_Heinonen._ _Hellsten_ (tulee perältä).
_Hellsten._ Anteeksi! -- Jokohan Heinosen herrasväki on saapunut?
_Heinonen._ Mitä minä näen? Sinä, Aksel! (Panee pois torven).
_Hellsten._ Eno Heinonen! -- Toivon teidät tuhannesti tervetulleeksi
Helsinkiin!
_Heinonen._ Kiitos! Kiitos!
_Hellsten._ Onko Karoliina myöskin mukana?
_Heinonen._ On ja vaimoni myöskin.
_Hellsten._ No eno, mitä hän sanoo minun rakkaudestani Karoliinaan?
_Heinonen._ Hän on vimmatun vihainen.
_Hellsten._ Minkä tähden?
_Heinonen._ Hän pitää sinua sellaisena tuulihattuna täynnä virheitä ja
vikoja.
_Hellsten._ No herranen aika! Eihän kaikki ihmiset ole yhtä pyhiä, kuin
Rooman paavit.
_Heinonen._ Katsos, asianlaita on näin, minulla oli ennen naimisiin
menoani pieni, herttainen rakkaussuhde ... ja nyt vaimoni torailee
siitä, niinkauan kuin elän. Hän, näes, on saanut päähänsä, että
Karoliinan tulevan miehen pitää olla hyvien tapojen esikuva... Hän ei
olisi koskaan saanut maistaa alkohoolia, ei edes pientä tuutinkiakaan ja
niitä sinä lienet juonut tusinoittain.
_Hellsten._ En koskaan juo mitään muuta kuin punssia.
_Heinonen._ Siinähän myös on alkohoolia. Ja sitä paitsi olet sinä
»Naisissa eläjä, Noien impien iloissa, Kassapäien karkeloissa».
_Hellsten._ Kukapa nuoruudessaan ei sitä olisi, eno hyvä. Kyllä silti
voi tulla hyväksi aviomieheksi.
_Heinonen._ Se on juuri minunkin mielipiteeni asiasta.
_Hellsten._ Ja sitten ei se, joka nuorena on ollut nahjus eikä ole vähän
huristellut, voi tulla vakavaksi avioliitossa.
_Heinonen._ Juuri minun mielipiteeni!
_Hellsten._ Puhu hänen kanssaan, rakas eno! Sano, että Karoliina ei voi
elää ilman minua.
_Heinonen._ No entäs sinä sitten?
_Hellsten._ Niin tietysti minustakin silloin loppu tulee.
_Heinonen._ Hiljaa! joku tulee. Se on Loviisa. Mene nyt pois täksi
päiväksi ja tule aamulla varhain, sittenhän nähdään, miten asianlaita
oikeastaan on!
_Hellsten._ Kiitos, kiitos, kunnon ukko. Aamulla siis. Hyvästi! (Menee).