Paitsi Sikas-sukua, uhkasi niinä aikoina Pielisjärvellä vaimonpuolen
puutteessa sammua eräs toinenkin suku, nimittäin iso-partaisen Jussi
Leskisen. Monista ponnistuksistaan ja tuuheasta parrastansa huolimatta
ei näet tämän jo viisi vuotta sitten leskeksi jääneen Leskisen ollut
onnistunut saada uutta vaimoa. Ja niin elää leipoi hän yksinään
Pielisjärven pitäjän eteläpäässä.
Mutta nyt hän oli kuullut, että pitäjän pohjoispäässä Saastamoisen
Kaisa oli vapaa.
"No... Eihän tässä sitten enää hätää eikä eukonpuutetta olekaan", oli
hän ihastunut. Onneksi sattuivat vielä näihin aikoihin olemaan
Nurmeksen markkinat, ja kun hänellä oli iso sika vietävänä markkinoille
kaupaksi, päätti hän tietysti samalla matkalla kosia Kaisasta
itsellensä eukon.
* * * * *
Mutta menemme varsinaiseen asiaan.
Tämä itsetietoinen ja pitkäpartainen Jussi Leskinen istuksi todellakin
nyt Kaisan tuvassa ja kosi Kaisaa. Laatuun käyvältä akalta se hänestä
olikin tuntunut.
"Niin jotta mitäpäs siinä sitten Kaisa... turhia tingitään",
suostutteli hän, sillä hän oli jo ennättänyt kehua sekä itsensä että
kontunsa.
"Pyörähdät tästä vain katsoa sukaisemassa sitä minun taloani ja
sittenpähän Nurmeksen markkinoilla pannaan kauppa lukkoon pusuja
vaille".
Rennolla sulhaspäällä hän nyt olikin ja reilusti kuten iso isäntä ikään
heilautteli pitkään pieksunvarteen pistettyä jalkaa polven päällä.
"Vai mitä Kaisa?... Niin jotta eikö anneta tään rakkauden vaan ryskää?"
kysäsi hän jo voitonvarmana, imasi aivan ökä-savut, sylkäsi oikean
isäntä-sylen ja jalkaa polven päällä retkutellen odotti vastausta.
Mutta ei. Kaisa kaapi taikinaa ja mietti ja punnitsi. Hän näet epäröi,
kun ei ollut varma jaksaako kumpikaan Sikanen läpäistä rippikoulunsa.
"Tällä Leskisen Jussilla on talo, jossa ei ole puutetta lihasta eikä
leivästä eikä... tästä nyt muustakaan särpimestä!" kehui Leskinen
lisää, kokien pehmittää Kaisaa.
Ei vieläkään vastausta. Mieluummin hän ottaisi Sikasen, kumman tahansa,
heidän kontukin kun on tästä ihan rajatusten, mutta ken sitä niiden
rippikoulua tietää! Hän syventyi kuopimiseen.
"Ei, ei siinä meidän talossa akalla ole puutetta muusta kuin
köyhyydestä!" toisteli Leskinen ja sylkäsi niin isäntämäisesti että
niska nytkähti itsetietoisuudesta.
"Entinenkin akka valitti vain sitä jotta kun hän ei vain tään ajallisen
paljouden takia saisi sielullensa sitä vahingoksi sanottua", jatkoi
Leskinen ja päästi savua sekä suusta että sieramista niin että koko
parta tuprusi kuin palava kuontalo. Kaisa mietti ja kaapi. Olihan hyvä
pitää tuo Leskinen ainakin Sikasen varalta.
"Sielullensa... sielullensa se eukko vaan pelkäsi vahingon tulevan
kun..."
Hän sylkäsi välillä ja nyhti partaansa:
"Kun siinä on niin ylettömästi sitä jota koi ja ruoste syö ja raiskaa,
jotta ei siitä raiskatenkaan loppua tule".
* * * * *
Selvittiin siitä toki jo parempaankin alkuun. Äkkiä näet Kaisa herkesi
kaaputtamasta, kaatoi taikinaan likovettä ja kysäsi:
"No entäs... Niin jotta onko sinulla siinä?"
Miltei kainostutti sanoa loppuun.
"Siitä entisestä eukosta mitä?"
Lapsia hän tietysti tarkoitti. Arvasihan sen Leskinen.
"Mhyh!" ynseili hän siihen niin, että isäntämäinen niska aivan
nytkähti.
"Vai vielä niitä kakaroita olisi pitänyt siihen siittää!"
Aivan hän ylpistyi kun niitä ei ollut.
"Leivän syöjiä!"
Mokomiakin. Ylpeät sylet laski hän isosta parrasta lentoon ja aivan
komeili ynseästi kehuen:
"Sillä puolella Pielisjärven pitäjästä... siellä etelä-päässä, kuule
Kaisa..."
Luontoa se aivan nosti. Äänikin nousi, kun hän lopetti kehaisten:
"... Siellä tään pitäjään etelä-päässä kuule puidaan nämä riihet niin,
jotta siitä ei synny pölyä eikä ruumenia!"
Teki jo mieli sipasemaan isoa partaakin. Lapsettoman, rikkaan lesken
tietoisuudella ja tyytyväisyydellä laputteli hän pieksun pohjalla
lattiaa ja...
"Niin kun on laita täällä keski-pitäjäälläkin, ja... Täälläkin ja
Lieksan paikkeilla", yltyi hän vertailemaan sillä...
"Sillä näissä, Pielisen keski-pitäjään taloissa, kuule Kaisa,
kun sitä perillistä pymätään, niin sitä ei köyhimpien kaivoissa
riitä edes kastevettä, jotta saisivat ilman järviveden apua sen
perillis- paljouden kastetuksi kirkonkirjoihin... Niin jotta..."
"Häh?"
Aivan se suututti jo moinen kehuminen Kaisaa. Hän kehäsi jo omaakin
lapsettomuuttansa:
"On sitä nyt keskis-Pielisjärvelläkin puitu ja paukuteltu eikä..."
Aivan hän jo pyörähti siinä.
"Ka-a", yritti Leskinen muhkeasti, mutta ei ennättänyt jatkaa, sillä
kunniansa puolesta kimpaunut Kaisa sieppasi täyden vesikorvon lattialta
penkille ja lopetti ynseillen:
"Eikä silti ole ruumenhuoneet ruumenta ja rötyä täynnä!"
Ja sinä tässä kehut! Soo.
"Ka... tuota", yritti Leskinen, mutta Kaisa piti suunvuoron. Oli jo
sukeutua pieni väittely, mutta painui se toki, sillä Kaisaa alkoi taas
arveluttaa se Sikas-suvun lukutaito. Paras siis sittenkin pitää
Leskinen varalta.
Ja niinpä lupasi hän käydä katsomassa taloa, ja kun hänenkin oli
härkä-mullikka vietävä Nurmeksen markkinoille, lupasi hän siellä
ajatella asiaa ja puhua siitä.
"Sittenpähän näkee, kun kokee", arveli hän, ja niin oli hänellä nyt
kolme sulhasta lemmen-paulassa.
* * * * *
Ukko Sikasta oli henkisessä työssä ponnistellessa alkanut yhä enemmän
vaivata se Johannes-uteliaisuus. Häntä aivan kiusoitti, kun ei tiennyt
mikä kumman mies se oli, kun lukkari yhä vain sen saarnaa pohti.
"Mikähän pirun mies tuo oli!" oli hän kerrankin oudostellut pojallensa
Pekalle.
"Ka", oli Pekka yrittänyt sanoa, mutta oli keskeyttänyt huomattuansa,
ettei hän itsekään tietänyt, ja oli vain arvellut:
"Kun olisi siltä lukkarin paholaiselta itseltään kysyä!"
* * * * *
Tänään oli lukkari taas ollut ankara ja yhä se oli selittänyt samaa
saarna-asiaa. Sikaset olivat nyt syöneet taas vankasti ja istuksivat
kortteerituvassa tupakkahartautta pitäen ja odotellen unen tuloa.
Ja nyt taas pani heidät mietiksimään sitä rakkausasiaa. Ukko koki taas
laskea niitä Kaisan heinäpieleksiä, mutta nyt tahtoi sotkea se
Johannes. Hän istui kumarassa, tupakoi, syleksi miettiväisenä, ja
joltinenkin hikipisara kiilsi nenänselällä aikoen lähteä vierimään
nenää pitkin alas.
"Neljähän niitä piti olla niitä pielessijoja, kun..."
Mutta ei sittenkään. Jos hyvinkin pettää muisti! Hikipisara valahti
nenänselkää pitkin jo kertasen alemma, mutta pysähtyi toki vielä.
"Kun se tää..."
Se tää muu: tää Johannes sotkee, koki hän siinä unentuloa hilliten
pitää ajatusta työssä. Johannes alkoi näet siinä makean unentulon
seassa sotkea.
"Niin jotta niitä!" koki hän taistella unta ja epäselvyyttä vastaan.
"Niitä..."
Hän hapuili jotain yhä himmenevässä Johanneksen ja pieleksen välistä
ajatusta. Pää riippui kuin pois putoamaisillaan. Hikipisara herahti
rauhassa hieman alemma. Piippu lerppasi kuin unehtuneena ikenessä ja...
"Niitä..."
Turhaan. Uninen ajatus ikäänkuin viippasi ja viipoitti pieleksen ja
Johanneksen välillä. Johannes tuntui vievän voiton:
"Paholainen kun... sotkee jo koko ajatuksen!" harmistui hän jo. Mutta
ei se auttanut. Väkisinkin vei Johannes voiton. Yhä syvemmin painui hän
nyt hautomaan sitä uteliaisuutta herättävää kysymystä että:
"Kuka piruhan tuo mahtaa olla, kun se..."
Lukkari oli näet nytkin taas käynyt läpi profeeta Hesekielistä aina
Syyrakkiin saakka eikä sanonut pääasiaa: sitä kuka se Johannes oli.
Uteliaisuus valloitti unisen mielen:
"Kun saisi paholaisesta selvän!" hoki hän siinä. Uni painoi jo hitosti.
Hikipisara oli kasvanut ja kiilsi jo aivan nenänpäässä, kun hän siinä
tuhjakkeena nuokotti. Pekka tupakoi samalla tavalla, ja mietti
rakkausasiaansa. Olikin hän jo saanut nyt selville sen, että sillä
"olisi sitä siinä" oli tarkoittanut joko akkaa tai kontua tai sitten
molempia yhteensä. Se oli siis selvä. Hän sylkäsi ja kun pääkin oli jo
täynnä makeaa unta, lopetti hän ajatustyön kokonaan ja aikoi
venyttäytyä penkille nukkumaan.
"Niin jotta... olikohan tuo!" koki isä-ukko yhäkin sitä Johannes-asiaa.
Uni painoi jo niin, että hän nuokahteli tavan takaa.
"Olikohan tuo..."
Taas vetäsi nuokahtamaan ja keskeytti ajatuksen. Hikipisara riippui jo
nenänpäässä juuri pois tipahtamaisillansa.
"Tuo hylky... olikohan tuo..."
Tip!
Se hikipisara se vain nyt ukon nuokahtaessa tipahti nenänpäästä
lattialle. Ukko heräsi siihen, hölmisteli ja eikös tiedustanut Pekalta:
"Niin jotta..."
Sylkeä oli torkkuessa kasaantunut suuhun tukoksi. Hän käväisi pankon
luona tyhjentämässä ja jatkoi nyt:
"Kun sen Johanneksen yksin jo se saarnakin on ollut niin moni-peräinen,
jotta se on ollut sekä Syyrakista jotta... Muistatko sinä Pekka mistä
se vielä oli?" loppui häneltä oma muisti, ja kaikki meni sekaisin.
"Ka", yritti Pekka auttaa tiedoilla isäänsä, mutta muisti petti. Kuin
pulasta pelastuakseen hän sylkäsi ja tokasi:
"Se on se toinen puoli niistä toisista nimistä... eikä tästä nyt...
tästä paljaasta Syyrakista".
Ja penkille hän venyttäytyikin mahallensa ja kun nyt kerran päässä oli
niiden äskeisten rakkaus-ajatusten rippeitä, sai hän niistä puheen
aiheen ja arveli siis isällensä:
"Sinulla sitä oikeastaan ei ole enää tästä rippikoulun käymisestä
mitään etua... Kun ei sinulla kuitenkaan ole enää uuden akan otto
mielessä..."
"Ka", tapaili ukko, mutta pysähtyi. Ei sitä nyt kuitenkaan olisi
sopinut vielä asiaa ilmoittaa ja niin nukahtivat taas nämä kilpakosijat
tietämättä tään-taivaallista siitä, mitä vaarallisia miehiä he toinen
toisellensa olivat.