Rakas pastori, Jesuksen Kristuksen palvelia, osallinen evankeliumin
vaivassa ja työssä!
Tässä on nyt minulla tila ilmoittaa teille, rakas pastori, että
minä olen saanut teidän kirjanne, ja kiitän teitä sydämmellisesti
sen edestä; sillä minä ja minun ystäväni tulimme siitä lohdutetuksi
ja vahvistetuksi. Ehkä meillä on kirkas Jumalan sanan valkeus,
josta me selvästi näemme, ettei Jumala tahdo muunlaista parannusta,
kuin senlaista, joka on yhteen sopivainen meidän langenneen ja
turmellun tilamme kanssa; kun on meidän turmeluksemme kuitenkin
niin suuri ja villitykset niin viekkaat ja väkevät, että usein
tahtoo epäilys vaivata, ajatellen: jos ainakin muut, jotka minua
tuomitsevat, lienevät oikiassa, ja minä väärässä. Jonkatähden Herra
teitä lohduttakoon teidän vaivoissanne, niinkuin tekin olette meitä
lohduttaneet.
Minä jo ennenkin kirjoitin teille, rakas pastori, niistä eriseuroista
ja villityksistä, jotka täällä pohjan perällä pauhaavat. Se on
ihmeellinen, että jokainen lahkokunta pyytää vahvistaa oppinsa
Jumalan sanalla; ja kaiketi on tämä se villitys, josta Vapahtaja
ennustaa Mark. 13: 21, 22. Yksi lahkokunta opettaa rukoilemaan,
toinen paastoomaan, kolmas itsensä kieltämään, neljäs uskomaan. Ne,
jotka rukousta opettavat, ei pidä lukua itsensä kieltämisestä, eikä
uskosta; ne taas jotka itsensä kieltävät, ei pidä lukua rukouksesta,
eikä uskosta, ja jotka opettavat uskomaan, ne eivät pidä huolta
rukouksesta, eikä itsensä kieltämisestä. Mutta kaikkien näiden
harjoitusten alla heidän keskellänsä hallitsee kauhia oma-rakkaus,
että pitää itsensä suurena, josta sitte seuraa kaikkein niiden
tuomitseminen, jotka ei niin tee, kuin he tekevät, ja vielä monet
muutki synnit, niinkuin ahneus, viha, koston pyyntö, käräjän
käymiset, ja vielä niinki, että ne hengellisesti ylpiät kehuivat
nöyryydestänsäki. Ja näin on riita heränneitten välillä niistä
asioista, jotka kuuluvat kristillisyyden harjoitukseen, jota myös
totisesti on Christuksen oppi. Ja olisi hyvä, jos ne ulosvuotaisivat
uskosta. Kaikki, kuin ei ole uskosta, se on synti sanoo apostoli.
Ja eihän se olekkaan ihme, kuin nämät ei tahdokkaan mitään tietoa
pää-asiasta, nimittäin, kuinka langennut syntinen ja kasteensa liiton
rikkoja jäälleen pääsisi Jumalan armolapseksi, että taivaallinen Isä
anteeksi antaisi hänen syntinsä ja tykö-lukisi syntiselle Poikansa
kalliin ansion ja makson vanhurskaudeksi, niinkuin hän Pojallensa
tykö-luki meidän syntimme 2 Kor. 5: 21. Ja kuin syntinen on tältä
tavalla uskosta vanhurskaaksi tullut Rom. 5: 1 ja Jesuksen kautta
sovinnon saanut Rom. 5: 11, niin silloin ei hänelle tarvitse sanoa,
kiellä itses j.n.e., mutta silloin rakkaus Jesusta kohtaan sen
hyvän tähden, minkä hän nyt saanut on, vaatii hänen Maarian kanssa
kastelemaan kyyneleittä Jesuksen jalkoja sen syyn tähden että hänelle
on paljon anteeksi annettu, ja Paavalin kanssa ei hän kerskaa muusta
suin Herran Jesuksen rististä, jonkatähden hänelle sitten on maailma
ristiin naulittu ja hän maailmalle.
Tämä ei olekkaan luonnon teko, niinkuin ulkokullatuilla, jotka
opettavat, kuin joku sielu herää synnin unesta, sanoen: _kiellä
itses, pane pois entiset koriat vaattees ja pueta itses ryysyllä
ja körteillä, ettäs pääset erillensä maailmasta, niin sinä voitat
Christuksen_. Ja kuin se on tapahtunut, niin he kohta sanovat: _hän
on armon saanut_, ja tällä tavalla he viettelevät sielu-parkoja
luonnon voimalla tekemään Christuksen opin jälkeen, mutta estävät
heitä menemästä Jesuksen tykö joka heille antaisi voiman Jumalan
lapsiksi tulla Joh. 1: 12, 13. Jos nyt joku, joka tämän onnettoman
tilan näkee, näille rupee varoittamaan, että _koetelkaat, jos te
olette uskossa, jos Jesus Christus on teissä, jos te olette kaivaneet
syvään ja laskeneet perustuksen kalliolle eli sannalle_, se on:
jos teidän kristillisyytenne vuotaa elävästä uskosta eli on paljas
luonnon työ, niin he rupiavat kohta nauramaan ja sanovat: niin _järki
puhuu; kyllä sinulla on järjen viisautta, mutta minäpä katsonkin
nokisilla silmillä Raamattuun_. Heidän tarkoituksensa on, ettei
mitään saa ymmärtää Jumalan sanasta, mutta olla niin kuin puu. Tässä
villityksessä on ei ainoastansa yhteinen kansa, vaan myös opettajat.
Ja tämä lahkokunta on levennyt pitkin Suomen rantaa, aina Tornioon
asti, ja jos lienee jo Ruotsinki valtakunnassa.
Nyt minä vielä tahdon teille, rakas pastori, ilmoittaa _kielillä
puhujasta_. En minä tosin ole itse nähnyt häntä, enkä kuullut hänen
puhettansa, mutta olen muilta kuullut tällä tavalla: kielillä puhuja
menee hengettömäksi, lankee maahan ja sitte rupiaa puhumaan: fria
mig, fria mig! luullen silloin pitävänsä aviosäätyä hengellisesti
Christuksen kanssa. Silloin hän näkee kaikkein tilan, kuka on
onnettomassa, kuka onnellisessa tilassa. Häntä on nyt kuljetettu
monessa pitäjässä, että kukin saisi tietää, kuinka hänen asiansa
on. Ah, Jumala armahda vielä meidän päällemme sinun Poikas Jesuksen
katkeran piinan ja kuoleman tähden!
Rakas pastori! en minä ole näitä kirjoittanut itseni korottumiseksi
ja muitten sortamiseksi; enkä olisi ollenkaan tahtonut kirjoittaa,
sillä minä arvaan, että te tulette näitten sanomain yli
murheelliseksi. Mutta en ole kuitenkaan saattanut vaiti olla; kuin
sydämessä on kyllyys, niin täytyy suunki vuotaa yli. Minä pelkään,
ettei Johan Tervo ja Johan Nevala, jotka te kyllä tunnette, ole
vielä uskossa käsittäneet Vapahtajaa: sentähden, rakas pastori, jos
te heille kirjoitatte, niin varoittakaat heitä; sillä he kuulevat
teidän ääntänne. Älkäät kuitenkaan sanoko minun tätä ilmoittaneen.
Johan Tervo edesantaa outoja ilmestyksiä, erinomaittain sen kuin hän
sanoi minulle, että silloin, kuin hän kävi teidän tykönä, oli teidän
talossanne niin väkevä Pyhän Hengen haju eli löyhkä ja monta muitakin
ilmestyksiä ja maistamisia, joita hän sanoo tunteneensa. Tämmöiset
asiat ovat minusta outoja, että sielu tulisi ilahutetuksi ruumiin
tuntemisten kautta. Mutta sen minä kyllä todeksi uskon, jos sielu saa
maistaa, kuinka suloinen Herra on, niin ruumiski tulee virvoitetuksi.
Herra Jesus, hyvä paimen, etsiköön jokaista eksyväistä lammasta ja
saattakoon laumansa tykö. Amen.
Nyt viimeiseksi, rakas pastori, teille paljon terveysiä minulta ja
minun ystäviltäni. Tervehtäkäät teidän ystäviänne meidän puolestamme,
jotka yhdessä Hengessä Isää lähestyvät. Jumalan armo olkoon kaikkein
meidän kanssamme ja auttakoon meitä taivaalliseen valtakuntaansa,
ettemme tielle vaipuisi. Teidän tuntemattomalta, kuitenkin Hengessä
tutulta ystävältänne
Pattijoen kylästä 29 p. toukok. 1841.
Henr. Ojala.
Paaval Ruotsalainen on saattanut teidän pahoin haisemaan täällä; hän
sanoo teidän olevan omassa vanhurskaudessa.