Väkeä tulvi ympärille.
"Vaikka kerr... niin!"
Ja siinä riidanhakemuskiihkossansa potkasi hän, Leskistä
ärsyttääksensä, sen sikaa, kiroten:
"Paholaisen sika!"
Ja se auttoikin! Sika älähti ja onneksi vetäsi suuttunut Leskinen
silloin jo häntä sikanuoran päällä vasten naamaa huutaen: "Elä potki,
kuule, sikaa tahi..."
Mutta julmistuneena rynnisti silloin luullun tappeluaiheen täten
hankkinut ukko tulisesti Leskisen ryntäisiin kiinni ja alkoi aikamoinen
paini.
* * * * *
Se tapahtui Nurmeksen torin reunapuolella. Onneksi oli poliissi nyt
ottamassa salavihkaa n.s. kylmän-ryyppyä, joten valtion puolesta ei
ollut estettä.
"Saatanan Leskinen!" ähki ukko ja koki vääntää. Leskinen rimpuili ja
väänsi vuorostansa. Sika puikkelehti hätäisenä siinä jaloissa ja eräs
katsoja arveli:
"Meinaavatkohan ne siinä tapella?"
Sitä ottelua!
"Vaikka pää menisi niin..." vannoi ukko ja väänsi rajusti.
"No... En minä mokomaa... paholaista!" ähki ja päivitteli oudostunut
Leskinen. "Kun vielä ilman asiaa ja valmistusta!..."
Luut tuntuivat ruskavan. Akat siunailivat. Pojat tunkeilivat joukon
läpi likemmä ja pelästynyt sika pyöri jaloissa.
"Kukahan niistä voittaa!" laskea tokasi eräs hyvin laiskan näköinen
mies. Leskinen repi jo ukon nuttua.
"Elä nuttua revi, kuule!" kirosi silloin ukko ja väänsi kuin viimeistä
päivää.
Ja luultavasti hän olisikin saanut aivan selvän voiton, jos ei sika
olisi joutunut jalkoihin. Mutta nyt se hylky siinä kintuissa pyöriessä
sotki selvän asian. Ukko, joka oli siihen kompastua, tapasi sitä
potkaista pois tieltä ja kirota:
"Tuokin sian piru... siinä!"
Mutta silloin se hylky sotki selvän asian. He kompastuivat siihen
molemmat ja yhdessä ankarassa rysyssä kierivät he siten, sylitysten
torirapaan. Siinä hetken piehtaroituansa hellittivät he, nousivat
jalkeille ja punaisena ja hikisenä päivitteli lopen uupunut Leskinen
huo'ottaen:
"Niin jotta vieläkin minä sanon... Jotta", huohotti hän. "Jotta tää nyt
vasta on kalu... kun... piru", huohotti hän taas, "kun ilman mitään
syytä ja valmistusta hyökkää kimppuun keskellä kaupungin toria!"
Mutta ukon sisu nousi yhäkin.
"Mutta nähdään se vielä kuka se ryntää ja rynnistää vielä uudella
kurssilla!" uhmaili hän, aikoen viina-voimat saatuansa näyttää vähän
kovemmalla tavalla. Viinan ostoon hän siis lähtikin. Tästä äskeisestä
tappelusta hänellä ei ollutkaan aivan selvää voitonmerkkiä. Ainoastaan
ylt'yleensä rapainen puku ja surkeasti poikki reväisty sarkanutun
kaulus osoitti, että oli hän toki yrittänyt ja koettanut voittajaksi
päästä.
* * * * *
Mutta menemme edelleen.
Pojalla, Pekka Sikasella, oli tässä tappeluasiassa isänsä asiaan
verraten useita etuja. Niinpä oli hänellä jo valmis riidanaihe: Olihan
näet Leskinen hänen kiusallaan kallistanut härän hintaa ja siitä jos
mistään sopi toki alkaa. Lisäksi oli hän ollut niin varova, että oli
aikonansa hankkinut ryypyt ja niinpä olikin hän jo pikku liehakassa.
Rohkein mielin etsi hän siis Leskistä.
Ja siinä se rapainen Leskinen olikin. Ja oitis hän alkoi:
"Tiedätkö, Leskinen, mitä sanassa ja raamatussa sanotaan siitä, joka
ostajan vahingoksi kallistaa härän hintaa?" kysyi hän uhitellen.
Leskinen tunsi kilpaostajansa; mutta tietämättä vieläkään asian oikeaa
laitaa, alkoi hän rahallisia etujansa ajaen selittää:
"Ka... Mutta sepä ei se akka hellittänyt vielä siihenkään hintaan...
Niin jotta minä peräännyin..."
"Häh!" uhkaili Pekka. Mutta toinen vaan neuvoi:
"Ka... Niin jotta se on vielä härkä akalla jälellä... Senkun menet vaan
ja lyöt rahat pöytään niin..."
Ahneus sai taas vallan. Aivan hän neuvoksi:
"Hyvä härkä se on siihen hintaan... Ja... toisekseen... niin jotta",
hän imasi kehaisusanat, "jotta ei se sillä hinnalla heltiä enää
kunnollinen liha-härkäkään, saati sitten oikea rotusonni..."
Mutta ei Pekka. Tiukasti hän vain hieroi riitaa. Tosin ei hän luullut
olevansa humalan puolesta vielä aivan valmis, varsinkin kun hän huomasi
ryypyiltänsä palanneen poliisin pitävän silmällä menoa. Siispä tyytyi
hän tällä kertaa tähän vähään alkuun, uhmaillen salaperäistä:
"Mutta kunhan se piru herää ruokalevolta niin..."
Niin jatkettiin. Pekka härnäsi ja ärjäsi jo lopulta aivan kiljasemalla:
"Ryökäleen Leskinen!"
Sitä karjaisua! Se oli jo ilmeistä tappeluraivoa.
"Saakeli!" hölmistyi Leskinen, joka huomasi siinä olevan taas
tappeluaikeet. Väkeä kokoontui taas.
"Tuntematon mies vielä!" siunaili hän sille ja päivitteli, mutta
mustasukkainen Pekka vaan yltyi ja uhkaili.
Mutta poliisi toki lähestyi jo. Hoilaten alkoi Pekka sen huomattuansa
painua ottamaan ryypyistä lisärohkeutta, antaaksensa sitten Leskiselle.
Leskinen puolestansa huomasi, että häntä uhkaa vaara ja pyysi paria
tuttua olemaan läheisyydessä, että tarpeen tullessa voisi saada apua
niiltä.