Samaan aikaan poistui Azizkin palatsista. Palatessaan taloonsa, joka
sijaitsi kauniissa puutarhassa kaupungin pääkadun varrella, hän
näki vanhan suojelijansa tallustelevan eteenpäin lokaista katua. —
Halloo! hän huusi. Se oli nähtävästi sopimatonta, sillä hurskas mies
ilmaisi laajoin käsivarrenliikkein, ettei häntä saanut häiritä. Aziz
lisäsi: — Suokaa anteeksi, mikä oli sopivampaa, koska Godbole käänsi
päätään, niin että se näytti melkein irtaantuvan ruumiista, ja sanoi
väkinäisellä äänellä: — Hän meni eurooppalaiseen vieraskotiin. Luulen
ainakin niin.
— Niinkö. Milloin sitten?
Mutta ajankohdan määrääminen oli jotakin aivan liian lopullista. Vanhus
heilautti vielä epämääräisemmin käsivarsiaan ja katosi. Aziz tiesi
hänen tarkoittaneen Fieldingiä, mutta kieltäytyi ajattelemasta häntä,
koska se vaikutti häiritsevästi hänen elämäänsä. Hän toivoi vieläkin,
että tulvat estäisivät Fieldingiä pääsemästä tänne. Pieni sievä puro,
joka juoksi hänen puutarhansa portin ali, lisäsi hänen toiveitaan.
Oli mahdotonta, että kukaan voisi päästä tänne Deorasta tällaisella
ilmalla. Fieldingin vierailu oli luonteeltaan virallinen. Hänet oli
siirretty Chandraporesta ja lähetetty kiertomatkalle Keski-Indiaan
ottamaan selkoa siitä, missä määrin etäisimmät valtiot harrastivat
englantilaisia kasvatusmenetelmiä. Hän oli mennyt naimisiin, ja, kuten
oli voitu odottaakin, valinnut puolisokseen neiti Questedin. Azizia ei
haluttanut lainkaan tavata enää Fieldingiä.
»Rakas, vanha Godbole», hän ajatteli ja hymyili. Hän ei ollut vähääkään
uskonnollisesti utelias eikä ollut milloinkaan ymmärtänyt tämän
vuosittain toistuvan ilveilyn tarkoitusta, mutta oli kuitenkin varma
siitä, että Godbole oli kiltti ukko. Aziz oli tullut Mauhun hänen
toimestaan ja hänen turvinsa jäänytkin sinne. Ilman hänen apuaan Aziz
ei olisi ikinä kyennyt suoriutumaan pulmista, jotka olivat täällä tuiki
toisenlaisia kuin Chandraporessa. Sillä täällä oli kuilu bramaanien
ja ei-bramaanien välillä; muhamettilaiset ja englantilaiset olivat
kokonaan poissa laskusta, ja voi kulua päiviä, ettei heistä mainittu
sanaakaan. Koska Godbole oli bramaani, tuli Azizistakin sellainen
heidän yhteisten harrastustensa johdosta, ja heidän tapansa oli laskea
siitä usein leikkiä keskenään. Indian mantereessa on lukemattomia
halkeamia: hindulaisuus, joka kaukaa näyttää niin yhtenäiseltä, on
jakautunut lahkoihin ja puolueisiin, jotka hajaantuvat ja liittyvät
yhteen ja vaihtavat nimeään aina sen näkökannan mukaan, jolta niitä
arvostellaan. Vaikka niitä tutkittaisiin vuosikausia mitä etevimpien
opettajien johdolla, huomattaisiin kuitenkin loppujen lopuksi, ettei
mikään heidän opettamansa pidä oikein paikkaansa. Sinä päivänä jolloin
Aziz asetettiin virkaansa, hän sanoi: — Minä en opiskele mitään,
kunnioitan vain, mikä teki erinomaisen edullisen vaikutuksen. Nyt
oli enää vain harvoja henkilöitä, joilla oli jotakin häntä vastaan.
Nimellisesti hän oli erään hindulääkärin alainen, mutta todellisuudessa
hän oli hovin etevin lääkäri. Hän sai heittää sikseen rokotuksen ja
muut samanlaiset länsimaiset keksinnöt. Täällä metsissä hän antoi
työvälineensä ruostua ja hoiteli pientä sairaalaansa puolella voimalla,
ponnistelematta turhanpäiten.
Hänen päätöksensä paeta englantilaisia oli aivan oikea. Hän oli aina
pelännyt heitä, ja tätä pelkoa vastaan hän saattoi taistella vain
kahdella tavalla: hänen piti joko potkia ja rähistä komiteoissa tahi
vetäytyä piiloon johonkin kaukaiseen viidakkoon, minne sahibit harvoin
tulevat. Hänen entiset asianajajaystävänsä toivoivat hänen jäävän
brittiläiseen Indiaan auttamaan heitä kiihoitustyössä, ja Aziz olisi
ehkä jäänytkin, ellei Fieldingin petosta olisi ollut. Uutinen siitä
ei ollut hämmästyttänyt häntä ollenkaan. Heidän väliinsä oli auennut
kuilu oikeudenkäynnin jälkeen, jolloin Cyril ei ollut ottanut osaa
hänen riemukulkuunsa; tytön puolustaminen oli laajentanut sitä; sitten
saapuivat Venetsiasta lähetetyt maisemakortit, jotka olivat olleet niin
kylmiä ja epäystävällisiä, että jotakin oli täytynyt olla hullusti; ja
vihdoin pitkän vaikenemisen jälkeen kirje Hampsteadista. Aziz sattui
olemaan Mahomet Alin luona juuri silloin. »Minulla on uutisia, jotka
tulevat hämmästyttämään sinua. Menen naimisiin tytön kanssa, jonka
sinäkin tunnet...» Hän ei lukenut sen pitemmälle. — Siinä sitä nyt
ollaan — ja hän heitti kirjeen Mahomet Alille. Myöhemmin saapuneet
kirjeet hän hävitti lukematta niitä. Se oli typerän kokeen loppu. Ja
vaikka hän joskus sisimmässään tunsikin Fieldingin tehneen uhrauksia
hänen puolestaan, voitti kaiken hänen vilpitön vihansa englantilaisia
kohtaan. »Minä olen sittenkin indialainen», hän ajatteli seisoessaan
liikkumattomana sateessa.
Elämä kului miellyttävästi, ilmasto oli niin terveellistä, että hän
saattoi pitää lapsensa aina luonaan, ja hän oli mennyt uusiin naimisiin
— oikeastaan se ei ollut avioliitto, mutta hän mielellään ajatteli
suhdettaan sellaiseksi. Hän lueskeli persiankieltä, kirjoitteli
runoja, ajeli hevosellaan ja sai joskus, silloin kun nuo kunnon
hindut eivät olleet tietääkseen siitä, metsästelläkin. Hänen runonsa
käsittelivät aina samaa aihetta — itämaiden naista. »Purdahn pois!»
kuului niiden motto. »Muuten meistä ei tule milloinkaan vapaita». Ja
hän selitti (haaveellisesti kylläkin), ettei Indiaa milloinkaan olisi
lannistettu, jos vain naiset miesten tapaan olisivat ottaneet osaa
Plassyn taisteluun. »Mutta me emme saa näyttää naisiamme muukalaisille
—» Hän ei kuitenkaan selittänyt, kuinka siitä selvittäisiin,
koska hän kirjoitti vain runoja. Persialainen runous ja ruusut
eivät häviäisi milloinkaan, voitetun islamin intomieltä oli hänen
veressään, eivätkä mitkään uudet aatteet voineet karkoittaa sitä.
Epäjohdonmukaisia runoja, aivan niiden kirjoittajan kaltaisia. Mutta
sittenkin ne panivat väräjämään oikean kielen: ilman uutta kotia, ei
ole milloinkaan isänmaata. Eräässä runossa, ainoassa jonka vanha,
hullunkurinen Godbolekin hyväksyi, hän oli jättänyt isänmaan syrjään,
(jota hän ei oikein rakastanutkaan), ja heittäytynyt muitta mutkitta
internatsionalismin helmaan. — Ah, tuo on bhaktia! Ah, nuori ystäväni,
tuo on jotakin toista ja oikein hyvää. India, joka näyttää pysyvän
paikoillaan, kulkee suoraan sitä päämäärää kohti, toisten kansojen
tuhlatessa aikaansa. Saanko kääntää tämän runon hindujen kielelle? Se
olisi oikeastaan käännettävä sanskriitin kielelle, koska se on niin
innoittava. Niin, muutkin runosi ovat tietysti hyviä. Hänen korkeutensa
sanoi eversti Maggsille, hänen käydessään viimeksi täällä, meidän
olevan oikein ylpeitä sinusta, Godbole sanoi mairittelevasti hymyillen.
Eversti Maggs oli naapurivaltioiden poliittinen asiamies ja Azizin
voitettu vastustaja. Rikosoikeus piti Azizia jatkuvasti silmällä
oikeusjutun jälkeen — sillä ei ollut mitään häntä vastaan, mutta
indialaista, joka oli ollut huonossa huudossa, oli pidettävä silmällä,
ja neiti Questedin tekemän erehdyksen johdosta Aziz sai olla
silmälläpidon alaisena koko loppuikänsä. Eversti Maggs sai ikäväkseen
kuulla, että eräs epäiltävä henkilö saapuisi Mauhun, ja laski leikkiä
kujeilevaan tapaansa vanhan rajahin kanssa siitä, että rajah salli
muhamettilaisen lääkärin lähestyä hänen pyhää persoonaansa. Muutamia
vuosia aikaisemmin rajah olisi noudattanut viittausta, sillä siihen
aikaan oli poliittinen asiamies peloittava henkilö, joka ilmestyi
paikalle valtakunnan koko jyrinällä ja paukkeella mitä sopimattomimpaan
aikaan, käänsi poliittisen puolen esiin, tilasi autoja ja pani
toimeen tiikerinmetsästyksiä, hakkautti pois puita, jotka pimittivät
vieraskodin näköalaa, määräsi, että lehmät oli lypsettävä hänen
läsnäollessaan ja sekaantui yleensä röyhkeästi sisäpolitiikkaan.
Mutta korkeammalla taholla oli tapahtunut rintamanmuutos. Paikallisia
ukkosenpurkauksia ei hyväksytty enää, ja se pikkuvaltioryhmä, joka
muodosti tämän asiamiehen piirin, huomasi sen ja aloitti hedelmällisen
yhteistyön. Maussa alettiin harjoittaa miellyttävää urheilua, johon
kaikki hallituksen osastot ottivat osaa, jotta nähtäisiin, kuinka
paljon tahi vähän eversti Maggs sietäisi. Hän sai tyytyä Azizin
nimittämiseen. Rajah ei välittänyt viittauksesta, vaan vastasi etteivät
hindut varakuninkaan vapaamielisen politiikan vaikutuksesta olleet enää
niin ahdasmielisiä, ja että hän piti velvollisuutenaan seurata aikaansa.
Tähän saakka oli kaikki mennyt hyvin, mutta nyt, kun koko valtio
oli juhlahumun vallassa, Aziz joutui tyyten toisenlaiseen pulaan.
Kotona odotti häntä kirje. Epäilemättä Fielding oli saapunut yöllä,
ja Godbole tiesi hänen tulonsa, koska tuo kirje oli osoitettu hänelle
ja hän oli lukenut sen, ennenkuin oli lähettänyt sen Azizille ja
kirjoittanut sen laitaan: »Eivätkö nämä olekin iloisia uutisia? Ikävä
kyllä uskonnolliset velvollisuuteni estävät minua järjestämästä
mitään». Fielding kertoi tarkastaneensa Mudkulin, neiti Derekin entisen
piirin, ilmoitti olleensa vähältä hukkua Deoraan ja saapuneensa Mauhun
määrättyyn aikaan. Hän toivoi voivansa viipyä täällä pari päivää
tutkiakseen vanhan ystävänsä erilaisia opetusmenetelmiä. Hän ei ollut
sitäpaitsi saapunut yksinään. Hänen vaimonsa ja tämän veli seurasivat
mukana. Ja kirjeen loppu oli samanlainen kuin kaikkien valtion
vieraskodista saapuneitten kirjeitten. Hän tahtoi saada elintarpeita.
Vieraskodissa ei ollut lainkaan munia. Moskiittiverkot olivat rikki.
Milloin he voisivat käydä tervehtimässä hänen korkeuttaan? Onko totta,
että toimeenpantaisiin soihtukulkue? Saisivatko he siinä tapauksessa
katsella sitä? He eivät tahtoneet aiheuttaa mitään melua, tahtoivat
vain seisoa jollakin parvekkeella tahi soudella veneellä... Aziz repi
kirjeen palasiksi. Hän oli saanut tarpeekseen näytellessään ennen
vanhaan neiti Questedille alkuasukasten elämää. Tuo ruma, petollinen,
vanha lutka! Kaikki suuria ilkimyksiä! Hän toivoi voivansa karttaa
heitä, vaikka se kävisikin vaikeaksi, koska he tulisivat luultavasti
viipymään useita päiviä Maussa. Tulva oli melkein pahempi kauempana
maassa, ja Asirgahrin rautatieaseman lähistölle oli muodostunut
lyijynharmaita järviä.