Joka vuosi kynttilänmessun aikaan julkaisevat provencelaiset
runoilijat Avignonissa hauskan pikku kirjan, täpö täynnä kauniita
runoja ja sieviä kertomuksia. Tämänvuotinen teos on juuri saapunut
käsiini ja näen siinä ihmeen ihanan jutun, jonka yritän kääntää
teille hiukan lyhennellen... Pariisilaiset, ojentakaa tänne
jauhovakkanne. Tällä kertaa teille tarjotaan hienolla seulalla
seulottua provencelaista jauhon tuoksua.
* * * * *
Apotti Martin oli... Cucugnanin kirkkoherra.
Hän oli makea kuin mesileipä, rehti kuin kulta ja rakasti
cucugnalaisia kuin isä lapsiansa. Cucugnan olisi hänestä ollut
maallinen paratiisi, jos cucugnanilaiset olisivat osanneet
vain vähän paremmin noudattaa hänen mieltänsä. Mutta asiat
olivat niin onnettomasti, että hämähäkit saivat rauhassa kutoa
verkkojaan hänen rippituoliinsa, ja itse pääsiäispäivänäkin jäivät
rippileivät koskematta hänen pyhän öylättirasiansa pohjalle. Tämä
välinpitämättömyys ihan runteli kunnon papin sydäntä ja alinomaa hän
rukoili, ettei Jumala sallisi hänen kuolla, ennen kuin hän saisi
hajonneen laumansa taas kootuksi lammashuoneeseen.
Ja saattepa nähdä, että Jumala kuuli hänen rukouksensa.
Eräänä sunnuntaina luettuaan evankeliumin nousi apotti Martin
saarnastuoliin.
* * * * *
"Rakkaat veljeni", sanoi hän, "uskokaa tai olkaa uskomatta, mutta
viime yönä minä, vaivainen syntinen, uneksuin olevani taivaan ovella.
"Minä kolkutin: pyhä Pietari tuli avaamaan!
"-- Kas, tekö se olette, kunnon herra Martin, sanoi hän minulle; mikä
suotuisa tuuli teidät nyt tänne...? Ja millä voin teitä palvella?
"-- Hyvä pyhä Pietari, te joka olette sen suuren kirjan ja avaimen
vartija, voisitteko sanoa minulle -- ellen vain liene liian utelias
-- paljonko teillä on cucugnanilaisia täällä taivaassa?
"-- En kiellä teiltä mitään, herra Martin; istukaa, niin katsomme
yhdessä.
"Ja pyhä Pietari otti esiin suuren kirjansa, avasi sen ja pani
silmälasit nenälleen:
"-- Katsotaanpa: Cucugnan, niinhän se oli. Cu... Cu... Cucugnan.
Tuossa se nyt on. Cucugnan... Hyvä herra Martin, se sivu on aivan
tyhjä.
"Ei sieluakaan. Ei enemmän cucugnanilaisia kuin kovia luita
kalkkunassa.
"-- Mitä! Eikö yhtään cucugnanilaisia täällä? Ei yhtään? Mahdotonta!
Katsokaahan tarkemmin...
"-- Ei ristinsielua, pyhä veli. Katsokaa itse, jos luulette minun
laskevan leikkiä.
"Minä, synti vieköön! poljin jalkaa ja kädet ristissä huusin armoa.
Silloin pyhä Pietari lausui:
"-- Uskokaa minua, herra Martin, ette saa antaa sen noin murtaa
mieltänne, sillä siitä voitte saada jonkin veren rikkeen. Eihän se
ole lainkaan teidän vikanne, se on pääasia. Cucugnanilaistenne,
nähkääs, pitänee nähtävästi olla pieni tuokio kiirastulessa
puhdistumassa.
"-- Oi taivaan nimessä, suuri pyhä Pietari! Tahtoisitteko olla hyvä
ja päästää minut niitä edes katsomaan ja lohduttamaan?
"-- Mielelläni, hyvä ystävä... Kas tuossa, pistäkää nuo sandaalit
heti jalkaanne, sillä tiet sinne eivät ole oikein hyviä... No niin,
hyvä on... Kulkekaa nyt suoraan eteenpäin. Näettekö tuolla kaukana,
alhaalla tienkäänteessä? Siellä on hopeinen ovi, kirjailtu ihan
täyteen mustia ristejä... Siitä oikealle kädelle... Kolkuttakaa sitä,
kyllä ne avaavat... Heipä hei! Voikaa hyvin ja olkaa iloinen."
* * * * *
"Ja minä patikoin... ja patikoin! Se se vasta maksoi kilpajuoksua!
Pintaani karmii vieläkin, kun sitä vain ajattelen. Kaitainen ura,
täynnä orjantappurapensaita, kiiltäviä nystyräkiviä ja kähiseviä
käärmeitä vei minut aina hopeiselle ovelle asti.
"Kopu! Kopu!
"-- Kuka siellä kolkuttaa! kysyi minulta karhea valittava ääni. --
"-- Cucugnanin kirkkoherra.
"-- Minkä...?
"-- Cucugnanin.
"-- Ahaa!... Astukaa sisään.
"Minä astuin sisään. Kaunis suuri enkeli, jolla oli siivet tummat
kuin yö ja puku hohtava kuin päivänpaiste sekä timanttinen avain
vyöllä, kirjoitti niin että rapisi suureen kirjaan, suurempaan kuin
se, joka oli pyhällä Pietarilla...
"-- No mitä te sitten tahdotte ja mikä on asianne? kysyi enkeli.
"-- Kaunis Herran enkeli, tahtoisin tietää -- mutta kenties olen
liian utelias --, onko teillä täällä cucugnanilaisia.
"-- Ketä...?
"-- Cucugnanilaisia, Cucugnanin seurakunnan väkeä... minä kun olen
niiden sielunpaimen.
"-- Ahaa! apotti Martin, eikö totta?
"-- Palvelijanne, herra enkeli."
* * * * *
"-- Cucugnan... niinhän sanoitte..." Ja enkeli avaa ja selailee
suurta kirjaansa kastellen sormea suussaan, jotta lehti kääntyisi
paremmin... "-- Cucugnan, sanoi hän syvään huoaten... Herra Martin,
meillä ei ole tällä kertaa kiirastulessa yhtään sielua Cucugnanista.
"-- Jeesus! Maria! Joosef! Ei yhtään cucugnanilaista kiirastulessa!
Oi, taivaan Jumala, missä ne sitten ovat!
"-- No, tietysti paratiisissa, pyhä isä. Missäs lemmolla te sitten
luulette niiden olevan?
"-- Mutta minähän tulen juuri sieltä, paratiisista...
"-- Te tulette!... No, entä sitten?
"-- No niin, kun niitä ei ole siellä!... Oi, enkelien pyhä äiti!...
"-- Mitä tehdä, herra kirkkoherra? Ellei heitä ole taivaassa eikä
kiirastulessa, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin että he ovat...
"-- Kautta pyhän ristin! Jeesus, Daavidin poika! Ai, ai, ai! Onko se
mahdollista?... Olisiko pyhä Pietari valehdellut?... Mutta enhän minä
ole kuullut kukon laulavan!... Voi, meitä poloisia! Miten minä nyt
voin mennä paratiisiin, kun ei siellä ole rakkaita cucugnanilaisiani?
"-- Kuulkaahan, herra Martin parka, kun kerran tahdotte, maksoi mitä
maksoi, tulla kaikesta vakuuttuneeksi ja nähdä omin silmin missä vika
on, niin menkää tuota tietä ja juoskaa sen päähän minkä jaloistanne
pääsette... Siellä on vasemmalla kädellä suuri porttiholvi. Kysykää
siitä, sieltä saatte kaikki tietää. Herran haltuun!
"Ja enkeli sulki oven."
* * * * *
"Se oli pitkä tie, tehty pelkistä hehkuvista hiilistä. Minä
hoipertelin niin kuin juopunut; joka askelella kompastelin. Ruumiini
oli kuin vedestä nostettu, joka ihokarvan päässä tiukkui hikipisara,
minä ihan läähätin janosta... Mutta kaikeksi onneksi en toki
polttanut jalkojani, sillä jalassani oli pyhän Pietarin antamat
sandaalit.
"Hypeltyäni hyvän aikaa harhaan näin vihdoin vasemmalla kädellä
oven... ei, porttiholvin, suunnattoman suuren porttiholvin, joka
ammotti selällään niin kuin suuren leivinuunin suu. Oi, rakkaat
lapsukaiseni, sitä näkyä! Siellä ei lainkaan tiedusteltu nimeäni,
eikä siellä ollut minkäänlaista luetteloa. Oven täydeltä työntyi
sinne uuneihin väkeä, niin kuin te, rakkaat veljeni, sunnuntaisin
tunkeilette kapakkaan.
"Ruumiistani valui hiki suurina karpaloina ja kuitenkin olin kuin
jähmettynyt ja värisin. Hiukseni nousivat pystyyn. Nenässäni tuntui
palaneen hajua, paistetun lihan hajua, samantapaista kuin se, joka
leviää ympäri Cucugnaniamme, kun seppä Eloy polttaa kengittäessään
vanhan aasin kaviota. En voinut vetää henkeäni tuossa pahalta
haisevassa, hehkuvassa ilmassa; alhaalta kuului kauheata kiljuntaa,
voivotuksia, ulvontaa ja kirouksia.
"-- No, tuletko sinä sisään vai et? ärjäisi minulle sarvipää
paholainen pistäen minua haarukallaan.
"-- Minäkö? En minä tule. Minä olen Jumalan ystävä.
"-- Jumalan ystävä... No, vie sinun... rupikonna! Mitä sinulla on
täällä tekemistä?...
"-- Minä tulen... Oi, älkää puhuko minulle siitä mitään, kun minä
en enää jaksa pysyä pystyssä... Minä tulen... minä tulen kaukaa...
kysymään teiltä nöyrästi, että... tuota... tuota... onko teillä
sattumoisin... täällä... joku... joku cucugnanilainen...
"-- No, tuli ja leimaus! Sinäpä nyt tekeydyt tyhmäksi, ikään kuin et
tietäisi että koko Cucugnanin seurakunta on täällä. Katso nyt tuonne,
sinä inhottava korppi, ja näetpä miten me täällä pitelemme niitä
sinun kuuluisia cucugnanilaisiasi..."
* * * * *
"Ja minä näin keskellä hirvittävää liekkipyörrettä:
"Pitkän Coq-Galinen -- jonka te kaikki tunsitte, rakkaat veljeni
--, Coq-Galinen, joka niin usein joi itsensä humalaan ja niin usein
kirjaili vitsalla eukko parkansa, Claironin, selkää.
"Minä näin Catarinen... tuon pienen pystynenäisen ilolinnun... joka
makasi ypöyksin riihiladossa... Muistattehan hänet, velikullat!...
Mutta siirtykäämme toisiin, olen hänestä jo liiaksi puhunut.
"Näin Pascal Pikipeukalon, joka pusersi ruokaöljynsä herra Julienin
oliiveista.
"Näin tähkäpäitten noukkijain Babet'n, joka saadakseen kourauksensa
nopeammin täyteen varasti tähkiä poimiessaan täysin käsin
lyhdekasoista.
"Näin mestari Grapasin, joka öljysi niin hyvällä kaupalla
käsikärrynsä pyörät.
"Ja Dauphinen, joka myydessään kiskoi niin kalliin hinnan kaivonsa
vedestä.
"Ja Tortillardin, joka, jos milloin sattui tapaamaan minut tiellä
Jumalan kuvaa kantamassa, meni menojansa töyhtöhattu päässä ja
piippu hampaissa... ylpeänä kuin mikähän Artaban... ikään kuin olisi
tavannut koiran.
"Ja Couleaun ja hänen vaimonsa Zetten, ja Jacquesin ja Pierren ja
Tonin..."
* * * * *
Syvästi liikuttuneina, kauhusta ihan kalpeina vaikeroivat kuulijat
nähdessään ilmi avoimessa helvetissä ken isänsä, ken äitinsä, ken
isoäitinsä ja ken sisarensa...
"Te huomaatte nyt hyvin, rakkaat veljeni", jatkoi kelpo apotti
Martin, "te huomaatte nyt hyvin, ettei tällaista voi jatkua
pitemmälle. Minulle on uskottu teidän sielujenne hoito ja minä
tahdon, minä tahdon pelastaa teidät kuilusta, johon te olette
kaikki päistikkaa syöksymäisillänne. Huomenna olen ryhtyvä työhön,
jo huomenna. Eikä työtä ole puuttuva! Nähkääs, näin olen aikonut
käydä siihen käsiksi. Työ on tehtävä järjestyksessä, jotta se hyvin
menestyisi. Me käymme käsiksi rivi riviltä, niin kuin Jonquieresissä
tehdään tansseja järjestettäessä.
"Huomenna, maanantaina, minä annan ehtoollisen vanhoille ukoille ja
akoille. Siinä ei ole suurta työtä.
"Tiistaina lapsille. Se on pian tehty sekin.
"Keskiviikkona pojille ja tytöille. Se saattaa viedä paljon aikaa.
"Torstaina aikamiehille. Se pannaan menemään pian.
"Perjantaina vaimoihmisille. Minä varoitan: Ei mitään turhia loruja!
"Lauantaina mylläreille!... Koko päivä ei ole liikaa yksistään heitä
varten...
"Ja jos me sunnuntaina olemme päässeet loppuun, niin olemme
pelastetut.
"Nähkääs, lapsukaiseni, kun vilja on kypsää, niin on aika niittää;
kun viini on valmista, niin on aika juoda. Täällä on yllin kyllin
likaisia vaatteita, nyt on aika että ne pestään, ja pestään hyvin.
"Herran armoa minä teille kaikille toivotan. Amen!"
* * * * *
Tuumasta toimeen. Pyykkiä pestiin.
Tuon ikimuistettavan sunnuntain perästä tuntuu hyveiden suloinen
tuoksu jo kymmenen peninkulman päähän Cucugnanista.
Ja kelpo pastori Martin on onnellisena ja täynnä riemua nähnyt viime
yönä unta, että hän muka käyskenteli laumansa edellä loistavassa
juhlasaatossa, keskellä säteileviä kynttilöitä, balsamilta tuoksuvia
suitsutuspilviä ja kuorilasten rivejä, jotka lauloivat _Te Deumia_,
sitä valoisaa tietä pitkin, joka johtaa Jumalan pyhään kaupunkiin.
Semmoinen on kertomus Cucugnanin kirkkoherrasta. Ja tällaisena
määräsi sen teille kerrottavaksi tuo suuri Roumanillen veitikka, joka
itse oli sen napannut eräältä toiselta kunnon toveriltaan.