Rakas veljeni Kristuksessa! On sekä minulle että neitsy H:lle
ollut sangen iloista saada kirje sinulta, veljeni, jo pitkän ajan
perästä. Sillä me aloimme jo pelätä jonkun sairauden ehkä estävän
kirjoittamasta. Meidän iällämme täytyy meidän aina olla valmiit
kuulemaan yhden tai toisen ystävistämme kuolleen. Mutta se ei ole
oleva minään surun syynä; sillä tämän pahan maailman jättäminen
ja pääseminen ruumiin majasta, missä ollaan monen viettelyksen
saavutettavina, ei suinkaan ole valitettava, jos vaan meillä on
hyvä toivo syntimme oleman uskolla kalliisen Vapahtajaamme anteeksi
saadut ja hänen armollansa vapaasti pääsevämme Isän valtakuntaan.
Minä hyväksyn kaikessa sinun, veli, saarnatapasi, jota viime
kirjeessä mainitset. Sillä usko ei saa olla luulottelu eikä
ymmärryksen vakuutus, vaan usko on elinvoima, joka ei koskaan saata
olla vaikuttamatta, vaan aina osoittautuu hedelmissä. Hedelmistä
puu tunnetaan, eikä Vapahtajamme, puhuessaan viimisestä tuomiosta,
mainitse mitään puhtaasta tahi oikeasta uskosta, vaan hän tuomitsee
töiden mukaan. Yhtä varma myöskin on, etteivät ihmiset voi mitään
hyviä, Jumalan tuomioistuimen edessä kelpaavia töitä tehdä, vaan
ne johtuvat sydämestä, joka on uskolla uudesti syntynyt ja joka
siten Jumalan armosta ja Hänen Henkensä avulla voi tuottaa hyviä
hedelmiä. Maailmassa on _uskottomuutta_ ja _kuollutta uskoa_.
Edellistä tavataan valitettavasti paljon heränneissä sieluissa meidän
aikanamme, jälkimäistä oikeauskoisissa. Toivon, ettet väärin ymmärrä
tarkoitustani, vaikken ruotsiksi taida kyllin selvästi ajatuksiani
ilmoittaa. Ett tahdo töitä uskotta, enkä uskoa töittä. Ihmisen ei käy
eroittaminen, mitä Jumala on yhdistänyt.
Äskettäin on rakas Gosner kääntynyt 80:lle ikävuodellensa, jolloin
hän kirjoitti: "en ole koskaan toivonut pääseväni näin vanhaksi;
sillä vaikkapa vanhuudella onkin monet vastuksensa, pidän kumminkin
armona voida palvella Herraa niin kauan täällä maailmassa ja
valmistautua iankaikkisuuteen, käydäkseni Vapahtajalleni vastaan;
tämä suuri tarkoitus, kun minä olen näkevä hänet, mimmoinen hän on
ja tuleva hänen kaltaiseksensa. Elämäni ei ole nykyään mikään elämä,
vaan joka päiväinen kuolema. Joka päiväinen rukoukseni ja huokaukseni
on, etten minä itse eläisi, vaan että Kristus eläisi minussa. Jos hän
minulla on, en minä kysyisi taivasta enkä maata."
Voin tosiaan vakuuttaa Gosnerin elämän olevan semmoisen nykyään.
Saatetaan hänestä sanoa samaa, kuin Simeonista ja Hannasta, ettei hän
enää lähde pois Herran temppelistä (sydämessänsä), vaan on yöt ja
päivät rukouksessa. En luule monta semmoista sielua nykyään löytyvän
maailmassa; mutta ne ovat maan suola, jota paitsi kristikunta
mätänisi. He elämät salattuina Kristuksessa, mutta Herra tuntee
omansa.
On muutoin kuin olisi Europassa (paitsi Englannissa) kuolon
haju v. 1848 jälestä levinnyt kansoihin. Kristilliset voimatkin
näyttävät veltostuneilta. Uskottomuus, epäusko ja Kristuksesta
luopuminen vallitsevat. Jollei Herra uudestaan armahda ja henkensä
kautta luo uutta elämää kuolleiden luihin, niin pelkään, että
kynttiläjalka kokonaan kumoon kaadetaan Europassa ja kristillisyys,
totinen kristillisyys on pakeneva muihin maan osiin, missä pakanat
sen kiitoksella ja ylistyksellä vastaan ottavat, niinkuin on
tapahtunut Luvatussa maassa ja Aasiassa ja pohjois Afrikassa,
joissa kristillisyys kukoisti edellisinä vuosisatoina. Niin ehkä on
tapahtuva Europassakin, jos kansat eivät käänny. -- --
Englannin pipliaseura pitää suuren yleisen kokouksen ensi
maaliskuulla Lontoossa, viettääkseen viisikymmenvuotista
perustusjuhlaansa, ja silloin aiotaan kehoittaa vielä suurempiin
ponnistuksiin, nopeammin levittämään Raamattua yli koko maailman.
Jos voisit antaa kertomuksen seuran vaikutuksen seurauksista täällä
Suomessa, olisi se sangen mieluista.
Toivoen sinulle, veljeni, Herran Jesuksen armoa ja rauhaa pysyn n.k.e.
Ferd. Uhde.