_Edelliset._ _Heikkinen_ (tulee kiiruusti perältä).
_Heikkinen_ (puettuna hännystakkiin). Anteeksi, arvoisa herrasväki!
_Heinonen, Henrikson_ ja _Hellsten_ (huudahtavat yht'aikaa). Häh! Kuka
siellä?
_Heikkinen._ Minähän tässä vaan olen!
_Heinonen_ (rauhoittuneena). Mieshän se onkin!
_Henrikson_ (samoin). Sehän on kirjanpitäjäni!
_Heikkinen._ Neitiseni! Minä tulen toivon ja rakkauden siivillä.
_Karoliina._ Minunko luokseni?
_Heinonen._ Tuoko se onkin?
_Heikkinen._ Teidän äitinne on sanonut, että olette hyvin rakastettava.
Ja hän sekä isäntäni ovat sanoneet, että teillä on omaisuutta
kuusikymmentätuhatta. Suvaitkaa minun pyytää Teitä omakseni!
_Karoliina._ Mitä?
_Hellsten._ Mitä tämä tahtoo sanoa?
_Heinonen._ Kuulkaas vaan herraseni!
_Loviisa._ Heinonen on hyvä ja pitää suunsa kiinni! Tämän nuoren miehen
olen minä valinnut.
_Emma._ Hän on aivan minun mieheni kasvattama...
_Heiskanen_ (Heikkiselle). Herra!... Tässä on kirje!
_Henrikson, Heinonen_ ja _Hellsten_. Ei. Älä anna!
_Loviisa._ Mitä nyt? Mikä kirje se on, josta hän niin paljon puhuu.
_Heikkinen._ Kyllä te tiedätte... Samallainen, kuin ne toisetkin...
_Loviisa._ Mitkä toiset?
_Heikkinen._ Ne, jotka olette lukeneet, mutta joista ette ole
välittäneet.
_Loviisa._ En ymmärrä mitään...
_Heikkinen._ Se on entiseltä morsiameltani, leskeltä, jonka kanssa olen
kihlaukseni purkanut.
_Loviisa._ Onko teillä ollut morsian ennen?
_Heikkinen._ Oli kyllä! Mutta minä otan ennemmin sen, jolla on
kymmenentuhatta enemmän!
_Heinonen_ (itseks.). Hitto vieköön! Kirje olikin hänelle.
_Loviisa._ Kuinka te uskallatte, herraseni, tulla kosimaan tytärtäni,
vaikka olette jo ennen olleet kihloissa?... Luulin teitä vakavaksi
nuoreksi mieheksi ja luotin veljeni suosituksiin... Herra! Vävykseni
ette tule koskaan!... Hyvästi!
_Heikkinen_ (itsekseen). Saakeli soikoon! Ja minä kun luulin, että hän
oli lukenut kirjeet. (Ääneen) Anteeksi, että tulin häiritsemään! --
Hyvästi! (Menee perälle).
_Heiskanen_ (seuraa häntä). Herra unhoittaa kirjeen! (Pitää kirjettä
samassa kädessä, jossa harja on).
_Heikkinen_ (kääntyy kiiruusti ympäri). Herra Henrikson! Herra
Henrikson! (Kääntyessään sattuu hänen kasvonsa harjaan ja likaantuu).
_Heiskanen._ Ai perhana!
_Heikkinen._ Senkin aasi! -- Etkö varota ihmisiä! (Toiset nauravat).
_Heiskanen._ Hä--hä--hä. Herra on musta kuin muriaani, vaan pestessä se
paranee!
_Heikkinen._ Mikä häväistys! Minä menen heti lesken luo! Hänellähän on
kivimuurinsa. (Menee).