_Maiju. Heiskanen._
_Heiskanen._ Oletteko tämän talon neitsyt?
_Maiju._ Taidanpa olla. Entäs sitten?
_Heiskanen._ Kai olette sitte hyvin ylpeä?
_Maiju._ Oh! Herra varjelkoon! en suinkaan! Vaikka onkin vähän
arvontunnetta ja kaikkea tuota...
_Heiskanen._ Kas siitä minä tykkään.
_Maiju_ (ivallisesti hymyillen). Onko se mahdollista?
_Heiskanen._ Hiisi minut vieköön, jos en tykkää!... Jos olet oikein
siivo, niin voit vielä tulla vaimokseni.
_Maiju._ Vaimoksi tuollaiselle? -- Minäkö?
_Heiskanen._ Tuollaiselleko? -- Luuletko, että minä olen avojalkainen?
Minulla on kolmesataa markkaa nimismiehen takana, siellä kotiseudulla,
hän antaa niistä korkoa ja vuoden perästä minä saan kolme kertaa niin
paljon. Sitäpaitsi on minulla kokonainen arpa valtion arpajaisissa.
Tiedäppäs se, että tytöt siellä kotipuolessa ovat aivan hupsuja minun
perääni. Ei nuo näy huonompia Helsinginkään tytöt olevan. Sain jo yhden
rakkauskirjeen.
_Maiju._ Todellako?
_Heiskanen._ Niin, niin. Se tuli lentäen korkeudesta.
_Maiju._ Saisikohan tuota lukea.
_Heiskanen._ Miksi ei, jos annat yhden suukkosen vaivoistani.
_Maiju._ Sitten aamulla.
_Heiskanen._ Se on minusta yhdentekevä -- vaikka milloin! Mutta anna nyt
kumminkin yksi!
_Maiju._ Enpä annakkaan. Minulla on ennestään oikein komea sulhanen
(menee lippaan kanssa vasemmalle).