Kauan aikaa odotettiin uteliaisuudella _De Profundis_ kirjan
käsikirjoitusta, jonka tiedettiin olevan minun hallussani, sillä
tekijä oli usealle ystävälleen maininnut sen olemassa-oloa. Kirja ei
kaipaa pitkää esipuhetta eikä juuri minkäänlaista selitystäkään. Minä
tahtoisin vain sanoa, että ystäväni kirjoitti sen vankeutensa viime
kuukausina, että tämä on ainoa teos minkä hän vankeudessa kirjoitti
ja viimeinen suorasanainen tuote, joka hänen kynästään on lähtenyt.
("Ballad of Reading Gaol" Readingin vankilan ballaadi -- ei ollut
sepitetty, ei edes suunniteltu ennenkuin hän pääsi vapauteen).
Antaessaan minulle määräyksensä _De Profundis_ kirjan julkaisemisesta
kirjoitti Oscar Wilde:
"_Minä en puolusta menettelyäni. Minä selitän sitä. Minun kirjeessäni
on muutamia kohtia, jotka koskevat henkistä kehitystäni vankilassa ja
sitä välttämätöntä muutosta, joka minun luonteessani on tapahtunut
ja henkisessä suhteessani elämään; ja minä tahtoisin, että sinä ja
te muut, jotka vielä seisotte minun puolellani ja olette kiintyneet
minuun, tietäisitte tarkalleen, millä mielellä ja millä tavalla minä
toivon voivani katsoa elämätä suoraan silmiin. Tietysti, punniten
asiata yhdeltä puolelta, minä tiedän, että sinä päivänä, jolloin pääsen
vapaaksi, astun vain toisesta vankeudesta toiseen, ja tulee olemaan
aikoja, jolloin koko maailma ei ole tuntuva minusta laajemmalta kuin
vankilakoppini ja on herättävä minussa yhtä paljon kauhua kuin sekin.
Mutta minä uskon sittenkin, että alussa Jumala loi maailman kullekin
ihmiselle eriksensä, ja siinä maailmassa, joka on meidän sisässämme,
pitäisi jokaisen koettaa elää. Joka tapauksessa luet näitä paikkoja
kirjeessäni vähemmällä tuskalla kuin muita. Tietysti minun ei tarvitse
huomauttaa sinulle kuinka haihtuvia minun ajatukseni ovat -- meidän
kaikkien -- ja kuinka epämääräisestä aineesta meidän tunneliikkeemme
ovat kokoonpannut. Kuitenkin minä näen jonkunlaisen päämäärän, jota
ehkä voin taiteen kautta lähennellä_.
"_Vankilaelämä opettaa näkemään ihmisiä ja asioita sellaisina kuin ne
todellisuudessa ovat. Sen vuoksi ihminen kivettyy siellä. Ulkopuolella
olevat ihmiset, ne ne pettyvät harhakuvissaan alituisessa liikkeessä
olevasta elämästä. He seuraavat elämän kiertokulun mukana ja edistävät
sen epätodellisuutta. Me, jotka emme liiku mukana, me sekä näemme että
tiedämme_.
"_Tuottipa kirjeeni jotakin hyvää ahdasmielisille luonteille ja
kiihtyneille aivoille tai ei, minulle se on tehnyt hyvää. Olen
'puhdistanut sydämeni vaarallisista aineksista.' Minun ei tarvitse
muistuttaa sinulle, että taiteilijalle ilmaisumuoto on korkein ja ainoa
elämän muoto. Ilmaisun kautta me elämme. Niistä monen monista asioista,
joista olen kiitollisuuden velassa vankilan johtajalle, olen kaikkein
enimmin kiitollinen siitä, että hän on sallinut minun esteettömästi
kirjoittaa sinulle ja niin pitkältä kuin olen halunnut. Lähes kaksi
vuotta olen sydämessäni hautonut yhä kasvavaa katkeruuden taakkaa,
ja nyt olen vapautunut siitä suureksi osaksi. Vankilamuurin toisella
puolella on muutamia mustia, nokisia puu raukkoja, joista parhaallaan
puhkeaa esiin melkein räikeän viheriäisiä silmukoita. Minä tiedän
hyvin, mikä niissä tapahtuu. Ne etsivät ilmaisumuotoa itsellensä_."
Minä luulen voivani toivoa, että _De Profundis_, joka kuvaa
niin elävästi ja tuskaisesti yhteiskunnallisen turmion ja
vankilarangaistuksen vaikutusta henkisesti korkeaan ja hienostuneesen
luonteesen, on antava monelle lukijalle aivan toisen käsityksen sen
henkevästä ja tenhoavasta kirjoittajasta.
_Robert Ross_.