23. _H. B. Nilsson'in kirjoitus_, v. 1826.

Vaikka minulla ei ole onnea olla tuttu teidän ylhäisyytenne

kanssa, toivon kuitenkin vanhana rehellisenä miehenä saavuttavani

suosiotanne, kun minä nyt uskallan valittaa teidän ylhäisyytenne

yleisesti tunnetulle oikeudellisesti jalolle mielialalle ja

ihmisrakkaudelle siitä, kun Porvoon pispa ja konsistorio ovat

julmimmalla tavalla vainonneet pappismies H. Renqvistiä.

Minä monen hurskasmielisen ja kristillisen ihmisen kanssa, tunnen

hänen erityisesti. Päin vastoin, mitä pispa on hänestä valittanut,

saatan minä teidän kanssansa vakuuttaa Renqvistillä olevan totisen

Jumalan pelon ja nuhteettoman elämän, hän on oikeuden, hengen mies

sekä hänellä on lempeä ja sävyisä luonne, ja tosiaankin vapaa

kaikesta kiihkosta, innosta ja väärästä opista, joilla pispa ja

konsistorio ovat merkinneet hänen hartausharjoituksensa, joita

he -- ainoastaan he -- ovat kutsuneet luvattomiksi. Renqvistin

valituskirjasta ja konsistorion viimeisestä päätöksestä sekä muista

sisään lähetetyistä asiakirjoista näkee teidän ylhäisyytenne varman

totuuden, josta minä nyt otan vapauden nöyrimmästi jutella.

Renqvistiä on vainottu siitä kun hän on uskaltanut nuhdella

silloista pastoriansa Liperissä h:ra provasti Perander'ia monesta

virkarikoksesta ja seurakunnassa valloillaan olevista suurista

epäjärjestyksistä, muun muassa senkin, ettei provasti itse 3

vuoden ajalla ollut käynyt Herran korkealla ehtoollisella, eikä

ollut kirkossa muuta, kuin 3 tai 4 kertaa vuodessa, vaikka kirkko

on ainoastaan 3 à 400 askeleen päässä pappilasta. Tämä Renqvistin

toimi, seurauksena oikeasta uutteruudesta Jumalan kunniaksi saattaa

Perander'ia ajattelemaan ja oikaisemaan sitä mitä piti oikaista,

vaikutti sellaisen närkästyksen hänessä Renqvistiä kohtaan, ettei

hän ainoastaan ilmoittanut sitä konsistorioon julkisena ynseytenä,

vaan myös nosti jutun Renqvistiä vastaan kihlakunnan oikeudessa, joka

hänen tuomitsi valtiovalan rikkomisesta vankeuteen. Keisarillinen

Waasan hovioikeus vapautti hänet kuitenkin hyvin oikeudellisesti

vankeudesta ja lykkäsi jutun uuteen tutkintoon, minkä perästä

kihlakunnan oikeus vapautti hänen kaikesta vastuusta.

Sillä välillä oli pispa yksipuolisesti ja ilman täydellistä syytä

valittanut hänen Majesteetillensa, Keisarille valheellisesti

Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista y.m. ja saanut armollisen

käskyn paroni R. H. Rehbinderin kautta, että Renqvist asetettaisiin

Porvoon kaupunkiin papilliseen virkaan konsistorion katsottavaksi,

sekä että hän saisi siitä palkan. Mutta sen sijaan määrättiin

hän rehtorin virkaan Porvoon koulussa ja sittemmin kiellettiin

määrä-ajaksi papinvirkaa toimittamasta osoitetun tottelemattomuuden

tähden. Tämän viralta poispanon kumosi kuitenkin keisarill. Turun

hovioikeus v. 1826 ja käski konsistorion taas asettamaan Renqvistin

papilliseen toimeen. Sen perästä sai hän kerran toisen saarnata sekä

otettiin ylimääräiseksi tuomiokapitulin apulaiseksi.

Sittemmin kehoitti pispa h:ra kenraalikuvernöriä asettamaan

Renqvistin Svartholman linnaan vankien saarnaajaksi, jossa hän sai

pankkoruplan päivältä palkkaa ja kiellon, ettei hän askeltakaan

liikkuisi linnasta. Hän oli niinmuodoin pantu sivili vankeuteen.

Ja kun konsistorio Renqvistin, Perander'in ja monen muun välillä

teki jutussa päätöksen, vapautettiin Renqvist muusta vastuusta, kuin

saada käytöksestänsä muistutus konsistoriolta sekä anteeksi pyytää

provasteilta Perander'ilta, Kiljander'ilta ja Alopaeus'elta. Koko

tältä ajalta 2 vuodelta ja 5 kuukaudelta, jotka Renqvist käskystä

Porvoon kaupungissa palveli, ei hän saanut muuta kuin 80 pankkoruplaa

palkkaa.

Minä olen vaivannut teidän ylhäisyyttänne kertomalla sitä kovaa,

epäkristillistä ja ansaitsematonta kohtelua, jota Renqvist jo 5

vuotta on saanut kärsiä ja jolla ajalla hän vaimonsa ja neljän lapsen

kanssa on ollut hädässä ja kärsimyksessä ainoastaan sentähden, että

hän papin valansa mukaan ja hellän omantuntonsa kehoituksesta on

koettanut poistaa epäjärjestystä ja muistuttaa pastoriansa viran

laiminlyömisestä, tätä miestä, jota pispa silminnähtävästi ja

julkisesti on ottanut puolustaaksensa ja mahdillansa varjellut.

Muutamia sanoja uskallan lopuksi nöyrimmästi lisätä Renqvistin

hartausharjoituksista, joita konsistorio laittomasti kutsuu

luvattomiksi. Missä ovat Suomen lait ja asetukset, jotka kieltävät

pappismiestä kotonansa tai muualla muitten ihmisten kanssa pitämästä

yhdessä rukouksia? Päinvastoin tulee hänen, kirkkolain 12 luvun 1 §:n

mukaan, "kehoittaa kansaa, joka päivä rukoilemaan Jumalaa niin hyvin

kotona, kuin yhteisesti ja erittäin seurakunnassa." Ja kun pispa on

uskaltanut valittaa Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista itse

Keisarillisen istuimen edessä. olisi ainakin ollut toivottava, että

hän olisi todistanut valituksensa oikeuden jollakin konsistoriossa

pidetyn tutkinnon pöytäkirjalla. Mutta kun ei ole mihinkään toimeen

siinä ryhdytty, ei varmaankaan pispa eikä konsistorio ole katsonut

Renqvistin olevan vääräoppisen. Mitä paitsi, kuinka se sopisi

määrätä vääräoppiseksi arveltua miestä vangeille saarnaajaksi? Eikö

heidän sielujansa pidetä yhtä kalliisti lunastettuina, kuin kaikkien

muitten ihmisten, kun heille tahdotaan antaa ainoastaan väärä-oppinen

sielunpaimen? Koko menettely Renqvistin kanssa näyttää todistavan,

ettei tarkoitus ollut muuta, kuin pahentaa viatonta miestä

hallitsialle ja yleisölle ja tehdä hänet ikipäiviksensä onnettomaksi.

Se todistaa, mitä Renqvist itse selittäessään provasti Alopaeus'en

kannetta syystä valittaa, että semmoinen kohtelu osoittaa yksityistä

vainoa ja jumalatonta aatetta.

Henrik Renqvist · 第 26 / 97 题