Markkinaremakka vain yhä jatkui. Oli jo tehty kauppojakin: Kaikki
viinamäen miehet olivat ostaneet viinaa. Joku oli ostanut
morsiamellensa rinkeliä ja joku vehnästä. Puhumattakaan siitä, että
Kinnunen oli vaihtanut mustalaisen kanssa hevosia.
Ja ennallansa jatkui Sikasienkin ja Kaisan ja parta-Leskisen asia,
Kaisa oli taas torilla härkinensä ja Leskinen sikoinensa ja entistä
ahkerammin koki Leskinen nyt siinä kehua ja painaa vaan kauppaa
lukkoon. Sian myöntikin siinä jo unehtui tyyten.
* * * * *
"Hys!" suhahti silloin Kaisa äkkiä. Hän näet huomasi Pekan olevan
tulossa. Kiireesti suhisten neuvoi hän Leskistä, että se heittäytyisi
härän ostajaksi. Siten toivoi hän saavansa asian Pekalta sotketuksi.
"Se on koko päivän... härkää... on tinkinyt!" koki hän suhista.
"Niin jotta... Hys!... Jotta kun sinä... olet ostajana ja korotat
hintaa, niin se auttaa!" suhisi hän siinä pulassa tulisella kiireellä.
Leskinen älysikin, että tarkotus on muka saada ostaja uskomaan, että
hän on tosi-ostaja ja siten kavaluudella saada se nostamaan hintaa.
Mikä onni! Kaisan asiahan oli jo kuin hänen omansa.
"Ka... Kaisa!... Härkäkauppojako sinä vaan teet?" kysyi Pekka
pistävästi: ei näet puhunut häränmyömisestä vaan kaupasta...
Leskis-"härästäkin" siis.
"Ka-a!" tapaili Kaisa. Mutta rennosti ilmoitti silloin, kuten kaupan
tekoa jatkava ostaja konsanaan, Leskinen Kaisalle:
"Ja nyt elä akka enää tingi!... Sen minkä lupasin härästäsi, lyön
pöytään, että puu tärähtää!"
Ja hän suinaili muka vieläkin kerran härkää ja puheli:
"Härässä, kuten sanoin, ei ole vikaa... mutta on siinä sadassa markassa
jo rahaakin!... Niin jotta nyt akka!"
Kaisa maiskutteli suutansa ja oli olevinansa epätietoinen. Häntä jo
hermostutti ja peloitti koko asia.
"Kenenkä akka sinä olet?... Kun härkäkaupalla kulet", kysäistä rynnisti
Leskinen yhtäkkiä. Asian täydelliseksi sotkemiseksi se oli.
"Häh akka?" tenäsi hän. Kaisaa vähin kainostutti ja hävetti. Hän koki
ilmoitella:
"Ka-a... Paljasta Saastamoistapa siinä oli vähän sinä ukon-jurana..."
Pekka olikin jo sotkeutua. Ei tämä parrastansa huolimatta tuntunut
Leskiseltä, koskapa se ei tiennyt kuka Kaisa on. Kai se oli ostaja.
Mutta Kaisan härkähän oli jo tavallaan hänen omansa. Hän jo ryhtyi siis
auttamaan Kaisaansa puhuen:
"Satako markkaa vain näin hyvästä elävästä!... Minä toki jo aikoja
sitten lupasin lyödä samasta elävästä sata kolmekymmentä pöytään, mutta
ei tää akka laskenut siitä hinnasta!"
Omaa etuansa hän sillä ajoi: korotti oman härän hintaa. Koko asia alkoi
Kaisan silmissä sotkeutua. Nyt suinaili jo Pekkakin härkää ja kehui:
"Niin pirun hyvä siitossonni!... Kun nyt vaan akka älyäisit olla
kohtuullinen, niin minä ostan".
Sitä rahantuloa! Aivan se jo sokaisi Leskisen. Ahneus sai hänessä
vallan ja niinpä ylvästeli hän:
"No oli menneeksi!... Sata neljäkymmentä!... Kun tää toinenkin
siitossonnin kärkkyjä tässä jo on tarjonnut!... Nyt lyö kättä
Saastamoisen akka!"
Mutta rahaa se tarvitsi Pekkakin. Ja siksipä hän sitä Leskisen pussista
ansaitaksensa kiirehti väliin, estellen:
"Elähän... elähän vielä eukko!... Kun minä suinaan ja kopeloin jalat
ja... mahasuonet..."
Ja hän kopeloi ja touhusi ja Leskinen samoin.
"Sata viisikymmentä järkiään!" ilmoitti nyt jo Pekka rutosti. "Kelpaako
keisarin myntti?"
Kaisa oli ihan sekaisin. Ei hän ollut moista odottanut.
"Pahanhengen jura!" kiukutteli hän hermostuneena jo härällensä, kiskoen
sitä nuorasta ilman asiaa. Väkeäkin oli jo kokoontunut ympärille aika
liuta.
"Kylläpä siinä nousee härälle hintaa!" ihmetteli joku.
"Sata kuusikymmentä!" sai Leskisessä sokea ahneus vallan. Ja hän jo
aivan sysi Pekkaa pois härän luota.
"Elä perhana!" oli Pekka siitä suuttuvinansa ja uhkasi ärsyttävästi:
"Jos niikseen tulee, niin nostan kahteen sataankin asti... Tää on
rotusonni!"
Kaisa poloinen tiukensi huiviaan, nyki nuorasta härkää ja yritteli
pulassa jos mitä. Väki aivan tunkeili kuulemaan ja näkemään ihmehärkää,
josta niin ylettömiä tarjottiin.
"Tavallisen mulipään härän näköinen on!... mutta onpas pirun arvokas
elävä!" ihmetteli eräs ukko, uskoen todellakin härän olevan jonkun
ihmehärän. Oudosteltiin. Ympärille kokoontunut vaimoväki seisoi kuin
hölmistynyt joukko. Kaikki puuhasivat ja oudostelivat tosissaan.
Ostajat jo toisiansa pettääksensä aivan kuin riidellä nahistivat.
Lisättiin hintaa.
"Ja jos niikseen, niin kerrassaan kaksi sataa!" uskalsi jo ahneuden
sokaisema Leskinen panna peliin.
"Ja kymppi yli sen!" lisäsi Pekka. Ei hän olisi uskonut, että voi
rikastua näin helpolla: lupaamalla vain maksaa härästä liikoja.
"Tää jo nousee paraan hevosen hintaan!" ihmettelivät miehet ja aivan
joukolla kopeloivat härän jalkoja ja mahan alusta ja ihan kaikkea,
huomataksensa, mikä ihme siinä niin ylettömästi maksaa.
"No!... On siinä härkä!" ilmoitti eräs ihmeissänsä. Asia näet oli
pannut päät pyörälle. Leskinen yltyi, päätti saada vielä muutaman
kymmenen lisää, touhusi, syleksi ja ilmoitti uljaasti kehuen:
"Ja jos se taas niin kinaksi tulee niin... Ja kun tää nyt
tunnustettavasti kuitenkin on sen", hoksasi hän siinä jo äkkiä kääntää
kavalaksi valeeksi, "sen kuuluisan Jehu-sonnin jälkeläisiä... niin".
Hän kopeloi, touhusi ja jatkoi uljaasti:
"... niin lähelle puolta-kolmatta sataa minä tätä toista ostajaa uhalla
nostan sille".
Ja rennosti löi hän siinä rukkaskädellä härkää lautaseen ja kerskasi
kova-äänisesti:
"Sillä minä olen se Pielisjärven rikas Leskinen ja se poika ei rahaa
nurise!"
Mutta se muutti asian. Pekka hoksasi jutkun ja äänteli:
"No jos sinä nyt kerran se parta-Leskinen olet, niin pidä pois
härkä..."
Ja ääneti lähti hän työntymään joukon läpi, vannoen antavansa näillä
markkinoilla Leskiselle selkäsaunan.
Hän vain tarvitsi sitä varten nyt rohkaisuviinat.
* * * * *
Torilla remusi markkinaelämä taas ennallansa. Kaisan härän maine oli
äskeisen hintatarjoilun johdosta levinnyt laajalti ja harva se mies oli
jo kopeloinut tuon ihme-elävän.
Mutta kauppoja ei vaan syntynyt. Monella oli jo hyvä halu, mutta
raha-asiat vetivät vastakynttä.
Ja ahkerasti pitivät Sikasetkin nyt Kaisaa ja Leskistä silmällä.
Vaikeuksia siinä kyllä oli, kun oli lisäksi kartettava toisiansa, ettei
poika tapaisi isää ja isä poikaansa pahoilta teiltä.
Mutta nyt oli Pekka taas onnistunut pääsemään Kaisan seuraan ja aikoi
siltä vaatia tiliä Leskisen suhteen. Myömättä sillä näkyi yhä olevan se
härkä, koskapa se sitä vieläkin talutteli.
"No!... Niin jotta mitäs sitä nyt kuuluu Kaisa?" tervehti häntä Pekka
jo hieman uhittelevasti. Kaisa aavisti, että se hakee riitaa ja aikoi
riidellä, muka härkäänsä soimaillen:
"Tuon pahanhengen jullin, kun sain ottaneeksi sen riesakseni, niin...
Sille nyt et vaan saa käteisellä ostajaa, et omasta silmästäsikään!"
Siinä loppui. Hän koki edelleen pelastua yskimisellä ja valehtelemisella,
että ajat ovat yskäisiä.
Mutta ei Pekka hellittänyt.
"Vai ei ole käteisellä ostajaa!" haki se vain riidanalkua, voidakseen
vaatia tilin.
Mutta siitä saikin Kaisa kiireessä taas jotain pelastavaa suuhunsa ja
kiehahti:
"Niin!... Kaikki vain velaksi... Niinkuin sekin partasuu
miehen-makkara... En paremmin sano!"
Ja aivan hän, alun saatuaan, rupesi sitä "partasuuta" soimaamaan ja
asiaa sotkeakseen riiteli valehdellen:
"Pahahenki... olisi näet käteisellä maksanut ainoastaan pienen osan...
Ja muu sitten velaksi... Niin meneppä tälle usko!... Tuntemattomalle
kuotukselle...Ptyshui!"
Aivan hän siinä sylkäsi Leskistä halveksuen ja nyhtäen härän päätä
pystyyn, ylös maasta, yritti taas jotain, mutta Pekka esti. Se oli
saanut kiemurteluista jo kyliänsä ja ilmoitti jyrkästi:
"Kuule, Kaisa!... Elä sinä kippuroi, eläkä luule jotta tämän pojan
silmä ei erota oikeaa härkää hevosesta!"
Herraisä! Arvasi Kaisan omatunto mitä se tarkoittaa. Hän alkoi taas
riidellä härälle. Mutta tiukasti painoi Pekka asiaansa ja uhitteli:
"Ja nilakka-kalaa, kuule, ei Sikasen talossa pataan panna, eikä
luikari-akkaa ikuiseksi omaksi edes-oteta!..."
"Pahuus!" tuskastui Kaisa härälle ja jo potkasikin sitä hieman. Mutta
yhä yltyi Pekka, tenäten ja uhkaillen:
"Sillä siinä talossa on suora luonto ja reilu peli... Muista se!"
Ja tiukka oli nyt se viimeinen "se"-sana. Niin se tuli kuin vasaralla
lujasti lyöty.
* * * * *
Mutta nyt tapahtui käänne, joka sai Pekan hillitsemään vihansa.
Kiivaudessansa ei hän näet ollut huomannut, että isä-ukko oli tulossa.
Kaisaa kovistamaan se sekin riensi, eikä ollut siinä vihan-sekaisessa
innossaan huomannut poikansa olevan paikalla. Hän jo tervehti äkeällä:
"Kaisa kuule..."
Mutta siinä hän hoksasi.
"Ka... Tuota!... Jotta sinähän se, Pekka!..."
Siinä sitä siis oltiin! Kumpikin tajusi, että hänet on toinen tavannut
jo hyvin likeltä sitä luvatonta. Sanattomaksi se pani. Yhtä tukala oli
Kaisan olo.
"Ka-a!" tapaili Pekka. Oli loppua kaikki asiat. Kaiken puutteessa alkoi
silloin ukko suinailla Kaisan härkää ja kysäsi:
"Vai olet sitä sinäkin, Kaisa, markkinoilla... härkää kaupalla..."
Kaisa ynseili härälle. Ukko kiersi sen taakse, nosti häntää, pyöräytti
sitä kertasen, kuten syynimies ja, siinä pulassa ollen, arveli:
"Ka... Hyvä härkähän tää näkyy olevan!"
Miten kiusallista! Ei tiennyt mitä nyt puhuisi.
"Vai mitä sinä, Pekka, arvelet?... Tästä Kaisan härästä?" täytyi jo
ukon turvautua.
"Ka-a... Onhan tää... Härkä kun härkä!" tapaili Pekka. Ja nyt ei
hänellä ollut muuta neuvoa kuin alkaa vuorostansa suinailu. Hänkin siis
nosti häntää, sylkäsi ja ilmoittaa tokasi:
"Mukiinmenevä siitossonni!"
Mutta siinä hän hylkäsi nyt kaiken toistaiseksi, siksi kunnes tapaa
Kaisan taas yksin. Ääneti alkoi hän työntyä väkijoukon läpi etsimään
Leskistä ja hakemaan sen kanssa riitaa ja tappelua.
Rohkaisuviinatkin oli hänellä jo valmiina housuntaskussa.