4 §.
Viime vuonna 1821 lokakuun 24 p. tapahtuneen kutsunnan mukaan saapui
konsistorioon tänään k:lo 11 e.p. väliajansaarnaaja Liperissä Henrik
Renqvist suullisesti kuulustettavaksi muutamista hänen herra provasti
Peranderia vastaan tekemistä kannekirjoituksistaan, jotka koskevat
huolimattomuutta virassa ynnä muita seikkoja.
Väliajan-saarnaajalta Renqvistiltä kysyttiin siis, tahtoiko hän
tunnustaa hänen nimellänsä merkittyjen v. 1819 h:ra provasti
Perander'ille lähetettyjen kolmen kirjelipun, jotka nyt luettiin,
olevan mainitun Renqvistin kirjoittamat? jonka Renqvist tunnusti.
Sitte kysyttiin häneltä, tunnustiko hän nämät kirjeliput
kirjottaneensa provasti Perander'ille pikaistumisessa ja veljellisen
rakkauden puutteessa, ja eikö hänen semmoisetta kirjeenvaihdosta
olisi pitänyt ystävyydessä ratkaista provastin kanssa riita, joka
oli syttynyt heidän välillensä? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja
tahtovansakin ystävyydessä oikaista provasti Perander'ia, koska
hän oli katsonut provastin aivan monessa kohden virheelliseksi,
ja lisäsi väliajan-saarnaaja velvollisuutensa ja veljellisen
rakkautensa käskeneen häntä oikaisemaan erhettyvää veljeänsä.
Mutta kun väliajan-saarnaaja oli huomannut, että provasti ei
tahtonut ottaa varten hänen muistutuksiaan ja kehotuksiaan, vaan
pikemmin osoittaneen Renqvistiä konsistorioon, niin sen johdosta
ei väliajan-saarnaaja voinut olla ilmoittamatta h:ra provastin
koko menetystapaa konsistorioon, koska tämä menetystapa Renqvistin
ajatuksen mukaan oli ollut semmoinen, kuin Jumalaa pelkäämättömän ja
ihmisiä häpeämättömän. Renqvistiltä kysyttiin vielä, hyväksyisikö
hän mainituissa kirjelipuissa provastia kohtaan käytettyä kiukkua
ja oliko se todella tapahtunut veljellisestä rakkaudesta? Tähän
vastasi Renqvist, että häneltä tosiaankin täydellinen veljellinen
rakkaus provastia kohtaan puuttui, väittäen kuitenkin erhettyvän
kanssaihmisen ojentamisenkin kuuluvan velvollisuuksiin ja osoittavan
veljellistä rakkautta; kumminkin myönsi hän kirjoituksensa provastia
vastaan ehkä olleen liian ankarat ja omisti niinmuodoin viaksensa
sen, ettei hän käyttänyt sävyisempää kirjoitustapaa. Sittemmin
kysyttiin eikö väliajan-saarnaajalla, niinkuin maaliskuun 12 pv.
1819 kirjoitetussa kirjelipussa on, tosiaan ollut puoltakaan tuntia
seuraavan rukouspäivän saarnan valmistamiseen, koska kuitenkin
h:ra provasti Perander sanoo vaaditussa vastauksessaan, että
väliajan-saarnaajaa jo rukouspäivän edellisenä sunnuntaina oli
kehoitettu ja käsketty sinä rukouspäivänä saarnaamaan sekä että
väliajan-saarnaajalla mainitun rukouspäivän saarnan valmistukseen
oli ollut aikaa neljä päivää, muitten päivien aamuja ja iltoja
lukematta? Tässä väitti väliajan-saarnaaja, ettei h:ra provastin
selitys ollut totuuden mukainen, jotta hänellä muka oli ollut niin
pitkä valmistus-aika, koska hän, niinkuin ennen kappalais-vainaan
Kekonin eläissä, tälläkin viikolla oli auttanut h:ra provastia
väkiluettelojen teossa, jopa sunnuntainakin. Perjantaina sanoi hän
h:ra provastin käskeneen itseänsä sairas-matkalle ja lauantaina
kirjoittamaan rippiväkeä. Muutoin myönsi väliajan-saarnaaja puolen
tunnin ajalla ei tarkoittaneensa; että aika oikeastaan oli niin
lyhyt, vaan että hän ainoastaan vertasi viikon jäännöksen puoleen
tuntiin, jona lyhyenä aikana hän et oikein saattanut ehtiä valmistaa,
minkä johdosta hän ei ottanut saarnataksensa rukouspäivänä, vaan
väitti, että h:ra provastin olisi pitänyt joko käydä sairaan
luona perjantaina tahi saarnata rukouspäivänä, väittäen vieläkin
väliajan-saarnaaja, että hän ei saarnaisi, kun hänellä ei ollut aikaa
eikä tilaisuutta valmistaa saarnaansa. Renqvist oli toimittanut
sairasmatkan ja h:ra provasti oli saarnannut rukouspäivänä. Sitte
vaadittiin väliajan-saarnaajan lausuntoa pysyikö hän väitöksessään,
että Liperin seurakunta oli kokonaan turmeltunut, vaikka sekä
h:ra provasti Perander tänne siitä vaaditussa selityksessään
sanoo, että Liperin seurakunta ei ole muita seurakuntia enemmän
huomattava paheistaan ja tietämättömyydestään että myöskin
mainitun seurakunnan kirkossa toimitetun provasti-tarkastuksen
pöytäkirja selittää sanotun seurakunnan jossakin määrin edistyneen
lukutaidossa? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja seuraavasti: minä
en sovita itseäni muiden seurakuntien mukaan, jos minä en tiedä
enkä tunne niiden tilaa, ja mitä provasti-tarkastukseen tulee, kävi
se siten, että kun luettaminen alettiin kirkossa, oli suurin ja,
kuten minä luulen, taitamattomin osa jo kirkosta lähtenyt; muutoin
tutkittiin kirkossa olevaa seurakuntaa yleensä, tarkastamatta
miten kukin erittäin olisi voinut selvitä; ja koska näin kävi,
niin oli mahdotonta tutustua koko seurakunnan kristillisyyden ja
siveyden kanssa; minä väitän siis nytkin Liperin seurakunnan olevan
varsin turmeltuneen ja taitamattoman, koska muka sen kaikissa
lukukinkerissä ja muissa tilaisuuksissa olen tullut tuntemaan. Kun
väliajan-saarnaajaa tässä kehoitettiin miettimään, eikö hän ehkä
seurakunnan vastattavaksi esittänyt niin vaikeita ja mutkaisia
kysymyksiä, että se yleensä vähäisellä käsityksellään ei voinut
ymmärtää eikä tajuta mitä hän tarkoitti, lausui väliajan-saarnaaja
aina ja kaikissa tilaisuuksissa tutkistelleensa yksinkertaisimmalla
tavalla; väliajan-saarnaaja myönsi kumminkin tässä seurakunnassa
olevan joitakuita, jotka tuntevat kristinoppinsa ja osaavat
kirjaa lukea; mutta väliajan-saarnaajan lopullinen kuvaus koko
tästä seurakunnasta oli kuitenkin vastustavainen h:ra provasti
Perander'in ja tarkastajan h:ra kontrahtiprovastin arvosteluille.
Tämän johdosta kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän kauan
virkaa toimittanut Liperin seurakunnassa? Tähän vastasi hän siellä
olleensa vähän kuudetta vuotta. Kun häntä sitte muistutettiin, että
hänellä olisi pitänyt tällä ajalla oleman tilaisuutta jonkunlaisesti
ojentaa seurakuntaa, vastasi hän, ettei hän sitä voinut tehdä,
vaikka hän kyllä oli kokenut vaariin ottaa kaikki epäjärjestykset
ja monin keinoin estää niitä. Niinpä sanoi väliajan-saarnaaja esim.
muistiin kirjoittaneensa ne, jotka olivat olleet poissa yleisistä
ja määrätyistä lukukinkeristä; kuitenkaan ei hän ole voinut näitä
hidastelevia saattaa lain käsiin, koska väliajan-saarnaajalla
ei ollut siihen pastorinsa, h:ra provasti Perander'in lupaa.
Kysymykseen, pysyikö väliajan-saarnaaja edellisessä väitöksessään,
joka koskee h:ra provastin huolimattomuutta virassa ja, että h:ra
provasti Renqvistin ilmoituksen mukaan oli saarnannut seurakuunalle
ainoastaan siveys-oppia, lausui väliajan-saarnaaja nytkin asian
oleman niin, että nimittäin h:ra provasti ei ollutkaan saarnannut
niin usein, kuin hänen olisi pitänyt, vaan oli tahtonut Renqvistin
niskoille jättää koko kuorman, sekä että h:ra provasti niinäkin
harvoina kertoina, jolloin hän saarnasi, oli laiminlyönyt pääasian,
nimittäin parannuksen saarnaamisen; ja sanoi väliajan-saarnaaja,
ettei ulkonainen siveys parannuksetta autuuteen saata. Kysyttyä mistä
siveysopillisista aineista h:ra provasti tavallisesti saarnasi,
vastasi väliajan-saarnaaja, ettei hän nyt voinut muistaa muuta,
kuin, että pää-aine h:ra provastin saarnoissa oli: kuinka autuaat
omat Jumalan lapset ajassa ja iankaikkisuudessa; mutta miten Jumalan
lapsiksi tullaan, on h:ra provasti jättänyt kokonaan opettamatta;
lisäten väliajan-saarnaaja seurakunnan semmoisilla saarnoilla
saatettavan siihen luuloon, ettei autuaaksi pääsemiseen niin paljoa
vaadittaisikaan, kuin väliajan-saarnaaja oli saarnoissansa esittänyt,
että nimittäin parannus ja kääntymys varsinkin johdattavat ihmisen
iankaikkiseen onneen.
Sitte kuulusteltiin väliajan-saarnaajaa hänen kiertokoulunopettajaa
Hasselinia vastaan tekemänsä syytöksen johdosta ja kysyttiin häneltä,
oliko Hasselin vielä jatkanut irstaisuuttaan, jonka Renqvist nytkin
vakuutti ja väitti olevan irstaisen, eikä parantuneen, sekä sangen
harvoin käyvän pitäjällä opettamassa kansan lapsia; ja lupasi
väliajan-saarnaaja ottaa toimeksensa todistaa sen.
Väliajan-saarnaajalle luettiin nyt h:ra provasti Peranderin sisään
jättämä selitys, joka koski Kontiolahdelle tehtyä sairasmatkaa, ja
kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän vielä vakuutettu provastin
siinä loukanneen? Tähän lausui useinmainittu väliajan-saarnaaja, että
h:ra provastin selitys ei pitänyt yhtä asian todellisuuden kanssa,
ja väitti Renqvist tapauksen olevan siten, kuten hän oli siitä
kirjoittanut; hän ei sanonut kuitenkaan tahtovansa, että provasti
tulisi siitä kärsimään. Kun väliajan-saarnaajalta vielä kysyttiin,
tiesikö hän miten lähellä sairasta h:ra provasti oli ollut, mikä
oli sairaan nimi, oliko hän nainut, sekä milloin sairaan luokse
pyydettiin? Vastasi Renqvist h:ra provastin, hänen ajatuksensa
mukaan, olleen puolen peninkulman päässä sairaasta, sairaan vaimon
nimen olleen Anna Nupponen, hänen olleen naimisessa Pentti Sinkkosen
kanssa, sekä tämän seikan tapahtuneen talvella. Muuten sanoi
Renqvist tahtovansa näyttää tämän kaiken toteen, jos sitä häneltä
vaadittaisiin.
Koska väliajan-saarnaaja oli syyksi sanonut, ettei hän saanut
vapautta puolustaa ja selittää asiaansa h:ra kontrahti-provasti
Kiljander'in Liperissä toimittamassa provastitarkastuksessa,
kuulusteltiin häntä tässäkin asiassa, ja pysyi Renqvist nytkin
väitöksessään, että hän tarkastuksessa kyllä olisi antanut
selityksensä kaikista seikoista, mutta ettei hän saanut sitä tehdä,
jonka vuoksi hänen täytyi kirjallisesti selittää asiansa.
Sen jälestä kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän, niinkuin h:ra
provasti Perander sanoi, estänyt Liperissä henkilöitä ehtoollisella
käymästä ja miksi hän oli sitä tehnyt? Renqvist myönsi estäneensä
henkilöitä ehtoolliselta ja sanoi sen tapahtuneen, kun hän oli
huomannut jonkun tehneen itsensä siihen syylliseksi. Ja sanotaan
väliajan-saarnaajan myöskin määränneen tarkastusmiehiä kuhunkin
kylään, joitten tuli kaitsea kunkin siveyttä tahi siveellistä
käytöstä y.m. Näiden tarkastusmiesten tuli myös joka lauantai olla
läsnä ehtoollisvieraita kirjoitettaessa p.m. uskottujen henkilöitten
kanssa ilmoittamassa, löytyikö kylässä joku semmoinen, joka olisi
suljettava ehtoolliselta, tahi todistamassa, josko joku ehtoolliselta
suljettu oli itsensä parantanut, harrastanut kristillisyyttä ja
elänyt sovinnossa kanssa-ihmistensä keskuudessa.
Jatkeeksi ja koska h:ra provasti Perander oli sanonut Renqvistin
saarnoissaan käyttäneen sopimattomia lauselmia, kuulustettiin häntä
tässäkin seikassa, ja myönsi hän sanoneensa silloin, kun muutamat
saarnan ajalla menivät ulos kirkosta: helvettiinkös te menette,
koska etten kirkossa pysy? jolla hän tahtoi muistuttaa heille, miten
sopimattomasti he käyttäytyivät, kun eivät tahtoneet kirkossa pysyä.
Mitä tulee syytökseen, että Renqvist lukukinkerillä ruoski
erästä poikaa, sanoi hän pojan varastaneen parin kenkiä, jota
ei tunnustanut. Saadaksensa tietää totuuden, oli mainittu
Renqvist vielä luullut olevansa oikeutettu, kouluissa käytetyn
tavan mukaan, vitsalla pakoittamaan saada poikaa totuuteen,
joka väliajan-saarnaajan sanojen mukaan oli ennenkin tunnettu
näpistelemisestä. Kysyttyä vieläkö ne vanhemmat henkilöt ovat
seurakunnassa, jotka, hänen konsistorioon tekemänsä ilmoituksen
mukaan, eivät olleet käyneet Herran pyhällä ehtoollisella ja joista
h:ra provasti ei ollut voinut saada selvää, koska Renqvist ei ollut
merkinnyt, mistä kylistä he ovat ja millä sivuilla kirkonkirjoissa
he ovat kirjoitetut, ei Renqvist voinut antaa mitään selitystä.
Kuulustettua h:ra provasti Peranderin selityksen johdosta, joka koski
useampia miehiä ja naisia, jotka Renqvistin syytöksen mukaan olisivat
Liperin seurakunnassa eläneet yhdessä luvattomassa yhteydessä
säännöllisesti yhteen vihkimättöminä; vastasi väliajan saarnaaja
ettei hän voinut hyväksyä h:ra provastin siitä tekemää selitystä,
maan pysyi ennen antamassa lauseessaan; hän ei kuitenkaan saattanut
kieltää provasti Peranderin petosta asian ilmi tultua kokeneen saada
semmoisia vihityksi, ja sen johdosta väittäneen väliajan-saarnaajan
ilmoituksen siitä olleen perättömän. Useinmainittu Renqvist
myönsi myöskin h:ra provastin joskus vetäneen oikeuteen semmoisia
henkilöitä, mutta ne yhtä kaikki sitte taas olivat eläneet yhdessä;
ja olisi h:ra provastin välttämätön velvollisuus ollut uudestaan
saattaa heidät kanteenalaisiksi; mutta koska h:ra provasti kaikkea
tätä oli pitänyt sivuasiana, ei väliajan-saarnaaja mitenkään voinut
luopua lauseestaan. Provasti Peranderin konsistorioon antama selitys,
koskeva useampia säätyhenkilöitä Liperissä, jotka eivät olleet
useaan vuoteen käyneet Herran pyhällä ehtoollisella, luettiin nyt
väliajan-saarnaajalle, ja sen johdosta sanoi Renqvist, että pitäjän
säätyhenkilöt, mikäli hän tiesi, eivät ole olleet niin pitkillä
matkoilla, että ne olisivat estäneet heitä ehtoolliselle tulemasta.
Mitä h:ra provasti oli itsestänsä ilmoittanut ehtoollisella käymisen
suhteen, ei väliajan-saarnaaja myöskään voinut hyväksyä; muutoin
lausui väliajan-saarnaaja, ettei hän saattanut tietää h:ra provastin
mietteitä, ajatuksia ja aikomuksia, vaan pysyi ainoastaan siinä,
mitä hänellä itsellään oli ollut tilaisuus huomata, että h:ra
provasti nimittäin useaan vuoteen ei ollut käynyt ehtoollisella.
Ja sanoi väliajansaarnaaja kansankin, joka oli sitä ihmetellyt,
voivan sen todistaa. -- Mitä Renqvistin rippisanoihin tulee,
ei väliajan-saarnaaja myöntänyt niittenkään olleen niin pitkät
ja semmoiset kuin h:ra provasti niitä kuvaa, eikä kestäneen
kolmea neljännestiimaa kauemmin. Niistä rukousharjoituksista,
joita väliajan-saarnaajan sanotaan pitäneen eri tilaisuuksissa
aina puoliyöhön saakka ja joita sanotaan pidetyn, ei ainoastaan
Liperin kirkon luo sitä varten erittäin rakennetussa huoneessa,
vaan myös monessa muussa kohden sanotussa seurakunnassa, antoi
väliajansaarnaaja sen lausunnon, että kysymyksessä oleva pirtti
kirkon luona oli rakennettu seurakunnan yhteisillä avuilla ja
on käytettävä seurakunnan kirkkomajaksi, eikä olisi moitittava,
jos siinä rukouksiakin pidettäisiin. Rukoushetket eivät myöskään
ole olleet niin pitkät, kuin h:ra provasti niistä kertoo.
Mitään varsinaisia niin sanottuja pyörtymisiä ei ole tapahtunut
rukoushetkinä, ja jos jolloinkin semmoista on tapahtunut, moitti
väliajansaarnaaja niitten tapahtuneen muutamista luonnollisista
syistä. Ei myöskään muita syleilemisiä ole ollut, kuin mitä naisväki
tavallisesti käyttää miehiä tervehtiessään. -- Väliajan-saarnaaja
ei kieltänyt, että hän hartaushetken loputtua aina oli heittäytynyt
vuoteelle, mutta sitä ei hän ole koskaan tehnyt rikoksellisessa
tarkoituksessa. Että muka vuoroin rukoilemista olisi harjoitettu
samassa huoneessa, moitti väliajan-saarnaaja olevan vastoin totuutta,
vaan että väliajan-saarnaaja toisinaan on ollut kuuliana, kun joku
toinen piti rukouksen, myönsi väliajan-saarnaaja todeksi. Rukoukset
näissä tilaisuuksissa omat pidetyt tavallisesti ulkomuistista,
enimmiten omilta sanoilla; sillä silloin ovat ne virkistäväisemmät.
Viimeksi kysyttiin väliajan-saarnaaja Renqvist'iltä, oliko hän
talollisen Tuhkusen syytöksen mukaan alttarilta pois käskenyt
mainitun talollisen, sanoen: _sinä olet mahdoton ehtoollisvieras_,
vaikka hänet kappalais-vainaa Kekoni oli ripille kirjoittanut
ja kumpi pappi silloin tarjosi kalkkia sekä tapahtuiko tämä
talollisen poiskäskeminen ennen ehtoollista tahi sitä jaettaessa?
Väliajan-saarnaaja lausui tosiaankin pois käskeneensä Tuhkusen, koska
hän ei tietänyt, että Tuhkunen oli ehtoollisvieraaksi kirjoitettu;
mutta tapahtuiko Tuhkusen pois käskeminen ehtoollisen edellä tahi
sitä jaettaessa, ei väliajan-saarnaaja, joka sanoi tarjonneensa
kalkkia, voinut muistaa.
Sittekun kaikki tämä oli merkitty, sai Renqvist astua ulos: ja on
konsistorio vast'edes ryhtyvä tässä asiassa vielä tuleviin toimiin.
Vuosi ja päivä edelläkirjoitetut.
Pöytäkirjan laatinut:
C. M. Kjellman,
konsistorion vara notario.