Kosta luulen Liperin pitäjän kihlakunnan oikeuden lähettäneen Teidän
armollisen oikeutenne käsiteltäväksi tutkintonsa niistä sen toimeksi
jätetyistä asianhaaroista, jotka koskevat provasti Peranderin
ja minun kesken, valitettavasti, syntynyttä riitaa, katson minä
velvollisuudekseni sen johdosta syvimmässä nöyryydessä esiin tuoda
seuraavaa:
Pöytäkirjan neljää seikkaa vastaan tahdon tässä muistuttaa,
seuraten sen järjestystä, kuin myös sittemmin siihen yhdistettyyn
kysymykseen Kaarlo Kolehmaisen ripityksen laiminlyömisestä hänen
kuolinvuoteellansa.
l:ksi Uskallan luulla ja vakuuttaa, etten ole rikkonut ilmoittaessani
pitäjän kiertokouluopettaja Antti Hasselin'in osoittamaa
renttumaisuutta: sillä vastoin kaikkea lain hyväntekeväisyyttä
(beneficia juris), joka hänelle oikeutta käydessä annettiin,
näkyy kuitenkin selvästi monen vierasmiehen todistuksesta, joita
tutkittaessa kuulusteltiin, että häntä ei ainoastaan kerran, vaan
useasti, ei ainoastaan ennen, mutta myös viime aikoinakin on tavattu
juoppoudessa ja väkeväin juomain ylellisessä nautinnossa.
Minä heitän siksensä Hasselinin renttumaisuuden, joka ei ehkä
vastakaan lakkaa ja jonka kaikki koko seudun puolueettomat henkilöt
tunsivat, eikä siis h:ra provasti Peranderin pispantarkastuksessa
olisi pitänyt häntä puolustaa ja kaunistella. Minä en ole
ilmoittanut tätä saadakseni Hasselinin pientä virkaa, niinkuin
yleisön mieliosoitus on väärin luullut; sillä paitsi sitä, että
minun apulais-palkkani oli paljo suurempi Hasselinin palkkaa ja
minun tulevaisuustoiveeni avasi minulle suuremman ja vaikuttavamman
palvelusuran, niin tunsin hyvin, että jos hän olisikin saanut eron,
ei minun papillista palvelustani olisi käynyt yhdistäminen hänen
kouluttajatoimeensa. Ei Jumalan tähden, vaikka muutamat talolliset
yksinkertaisuudessaan ja hyväntahtoisuudessaan toivoivat minulle
mainittua palvelusta, en milloinkaan olisi sitä ottanut. Minä olen
tahtonut huomauttaa Teitä tästä kasvavan nuorison asiasta; jos tätä
luetaan viaksi, niin täytyy minun puhtaan ja vakaisen uutteruuteni
hyvässä asiassa puolustaa minua. Muutoin en tahdo Hasselinin häviöä,
vaan se on Teidän vallassanne katsoa asiaa miltä kannalta hyvänsä.
2:ksi Minä tosiaankin iloitsen, että h:ra provasti Perander, vaikka
jätti talollisen Sinkkosen vaimon ripittämättä kuolemaan, pääsi
rankaisematta. Koska minä kärsin hänen vääryyksistään, olivatpa
ne todellisia tai minun semmoisiksi luulemiani, uskalsin, ehkä
myöskin hartaan uskon innon yllyttämänä, ilmoittaa tämän asian.
Kaksi vuotinen lainkäyttöaika rikoksen kanteelliseksi saattamiseksi,
joka ei ole sakolla pääsemätön, armahti h:ra provastin. Vaikka minä
monen muun kanssa kaikessa tapauksessa katsoin tämän h:ra provastin
laiminlyömisen jumalattomaksi ja siveydettömäksi, sillä pyhä
velvollisuus käskee pappismiestä, palkkansa keräyksestä huolimatta,
antamaan kuolevalle lohdutusta, jota saapi kalliin Vapahtajamme
ruumiin ja veren jakamisella, niin oli kuitenkin paha ajatus kaukana
minusta. Minun pitäisi seurata Vapahtajan esimerkkiä ja korkeaa
oppia, joka ei milloinkaan toivonut kenellekään pahaa, kaikkein
vähimmän vihollisillensa. Elköön h:ra provasti vasta hairahtuko näin
tärkeässä asiassa, kuin tämä, on ja on oleva minun sydämellinen ja
hyvää tarkoittava toivoni.
3:ksi Niinkuin tuomio osoittaa, on minua syytetty vitsomalla
koettaneen saada erästä poikaa tunnustamaan näpistelemistään --
ja sentähden määrätty vankeuteen. Sum judicatus, Deus de omnibus
supremo die judicet (Minä olen tuomittu, Jumala tuomitkoon kaikista
viimeisenä päivänä). Ei koskaan ole minun tarkoitukseni siinä ollut
tehdä semmoista julmuutta, joka ansaitsisi valtiovalan rikoksen
nimen; ei minun luonnollinen taipumukseni eikä siveellinen ja
uskonnollinen mielialani sallisi semmoista tehdäkseni. Asianhaarat,
todistukset, minun yksinkertaiset ja koukkuilemattomat selitykseni
antakoot asialle minkä muodon tahansa. Mutta minun nuoren ja muuten
kokemattoman tuomarini tuomio, jota tehtäessä on ehkä kiukkuisesta
mielestä seurattu enemmän lain kuollutta kirjainta, kuin rikoksen
todellista määrää ja laatua, huomattanee ylioikeuksien tarkemmissa
tutkinnoissa, joihin minä olen vedonnut. Mutta jos kohtalonani
olisikin marttyrin kruunu, kärsin todellisen viattomuuden ja minun
sydämellisen uskonnon harrastukseni, hyveiden ja hyväin tapain uhrin,
ja tahdon iloisesti antautua kohtalooni, vaikka olisinkin vakuutettu
h:ra provasti Peranderin keksimillänsä ja vastoin asianomaisten
tahtoa tekemillänsä kanteilla koreasti kostaneen niitä pieniä
vikoja, joita olen tehnyt hänelle puhtaasta hyväntahtoisuudesta
Jumalan seurakunnan iankaikkiseksi autuudeksi. Monta helläsydämistä
ja hyvänsuopaa ihmistä on ainakin säälivä minua ja minun onnetonta
perhettäni, jossa on rakastettu vaimo ja neljä pientä ja turvatonta
lasta. Sillä välillä ja siksi, kun asia on asianomaisella seudulla
ennätetty ajaa, olen minä parhaastaan elänyt yksityisten hyväin
ihmisten välityksellä.
4:ksi H:ra provasti Peranderin oma myötäseuraava todistus osoittaa
talollisen Heikki Tuhkusen, joka yleisesti tunnettiin korkeimmassa
määrässä renttumaiseksi ja hillitsemättömäksi elämässänsä ei
ainoastaan kotona, vaan monessa yleisessä tilaisuudessa, niinkuin
lukukinkerillä y.m., olleen tavoin tai toisin suljettuna Herran
ehtoolliselta. Semmoisesta syystä ja tietämättäni varapastori
Kekoni-vainaan tietämättömyydessään, Tuhkusen ehtoolliselta
sulkemisesta, kirjoittaneen hänet ehtoollisvierasten joukkoon,
ilmoitin minä hänelle merkillä ja matalalla äänellä, ett'ei hän
valituksessa olleessa tilaisuudessa tulisi ehtoollisen nautintoon.
Minä sanoin: rakkaani, ei ole sinulle luvallista tulla Jumalan
pöytään, jota kieltoa Tuhkunen myös totteli. Tutkinnot setvittävät
koko asian luotettavaisesti. Ei mitään julkista kirkkorauhattomuutta,
niinkuin parjaajani tahtovat väittää, ole täten tehty. Minä olen
ainoastaan suurimmassa hyväntahtoisuudessani tahtonut johdattaa
syntistä parannuksen tielle.
Viimeseksi saan minä Kaarlo Kolehmaisen ehtoollisetta kuolemisen
johdosta puolustuksekseni luetella, mitä minä jo niin hyvin
pispantarkastuksessa kuin kihlakunnan oikeudessakin olen vakuuttanut,
että hänen järkensä käyttäminen oli niin heikkoutunut äkkipikaisilla
hourauksen puuskauksilla, jotten katsonut soveliaaksi jakaa hänelle
ehtoollista. Hän oli polvillansa, pyysi vettä muiden kaivoista,
sanoi itsellänsä oleman viinanassakan, joka painoi hänen kylkeänsä
y.m., joita tutkistelemispöytäkirjoissa, minä en ymmärrä mistä
syystä, vaikka vierasmiehet todistivat, ei ole mainittu. Yhtähyvin
on osa todistajista kirjoitettuna, jotka ovat kertoneet hänen
hourailemisestansa. Minä olin kummallisessa asemassa. Jos minä olisin
hänet ripittänyt, niin vastustajieni olisi sopinut katsoa tätä
anteeksi antamattomaksi viaksi, kun olisin hullulle ja sekaantuneelle
tuhlannut ja siten väärinkäyttänyt kalliita armokeinoja. Nyt en sitä
tehnyt -- on kuitenkin vika vielä suurempi. O ambae Pharisaeorum
leges! (molemmat Farisealaisten lait). Mielelläni matkustin tälle
ripitysretkelle ja mielelläni olisin tahtonut ripittää tätä sairasta,
niinkuin siellä viivyinkin ja nuotikkailla jumalisten virsien
laulannalla koetin saada heikkoa sekaannuksesta tointumaan (sillä
minä useilla ja melkein yksinään tässä pitäjässä toimittamillani
ripitysretkillä kokemuksesta usein havaitsin tämän onnistuneen,
samoin kuin Davidille, kun hän harpullaan sai Saulin tuntoihinsa).
Niinmuodoin ei Kolehmainen jäänyt laiskuudesta, pahantahtoisuudesta
eikä huolimattomuudesta ripittämättä. Jos olen yksinkertaisuudessani
rikkonut, niin kärsin sen rangaistuksen, jonka hyvä tahtoni hänen
autuudestaan on ansainnut.
Lopuksi en saata olla muistuttamatta, että yleinen mieli on
parhaastaan tehnyt minun onnettomuuteni. Enemmän innokkaana, kuin
pahana, enemmän yksinkertaisena, kuin kavalana, olen minä opettanut
Jumalan seurakunnalle meidän kalliin oppimme pyhiä ohjeita. Minä
uskon jokaiselle puolueettomalle saattavani puolustaa oppini ja
tarkoituksieni puhtautta. Vakaasti saatan vakuuttaa aikomuksenani
olleen, niin hyvin sanankuulioitteni siveellisen sivistyksen, kuin
myös suuremman tiedon Jumalan sanassa. Jos olen rikkonut seuratessani
aikamme evangeliumiseurain, joissa on kunnianarvoisia miehiä,
yleisiä opetuksia, ja siten saavuttanut maailmanmielisten vihan,
halveksimisen ja pahansuonnin, niin toivon suurimmassa nöyryydessä
valistuneitten esimiesteni antavan minulle suosionsa, kun minulla
on oikein, ja samalla lempeällä sääliväisyydellä oikaisevan minua,
kun minä rikon. Tosi on, että minä enemmän liiallisesta hartaudesta
hyvään asiaan, kuin uppiniskaisuudesta ja vastusteluhalusta, olen
loukannut esimiestäni h:ra provasti Peranderia, jonka (älköön tästä
pahastuko) minä tunnossani näin kovin kylmäksi ja haluttomaksi
pyhän kutsumisensa toimittamisessa. Mutta kun ei ole minun asiani
oikaista häntä, niin rukoilen Teidän kauttanne h:ra provastilta,
jota olen loukannut, sääliväistä anteeksi antamusta. Vaikka ne monet
ihmiset, jotka viimisessä pispantarkastuksessa osittain sentähden,
kun minä heitä jonkun kerran rikoksistansa nuhtelin, osittain
kevytmielisyydestä, seuraten joukkoa, joka huusi: ristiin naulitse!
ristiin naulitse! ehkä myöskin muutamien pahansuopain kehoittamina
valittivat suullisesti ja antoivat minusta perättömiä herjauskirjoja
ja niissä luettelivat tapauksia, jotka eivät milloinkaan ole
tapahtuneet, eivätkä koskaan ole aikoneet, koettaneet, uskaltaneet
tai saattaneet todistaa niitä, jätän minä kuitenkin siksensä. Onni,
etteivät ne, jotka pitävät minun rukousten-pitämistäni salaisina
uskonnon menoina (eleysin mysterioina) ole syyttäneet minua itseäni
karkeimmasta pahanteosta. Moite on yhtäkaikki moite ja tarvitsee
laillista todistusta ennen, kun sitä saattaa uskoa. Kuitenkin on tämä
piristynyt liitto saattanut herättää Teissä ja pispan-tarkastuksessa
olleissa kunnioitettavissa esimiehissä nurjaa mieltä minua kohtaan.
Iloisesti halusin niinmuodoin kunnioitettavalla käskyllä saapuvani,
mitä välemmin sitä parempi, virantoimitukseen Porvoosen, jossa
minä toivoin saada oikeuttaa suhdettani, saavuttamalla esimiesten
hyvää ajatusta, ja etenkin päästäkseni siltä seudulta, jossa olen
kärsinyt kovimmat vainot, vaikka ehkä moni vainoojistani on Pietarin
tavalla katunut. Mutta tämänkin toiveeni ovat seuraukset kihlakunnan
oikeuden kovasta ja onnettomasta päätöksestä toistaiseksi minulta
riistäneet. Onnettomuuteni tunne voittaa kaiken ymmärrykseni; mutta
vakuutettuna, että, oikein eroittaen törkeät rikokset pienemmistä ja
todet valheista, annatte minulle semmoisen turvan, jota ihmiselliset
ja valistuneet esimiehet ovat velvolliset osoittamaan sorretulle
alammaiselle ja kansalaiselle, lopetan minä tämän puolustuskirjani
syvimmällä nöyryydellä.
H. Renqvist.