IX.

Markkinaremakka vain yhä jatkui. Oli jo tehty kauppojakin: Kaikki

viinamäen miehet olivat ostaneet viinaa. Joku oli ostanut

morsiamellensa rinkeliä ja joku vehnästä. Puhumattakaan siitä, että

Kinnunen oli vaihtanut mustalaisen kanssa hevosia.

Ja ennallansa jatkui Sikasienkin ja Kaisan ja parta-Leskisen asia,

Kaisa oli taas torilla härkinensä ja Leskinen sikoinensa ja entistä

ahkerammin koki Leskinen nyt siinä kehua ja painaa vaan kauppaa

lukkoon. Sian myöntikin siinä jo unehtui tyyten.

* * * * *

"Hys!" suhahti silloin Kaisa äkkiä. Hän näet huomasi Pekan olevan

tulossa. Kiireesti suhisten neuvoi hän Leskistä, että se heittäytyisi

härän ostajaksi. Siten toivoi hän saavansa asian Pekalta sotketuksi.

"Se on koko päivän... härkää... on tinkinyt!" koki hän suhista.

"Niin jotta... Hys!... Jotta kun sinä... olet ostajana ja korotat

hintaa, niin se auttaa!" suhisi hän siinä pulassa tulisella kiireellä.

Leskinen älysikin, että tarkotus on muka saada ostaja uskomaan, että

hän on tosi-ostaja ja siten kavaluudella saada se nostamaan hintaa.

Mikä onni! Kaisan asiahan oli jo kuin hänen omansa.

"Ka... Kaisa!... Härkäkauppojako sinä vaan teet?" kysyi Pekka

pistävästi: ei näet puhunut häränmyömisestä vaan kaupasta...

Leskis-"härästäkin" siis.

"Ka-a!" tapaili Kaisa. Mutta rennosti ilmoitti silloin, kuten kaupan

tekoa jatkava ostaja konsanaan, Leskinen Kaisalle:

"Ja nyt elä akka enää tingi!... Sen minkä lupasin härästäsi, lyön

pöytään, että puu tärähtää!"

Ja hän suinaili muka vieläkin kerran härkää ja puheli:

"Härässä, kuten sanoin, ei ole vikaa... mutta on siinä sadassa markassa

jo rahaakin!... Niin jotta nyt akka!"

Kaisa maiskutteli suutansa ja oli olevinansa epätietoinen. Häntä jo

hermostutti ja peloitti koko asia.

"Kenenkä akka sinä olet?... Kun härkäkaupalla kulet", kysäistä rynnisti

Leskinen yhtäkkiä. Asian täydelliseksi sotkemiseksi se oli.

"Häh akka?" tenäsi hän. Kaisaa vähin kainostutti ja hävetti. Hän koki

ilmoitella:

"Ka-a... Paljasta Saastamoistapa siinä oli vähän sinä ukon-jurana..."

Pekka olikin jo sotkeutua. Ei tämä parrastansa huolimatta tuntunut

Leskiseltä, koskapa se ei tiennyt kuka Kaisa on. Kai se oli ostaja.

Mutta Kaisan härkähän oli jo tavallaan hänen omansa. Hän jo ryhtyi siis

auttamaan Kaisaansa puhuen:

"Satako markkaa vain näin hyvästä elävästä!... Minä toki jo aikoja

sitten lupasin lyödä samasta elävästä sata kolmekymmentä pöytään, mutta

ei tää akka laskenut siitä hinnasta!"

Omaa etuansa hän sillä ajoi: korotti oman härän hintaa. Koko asia alkoi

Kaisan silmissä sotkeutua. Nyt suinaili jo Pekkakin härkää ja kehui:

"Niin pirun hyvä siitossonni!... Kun nyt vaan akka älyäisit olla

kohtuullinen, niin minä ostan".

Sitä rahantuloa! Aivan se jo sokaisi Leskisen. Ahneus sai hänessä

vallan ja niinpä ylvästeli hän:

"No oli menneeksi!... Sata neljäkymmentä!... Kun tää toinenkin

siitossonnin kärkkyjä tässä jo on tarjonnut!... Nyt lyö kättä

Saastamoisen akka!"

Mutta rahaa se tarvitsi Pekkakin. Ja siksipä hän sitä Leskisen pussista

ansaitaksensa kiirehti väliin, estellen:

"Elähän... elähän vielä eukko!... Kun minä suinaan ja kopeloin jalat

ja... mahasuonet..."

Ja hän kopeloi ja touhusi ja Leskinen samoin.

"Sata viisikymmentä järkiään!" ilmoitti nyt jo Pekka rutosti. "Kelpaako

keisarin myntti?"

Kaisa oli ihan sekaisin. Ei hän ollut moista odottanut.

"Pahanhengen jura!" kiukutteli hän hermostuneena jo härällensä, kiskoen

sitä nuorasta ilman asiaa. Väkeäkin oli jo kokoontunut ympärille aika

liuta.

"Kylläpä siinä nousee härälle hintaa!" ihmetteli joku.

"Sata kuusikymmentä!" sai Leskisessä sokea ahneus vallan. Ja hän jo

aivan sysi Pekkaa pois härän luota.

"Elä perhana!" oli Pekka siitä suuttuvinansa ja uhkasi ärsyttävästi:

"Jos niikseen tulee, niin nostan kahteen sataankin asti... Tää on

rotusonni!"

Kaisa poloinen tiukensi huiviaan, nyki nuorasta härkää ja yritteli

pulassa jos mitä. Väki aivan tunkeili kuulemaan ja näkemään ihmehärkää,

josta niin ylettömiä tarjottiin.

"Tavallisen mulipään härän näköinen on!... mutta onpas pirun arvokas

elävä!" ihmetteli eräs ukko, uskoen todellakin härän olevan jonkun

ihmehärän. Oudosteltiin. Ympärille kokoontunut vaimoväki seisoi kuin

hölmistynyt joukko. Kaikki puuhasivat ja oudostelivat tosissaan.

Ostajat jo toisiansa pettääksensä aivan kuin riidellä nahistivat.

Lisättiin hintaa.

"Ja jos niikseen, niin kerrassaan kaksi sataa!" uskalsi jo ahneuden

sokaisema Leskinen panna peliin.

"Ja kymppi yli sen!" lisäsi Pekka. Ei hän olisi uskonut, että voi

rikastua näin helpolla: lupaamalla vain maksaa härästä liikoja.

"Tää jo nousee paraan hevosen hintaan!" ihmettelivät miehet ja aivan

joukolla kopeloivat härän jalkoja ja mahan alusta ja ihan kaikkea,

huomataksensa, mikä ihme siinä niin ylettömästi maksaa.

"No!... On siinä härkä!" ilmoitti eräs ihmeissänsä. Asia näet oli

pannut päät pyörälle. Leskinen yltyi, päätti saada vielä muutaman

kymmenen lisää, touhusi, syleksi ja ilmoitti uljaasti kehuen:

"Ja jos se taas niin kinaksi tulee niin... Ja kun tää nyt

tunnustettavasti kuitenkin on sen", hoksasi hän siinä jo äkkiä kääntää

kavalaksi valeeksi, "sen kuuluisan Jehu-sonnin jälkeläisiä... niin".

Hän kopeloi, touhusi ja jatkoi uljaasti:

"... niin lähelle puolta-kolmatta sataa minä tätä toista ostajaa uhalla

nostan sille".

Ja rennosti löi hän siinä rukkaskädellä härkää lautaseen ja kerskasi

kova-äänisesti:

"Sillä minä olen se Pielisjärven rikas Leskinen ja se poika ei rahaa

nurise!"

Mutta se muutti asian. Pekka hoksasi jutkun ja äänteli:

"No jos sinä nyt kerran se parta-Leskinen olet, niin pidä pois

härkä..."

Ja ääneti lähti hän työntymään joukon läpi, vannoen antavansa näillä

markkinoilla Leskiselle selkäsaunan.

Hän vain tarvitsi sitä varten nyt rohkaisuviinat.

* * * * *

Torilla remusi markkinaelämä taas ennallansa. Kaisan härän maine oli

äskeisen hintatarjoilun johdosta levinnyt laajalti ja harva se mies oli

jo kopeloinut tuon ihme-elävän.

Mutta kauppoja ei vaan syntynyt. Monella oli jo hyvä halu, mutta

raha-asiat vetivät vastakynttä.

Ja ahkerasti pitivät Sikasetkin nyt Kaisaa ja Leskistä silmällä.

Vaikeuksia siinä kyllä oli, kun oli lisäksi kartettava toisiansa, ettei

poika tapaisi isää ja isä poikaansa pahoilta teiltä.

Mutta nyt oli Pekka taas onnistunut pääsemään Kaisan seuraan ja aikoi

siltä vaatia tiliä Leskisen suhteen. Myömättä sillä näkyi yhä olevan se

härkä, koskapa se sitä vieläkin talutteli.

"No!... Niin jotta mitäs sitä nyt kuuluu Kaisa?" tervehti häntä Pekka

jo hieman uhittelevasti. Kaisa aavisti, että se hakee riitaa ja aikoi

riidellä, muka härkäänsä soimaillen:

"Tuon pahanhengen jullin, kun sain ottaneeksi sen riesakseni, niin...

Sille nyt et vaan saa käteisellä ostajaa, et omasta silmästäsikään!"

Siinä loppui. Hän koki edelleen pelastua yskimisellä ja valehtelemisella,

että ajat ovat yskäisiä.

Mutta ei Pekka hellittänyt.

"Vai ei ole käteisellä ostajaa!" haki se vain riidanalkua, voidakseen

vaatia tilin.

Mutta siitä saikin Kaisa kiireessä taas jotain pelastavaa suuhunsa ja

kiehahti:

"Niin!... Kaikki vain velaksi... Niinkuin sekin partasuu

miehen-makkara... En paremmin sano!"

Ja aivan hän, alun saatuaan, rupesi sitä "partasuuta" soimaamaan ja

asiaa sotkeakseen riiteli valehdellen:

"Pahahenki... olisi näet käteisellä maksanut ainoastaan pienen osan...

Ja muu sitten velaksi... Niin meneppä tälle usko!... Tuntemattomalle

kuotukselle...Ptyshui!"

Aivan hän siinä sylkäsi Leskistä halveksuen ja nyhtäen härän päätä

pystyyn, ylös maasta, yritti taas jotain, mutta Pekka esti. Se oli

saanut kiemurteluista jo kyliänsä ja ilmoitti jyrkästi:

"Kuule, Kaisa!... Elä sinä kippuroi, eläkä luule jotta tämän pojan

silmä ei erota oikeaa härkää hevosesta!"

Herraisä! Arvasi Kaisan omatunto mitä se tarkoittaa. Hän alkoi taas

riidellä härälle. Mutta tiukasti painoi Pekka asiaansa ja uhitteli:

"Ja nilakka-kalaa, kuule, ei Sikasen talossa pataan panna, eikä

luikari-akkaa ikuiseksi omaksi edes-oteta!..."

"Pahuus!" tuskastui Kaisa härälle ja jo potkasikin sitä hieman. Mutta

yhä yltyi Pekka, tenäten ja uhkaillen:

"Sillä siinä talossa on suora luonto ja reilu peli... Muista se!"

Ja tiukka oli nyt se viimeinen "se"-sana. Niin se tuli kuin vasaralla

lujasti lyöty.

* * * * *

Mutta nyt tapahtui käänne, joka sai Pekan hillitsemään vihansa.

Kiivaudessansa ei hän näet ollut huomannut, että isä-ukko oli tulossa.

Kaisaa kovistamaan se sekin riensi, eikä ollut siinä vihan-sekaisessa

innossaan huomannut poikansa olevan paikalla. Hän jo tervehti äkeällä:

"Kaisa kuule..."

Mutta siinä hän hoksasi.

"Ka... Tuota!... Jotta sinähän se, Pekka!..."

Siinä sitä siis oltiin! Kumpikin tajusi, että hänet on toinen tavannut

jo hyvin likeltä sitä luvatonta. Sanattomaksi se pani. Yhtä tukala oli

Kaisan olo.

"Ka-a!" tapaili Pekka. Oli loppua kaikki asiat. Kaiken puutteessa alkoi

silloin ukko suinailla Kaisan härkää ja kysäsi:

"Vai olet sitä sinäkin, Kaisa, markkinoilla... härkää kaupalla..."

Kaisa ynseili härälle. Ukko kiersi sen taakse, nosti häntää, pyöräytti

sitä kertasen, kuten syynimies ja, siinä pulassa ollen, arveli:

"Ka... Hyvä härkähän tää näkyy olevan!"

Miten kiusallista! Ei tiennyt mitä nyt puhuisi.

"Vai mitä sinä, Pekka, arvelet?... Tästä Kaisan härästä?" täytyi jo

ukon turvautua.

"Ka-a... Onhan tää... Härkä kun härkä!" tapaili Pekka. Ja nyt ei

hänellä ollut muuta neuvoa kuin alkaa vuorostansa suinailu. Hänkin siis

nosti häntää, sylkäsi ja ilmoittaa tokasi:

"Mukiinmenevä siitossonni!"

Mutta siinä hän hylkäsi nyt kaiken toistaiseksi, siksi kunnes tapaa

Kaisan taas yksin. Ääneti alkoi hän työntyä väkijoukon läpi etsimään

Leskistä ja hakemaan sen kanssa riitaa ja tappelua.

Rohkaisuviinatkin oli hänellä jo valmiina housuntaskussa.

Kilpakosijat: Kertomus · 第 12 / 20 题