_Maiju. Emma. Henrikson._ Sitten _Heinonen, Loviisa, Karoliina_ ja
_Heiskanen_.
_Henrikson_ (tulee hattu päässä huoneestaan). Nyt olen minä valmis!
_Emma_ (tulee kävelypuvussa huoneestaan). Minä myös!
_Henrikson._ Käsivartesi, eukkoseni, ja lähtekäämme satamaan!... Ah,
liian myöhään!... Tuossahan vieraamme ovatkin! (Heinonen,
käsivarressaan Loviisa, torvikotelo toisessa kainalossa ja matkalaukku
kaulassa; tulevat perältä. Heidän jälestään tulee Karoliina kantaen
hattulipasta ja viimeisenä Heiskanen, kantaen kapsäkkiä ja
sateenvarjoja).
_Heinonen._ Hyvää päivää, hyvää päivää! Tässä nyt olemme koko joukko.
(Kaikki tervehtivät).
_Henrikson._ Toivon teidät sydämestäni tervetulleiksi!
_Heinonen._ Kiitos! Kiitos! -- Ei olekkaan vielä kaukaa siitä, kun
viimeksi olin Helsingissä.
_Loviisa_ (puhuu sorakielin). Hänellä on aivan hirveä halu Helsinkiin
... vanhoja tuttavuuksia tietysti.
_Heinonen._ Hiljaa, rakas eukkoseni, nyt ei riidellä.
_Loviisa._ Sanoin vaan niin, kun tiedän, että Antti ennen naimisiin
menoaan...
_Emma._ Oli iloinen poikamies, arvatenkin. Aivan minun mieheni
vastakohta. Mutta me olemmekin niin onnellisia!
_Loviisa._ Emme mekään, herra varjelkoon, riitaisia olisi, jos vaan ei
Antti ennen naimisiin menoaan...
_Henrikson._ Mutta, rakas sisareni! Senhän sinä tiesit, kun naitte
toisenne. Heinonen on nyt vakautunut mies...
_Heinonen._ Tietysti! Niinhän minä olen.
_Henrikson._ Ja hyvin hyvä isäntä...
_Heinonen._ Aivan niin ... ja minulla on ainoastaan kaksi vikaa...
Ensiksi en tahdo olla mikään tohvelisankari ja toiseksi olen taituri
torvensoitossa... Täälläkin on minulla torvi mukanani. On kyllä hyvä
pitää se käsillä, jos vaimoni sattuu huonolle tuulelle... Hän torailee
ja minä puhallan ... enkä kuule sanaakaan hänen ripityksestään.
_Loviisa_ (on useita kertoja nykäissyt häntä takista, nipistää häntä
kädestä). Mutta Antti! --
_Heinonen._ No niin, vai et sinä tahdo kuulla puhuttavan siitä? No
olkoon sitte sillä tavoin... Muutoin kuulun minä torvisoittokuntaan, sen
saatte uskoa!
_Henrikson._ Niin, heittäkää pois kaikki kotoiset kiistat! Ei ole vielä
ollut yhtään avioliittoa, jossa ei joskus olisi sattunut vähän
kinastusta. Mutta nyt pidämme hauskaa yhdessä ollessamme. Siitähän on jo
kulunut viisi vuotta, kun viimeksi kävin luonanne maalla... Pikku
Karoliina on kasvanut noin suureksi ja tullut niin kauniiksi! Kyllä hän
tulee saamaan sulhasen, joka ei ole huonompia.
_Loviisa._ Sen asian aijoimmekin toimittaa nyt täällä Helsingissä
käydessämme...
_Karoliina._ Mutta rakas äiti...
_Henrikson._ Tuo tuossa on kai renkinne, arvaan minä. Mikä hänen nimensä
on?
_Heiskanen._ Nimeni on Heiskanen.
_Loviisa._ Hän on vähän lystikäs, hän kun on sorakielinen.
_Heinonen_ (ivallisesti). Ja sitä ei minun vaimoni ole vähääkään.
_Loviisa._ Muutoin hän on oikein hyvä poika.
_Heiskanen._ Oikein naistenhurmaaja, kuten tytöt maalla sanovat...
(nykäisee Maijua kupeesta). Vai kuinka, pikku mamseli?
_Maiju._ Kuules vaan tuota!
_Henrikson._ Kyllä meillä tulee olemaan hauska muutamia päiviä.
_Loviisa._ Ah, niin!
_Heinonen._ Emme välitä vähääkään toisista huvimatkailijoista. Minusta
on hyvin ikävää kulkea suurissa seurueissa.
_Loviisa._ Aivan niin!
_Heinonen._ Mutta vaimoni tahtoo kuitenkin katsella joka paikan. Me
läksimmekin mukaan oikeastaan huokean hinnan tähden 30 mk. edestakaisin.
Voiko huokeammalla matkustaa?
_Henrikson._ Mahdotonta!
_Heinonen._ Meidän pitääkin nyt katsella ja ihmetellä kaikkea... Syömme
hienoja aterioita...
_Henrikson._ Kämpin päivälliset ovatkin niin hienoja! -- Olkaa nyt
täällä kuin kotonanne ja pukeutukaa, niin lähdemme kävelemään
kaupungille.
_Loviisa._ Minä puen itseni oikein hienosti. Uusi leninkini pitää ensin
ottaa esille.
_Heinonen._ Minä panen vaan saappaat jalkaani, sitten olen valmis;
katuja kai ei ole korjattu siitälähtein kun viimeksi olin täällä.
_Emma._ Auta heitä, Maiju, matkakapineittensa laittamisessa!
_Maiju._ Kyllä!
_Emma._ Teidän huoneenne on tällä puolen, hyvä herrasväki. Jätämme
teidät yksinänne vähäksi aikaa. Näkemiin saakka! (Menee huoneeseensa).
_Henrikson._ Minä menen myöskin pois hetkiseksi. (Itseks. mennessään) No
nyt voipi, Jumalan kiitos, saada vähän enemmän vapautta!
_Loviisa._ Karoliina, tule lapsukaiseni!... (Loviisa ja Karoliina
menevät vasemm. etum. ovesta).
_Heinonen._ Tule sinä, Heiskanen, minun kanssani (menee vasemm. takimm.
ovesta).
_Heiskanen._ Minä tulen tuoss' paikassa, patruuna.