Rouva Moore oli sittenkin kuollut, upotettu meren syvyyteen, laivan
keulan vielä osoittaessa etelään, sillä Bombaystä tulevat laivat
eivät voi kääntyä Eurooppaa kohden, ennenkuin ovat kiertäneet Arabian
eteläisimmän kärjen. Hän oli siis nyt syvemmällä tropiikeissa kuin
hän konsanaan oli ollut kiinteällä maalla, nyt kun aurinko viimeisen
kerran hyväili häntä ja hänen ruumiinsa haudattiin toisen Indian,
Indian valtameren, syvyyteen. Hän jätti jälkeensä ikävän tunnelman,
koska merellä sattunut kuolemantapaus antaa laivalle huonon maineen.
Kuka tämä rouva Moore oli oikeastaan ollut? Kun laiva saapui Adeniin,
lähetteli rouva Mellanby sähkösanomia, kirjoitteli kirjeitä ja teki
kaiken, mikä asiaan kuului, mutta varamaaherran rouvia eivät kiinnosta
lainkaan tällaiset kokemukset, ja hän toisti: — Ehdin seurustella
raukan kanssa vain pari tuntia, kun hän sairastui; tämä kaikki on ollut
todellakin tarpeettoman ikävää ja turmelee minulta koko kotimatkan.
Aave seurasi laivaa Punaisenmeren poikki, mutta sen ei onnistunut
päästä mukaan Välimerelle. Jossakin Suezin tienoilla tapahtuu
aina seuraelämän muutos; se, mikä on sopinut Aasialle, menettää
luonnollisuutensa, ja Eurooppa alkaa sekaantua peliin. Tämän vaihdoksen
aikana unhotettiin rouva Moore kokonaan.
Port Saidin luona tuli kolkko meluisa pohjola vastaan. Ilma oli niin
kylmä ja tuulinen, että sen matkustajien mielestä olisi pitänyt tuntua
siinäkin maassa, josta he olivat lähteneet, mutta siellä ilma vain
muuttui yhä kuumemmaksi tavallisen lainalaisuutensa mukaan.
Chandraporessa aikaansai kuolemantapaus lempeämpiä ja kestävämpiä
jälkiä. Siellä sepitettiin legenda, että eräs englantilainen oli
tappanut äitinsä senvuoksi, että äiti oli koettanut pelastaa erään
indialaisen hengen. Siihen sisältyi kaikissa tapauksissa sen verran
totuutta, että se suututti viranomaisia. Joskus oli tapettu vain lehmä
ja joskus oli villisian hampailla varustettu krokotiili ryöminyt maalle
Gangeksesta. Tällaisia loruja on vaikeampi kumota kuin tavallisia
valheita. Ne piiloutuvat roskakasoihin ja liikkuvat silloin, kun
ei kukaan ole katsomassa. Yhteen aikaan kerrottiin paristakin eri
haudasta, joissa Esmiss Esmooren maalliset jäännökset muka lepäsivät.
loinen niistä oli nahkurintehtaan ja toinen tavaramakasiinin
läheisyydessä. Herra McBryde kävi katsomassa molempia ja näki niiden
vaiheilla jo palvomisen merkkejä, saviruukkuja ja sensemmoista. Mutta
koska hän oli kokenut virkamies, hän ei ollut tästä tietääkseenkään, ja
viikon parin kuluttua unhotettiin koko juttu. — Siinä on propagandaa
takana, hän sanoi unhottaen, että noin sata vuotta sitten, kun
eurooppalaiset vielä asettuivat asumaan maaseudulle, he kuolemansa
jälkeen muuttuivat joskus paikallisiksi pahoiksihengiksi, ehk'eivät
aivan kokonaisiksi jumaliksi, mutta ainakin sellaisten osiksi,
siten, että heidät lisäniminä tahi viittauksina liitettiin johonkin
sellaiseen, mikä oli jo entuudestaan olemassa, aivan niinkuin pienet
jumalat ovat suurten jumalien käskyläisiä ja nämä taasen filosofien
Brahman alamaisia.
Ronny toisti itsekseen, että hänen äitinsä oli lähtenyt Indiasta
omasta halustaan, mutta hänen omatuntonsa ei ollut puhdas. Hän oli
käyttäytynyt huonosti äitiä kohtaan ja hänen piti joko katua, mikä
merkitsi henkistä täyskäännöstä, tahi olla edelleen epäystävällinen
häntä kohtaan. Hän valitsi tietysti jälkimmäisen vaihtoehdon.
Kuinka väsyttävä äiti oli ollutkaan suojellessaan Azizia! Ja kuinka
huono vaikutus hänellä oli ollut Adelaan! Ja nyt hän vieläkin
aiheutti vaikeuksia naurettavilla »haudoillaan» ja selkkauksillaan
alkuasukasten kanssa. Äiti ei tietenkään voinut sille mitään, mutta
hän oli harrastanut samanlaisia mielettömiä asioita jo eläessäänkin,
ja sen kirjoitti Ronny muistiin hänen debetpuolelleen. Monet seikat
aiheuttivat nuorelle miehelle vaikeuksia — kuumuus, kaupungissa
vallitseva jännittynyt tilanne, maaherran odotettu vierailu, Adelan
arvoitus — ja rouva Mooren indialaistuttaminen punoi ne kaikki yhteen
luonnottomaksi köynnökseksi. Mitä tapahtuu ihmisen äidille, kun hän
kuolee? Hän pääsee luultavasti taivaaseen, mutta kaikissa tapauksissa
hän katoaa. Ronnyn uskonto oli tuota sterilisoitua lajia, joka kestää
troopillisissakin maissa. Menipä hän milloin tahansa moskeaan,
luolaan tahi temppeliin, hän ei luopunut englantilaisen kirkon
katsantokannasta, ja tuomitsi velttoudeksi kaikki yritykset muiden
uskontojen ymmärtämiseksi. Hän kokosi ajatuksensa ja karkoitti äidin
mielestään. Ajan oloon hän asettaisi kyllä sisar- ja velipuolineen
taulun hänen muistokseen Northamptonshiren kirkkoon, missä hän
tavallisesti oli käynyt sunnuntaisin. Siihen kaiverrettaisiin hänen
syntymä- ja kuolinvuotensa ja ilmoitus siitä, että hänet oli haudattu
mereen. Se riittäisi.
Ja Adela — hänkin saisi lähteä matkoihinsa. Ronny oli toivonut,
että tyttö itse ehdottaisi sitä. Hän ei voinut mitenkään mennä
naimisiin Adelan kanssa, koska se olisi merkinnyt hänen uransa
loppua. Surkuteltava Adela raukka! Hän oleskeli vieläkin, Fieldingin
kohteliaisuuden nojalla, maakuntaopistossa — sopimattomasti ja
nöyryyttävästi kylläkin, mutta ei ainoakaan englantilaisen siirtokunnan
perhe halunnut häntä luokseen. Ronny siirsi kaikki yksityiskeskustelut
siihen saakka, kunnes tuomio julistettaisiin. Aziz oli nimittäin
haastanut Adelan oikeuteen saadakseen häneltä vahingonkorvausta.
Sitten Ronny pyytäisi Adelalta vapauttaan. Adela oli tappanut
hänen rakkautensa, joka ei konsanaan ollut ollutkaan niin erittäin
elinvoimainen. He eivät olisi milloinkaan menneet kihloihin, ellei
tuota onnettomuutta olisi tapahtunut heidän ajaessaan Nawab Bahadurin
autolla. Adela kuului nyt hänen päättyneeseen, kypsymättömään
ylioppilasaikaansa — Grasmereen, vakaviin keskusteluihin, kävelyretkiin
ja muuhun sellaiseen.