Määrätyssä valaistuksessa ja määrätyn matkan päästä nämä vuoret
näyttävät varsin viehättäviltä. Eräänä iltana, kun niitä katseltiin
kerhon yläkuistilta, neiti Quested tuli keskustelun kuluessa sanoneeksi
neiti Derekille haluavansa mielellään käydä siellä, kertoen samalla,
että tohtori Aziz oli luvannut järjestää huviretken sinne, mutta
nähtävästi unhottanut lupauksensa indialaisten tavalliseen tapaan.
Palvelija, joka tarjoili heille vermuthia, kuuli hänen sanansa. Hän
ymmärsi englanninkieltä. Ja vaikka hän ei ollutkaan vakooja, piti
hän kuitenkin korvansa auki, ja vaikka Mahomet Ali ei oikeastaan
lahjonut häntä, kehoittaen vain tulemaan hänen palvelijainsa luo
juttelemaan, tapahtui sentään usein, että hän sattui tulemaan heidän
taholleen juuri silloin, kun hän oli siellä. Sitä mukaa kuin juttu
levisi, se sai yhä ikävämmän käänteen, ja Aziz kuuli kauhistuneena
naisten loukkautuneen syvästi odottaessaan joka päivä kutsua. Hän oli
luullut, että hänen ajattelematon lupauksensa oli jo aikaa unhotettu.
Koska hänellä oli kahdenlainen muisti, tilapäinen ja kestävä, oli
hän tähän saakka sijoittanut luolat edelliseen. Nyt hän muutti ne
toiseen päättäen toteuttaa suunnitelmansa. Siitä tulisi suurenmoinen
korvaus teekutsuille. Hän aloitti hankkimalla varmuuden siitä, että
herra Fielding ja vanha Godbole tulisivat mukaan, ja sitten hän antoi
Fieldingin tehtäväksi lähestyä rouva Moorea ja neiti Questediä kahden
kesken, jotta Ronnyn, heidän virallisen suojelijansa, mukaanlähtö
voitaisiin estää. Fielding ei ollut kovinkaan ihastunut tehtävään,
hänellä oli paljon hommaa eikä hän sitäpaitsi omasta puolestaan
välittänyt luolista ja pelkäsi kahnauksia ja menoja. Mutta hän ei
halunnut kieltäytyä tekemästä ystävälleen tätä hänen pyytämäänsä
ensimmäistä palvelusta ja suoritti sen pyynnön mukaisesti. Retki
tuli naisille hieman sopimattomaan aikaan juuri nyt, kun heillä oli
niin paljon tehtävää, mutta he toivoivat voivansa järjestää sen
neuvoteltuaan herra Heaslopin kanssa. Kysyttäessä ei Ronnylla ollut
mitään retkeä vastaan, kunhan vain Fielding ottaisi huolekseen heidän
huvittamisensa. Hän ei ollut innostunut huviretkeen sen paremmin kuin
naisetkaan tällä haavaa, mutta vaikka kukaan ei ollut innostunut,
pantiin se kuitenkin toimeen.
Aziz näki suunnattomasti vaivaa. Retki ei tosin ollut pitkäaikainen —
juna lähtisi Chandraporesta juuri ennen päivänkoittoa, ja toinen juna
toisi heidät takaisin jo lounaalle mutta hän oli vain vähäpätöinen
virkamies ja pelkäsi joutuvansa häpeään. Hänen oli pakko pyytää puolen
päivän lomaa majuri Callendarilta, mutta äskeisen sairauslomansa
vuoksi hänelle ei myönnetty sitä. Seurasi toivottomuutta, uusia
suostutteluyrityksiä herra Fieldingin välityksellä ja vihdoin
halveksivasti muristen annettu lupa. Hänen täytyi lainata veitsiä
Mahomet Alilta voimatta kutsua häntä mukaan. Sitten tulivat kysymykseen
juomat. Fielding ja ehkä naisetkin haluaisivat alkoholijuomia,
minkävuoksi hänen piti hankkia viskyä ja portviiniä. Sitten oli
vielä ratkaistava sekin pulma, kuinka päästäisiin luolille kaukana
sijaitsevalta Marabarin asemalta. Sen jälkeen hänen täytyi ajatella
professori Godbolea ja hänen ruokaansa ja muiden ruokaa kaksi pulmaa
siinäkin. Professori ei ollut erittäin oikeauskoinen hindu, hän voi
juoda teetä, soodavettä ja syödä hedelmiä ja makeisia, samantekevää
kuka ne oli valmistanut, sekä vihanneksia ja riisiä, jos vain joku
bramaani valmisti ne, mutta ei sellaisia ruokia eikä kakkuja, joissa
oli munaa; eikä hän söisi itse eikä sallisi kenenkään muunkaan syödä
pihviä, koska viipale pihvilihaa kaukanakin sijaitsevalla vadilla
olisi tyyten turmellut hänen mielenrauhansa. Toiset voivat syödä
lampaanpaistia ja liikkiöitä. Mutta liikkiöstä julisti Azizin oma
uskonto tuomionsa eikä hän katsonut voivansa tarjota sitä muillekaan.
Hän sai huolia loppumattomiin senvuoksi, että hän oli uhmannut Indian
maan henkeä, joka koettaa erottaa ihmiset ryhmiin.
Vihdoin viimein koitti lähdönhetki.
Ystäviensä mielestä Aziz teki hyvin tyhmästi antautuessaan tekemisiin
englantilaisten naisten kanssa, ja he kehoittivat häntä pitämään
varansa, ettei hän myöhästyisi. Senvuoksi hän viettikin melkein
koko yön asemalla. Palvelijat olivat kokoontuneet yhteen ryhmään
laiturille saatuaan määräyksen olla poistumatta asemalta. Itse hän
käveli edestakaisin vanhan Muhammed Latifin kanssa, jonka piti toimia
hovimestarina. Hän tunsi itsensä epävarmaksi ja epätodelliseksi samalla
kertaa. Eräät vaunut ajoivat aseman edustalle. Hän toivoi Fieldingin
astuvan niistä valamaan häneen varmuutta. Mutta tulijat olivatkin rouva
Moore, neiti Quested ja heidän goaneesilainen palvelijansa. Ihastuen
hän riensi vastaanottamaan heitä. — Tulitte siis vihdoinkin! Miten
ystävällistä! hän huudahti. — Tämä on elämäni onnellisin hetki!
Naiset olivat kohteliaita. Tämä ei ollut kylläkään heidän elämänsä
onnellisin hetki, mutta he luulivat saavansa hauskaa, niin pian kuin
varhaisen lähdön vaivat olisivat ohi. He eivät olleet tavanneet Azizia
sen jälkeen kuin retki oli päätetty ja kiittelivät nyt häntä.
— Teidän ei tarvitse ostaa matkalippuja. Olkaa niin hyvät ja
ilmoittakaa se palvelijallenne. Marabar-linjalla ei käytetä ollenkaan
junalippuja. Ettekö halua nousta vaunuun lepäämään, kunnes herra
Fielding tulee? Ettekö tiennyt, että teidän täytyy matkustaa
purdahnvaunussa? Pidättekö siitä?
He vastasivat, että se tulisi olemaan heidän mielestään hauskaa. Juna
oli jo saapunut asemalle, ja kokonainen lauma palvelijoita hyppi kuin
apinat penkkien yli. Aziz oli omien palvelijoidensa lisäksi lainannut
apulaisia ystäviltään, ja seurauksena oli näiden keskeinen taistelu
ylivallasta. Naisten palvelija seisoi erillään näyttäen ivalliselta. He
olivat pestanneet hänet Bombayssa vielä matkalla ollessaan. Hotelleissa
ja hienojen ihmisten joukossa hän oli erinomainen, mutta heti kuin
naiset alkoivat seurustella sellaisen henkilön kanssa, jonka hän katsoi
kuuluvan toiseen luokkaan, hän osoitti heille paheksumistaan.
Oli vielä pimeä, mutta yössä oli jo jotakin tilapäisluontoista, mikä
ennusti sen loppua. Asemapäällikön kanat, jotka istuivat vajan katolla,
alkoivat uneksia haukoista pöllöjen asemesta. Lamput sammutettiin
jottei niiden sammuttamisesta olisi myöhemmin vaivaa; tupakan haju
tuli pimeistä nurkista, joihin kolmannen luokan matkustajat olivat
kyyristyneet; kaikki riisuivat päähineensä ja alkoivat puhdistaa
hampaitaan. Muuan nuori virkamies oli niin varma siitä, että aurinko
tänäkin aamuna nousisi, että hän innoissaan soitti kelloa. Se
hermostutti palvelijoita. He huusivat, että juna lähtee, ja juoksivat
sen molempiin päihin estämään sen lähtöä. Asemalla oli vielä paljon
ihmisiä, joiden piti nousta purdahnvaunuun, ja tavaroita, kuten
messinkihelainen laatikko, fetsillä peitetty meloni, pyyheliinaan
kääritty guavashedelmä, portaat ja pyssy. Vieraat käyttäytyivät
miellyttävästi. Heissä ei ollut rotutuntoa — rouva Moore oli liian
vanha ja neiti Quested oli liian uusi — ja he kohtelivat Azizia kuten
ikään nuorta miestä, joka on ollut heille kohtelias. Se liikutti
indialaista syvästi. Hän oli odottanut heidän tulevan herra Fieldingin
kanssa, mutta sen sijaan he uskalsivatkin olla yksinään hänen kanssaan
muutamia minuutteja.
— Lähettäkää pois palvelijanne, hän ehdotti. — Häntä ei tarvita täällä.
Meistä tulee siten kuin yksi perhe.
— Hän onkin niin ilkeä palvelija. Antony, saat palata takaisin, koska
emme tarvitse sinua, tyttö sanoi kärsimättömästi.
— Herra käski minun seurata teitä.
— Mutta neiti käskee sinua poistumaan.
— Herra sanoi: »Pysyttele tämän neidin luona koko aamu».
— Mutta me emme halua sinua mukaamme. Neiti Quested kääntyi isännän
puoleen. — Koettakaa saada hänet lähtemään matkoihinsa, tohtori Aziz.
— Muhammed Latif! Aziz huusi.
Köyhä sukulainen vaihtoi melonin fetsiin ja kurkisti sen vaunun
ikkunasta, jonka epäjärjestyksestä hän piti huolta.
— Tässä on serkkuni herra Muhammed Latif. Ah, älkää tervehtikö häntä
kädestä! Hän on vanhan ajan indialainen ja pitää enemmän salaamista.
Mutta, mitä sanoinkaan? Kuinka kauniisti teetkään salaamasi, Muhammed
Latif. Katsokaa, hän ei ymmärtänyt, koska hän ei osaa englanninkieltä.
— Nyt valehtelet, vanhus sanoi lempeästi.
— Minäkö valehtelisin. No, tämäpä on kaunista. Eikö hän olekin
hullunkurinen ukko? Me laskemme leikkiä hänen kanssaan myöhemmin. Hän
osaa kaikenlaista. Hän ei ole niin tyhmä kuin luulette, vaikka onkin
rutiköyhä. Saamme kiittää onneamme, että olemme niin suuren perheen
jäseniä. Hän kiersi käsivartensa ukon paksuun kaulaan. — Mutta nouskaa
nyt vaunuun ja kotiutukaa. Niin, teidän pitää levätä. — Kuuluisa
itämaalainen epäjärjestys näytti vihdoinkin olevan ohi. — Suokaa
minulle anteeksi, mutta nyt minun täytyy mennä ottamaan vastaan muita
vieraitani.
Hän alkoi jälleen hermostua, koska aikaa oli enää vain kymmenen
minuuttia. Herra Fielding oli englantilainen, ja englantilaiset eivät
milloinkaan myöhästy junasta, Godbole taas oli hindu eikä häntä sopinut
ottaa lukuun. Tämä johdonmukainen ajatteleminen tyynnytti Azizia sitä
mukaa kuin lähdönhetki lähestyi. Muhammed Latif oli lahjonut Antonyn,
niin ettei tämä lähtenyt mukaan. Aziz ja Muhammed Latif kävelivät
edestakaisin laiturilla keskustellen vakavasti keskenään ja päästen
vihdoin yksimielisyyteen siitä, että he olivat ottaneet mukaansa
niin paljon palvelijoita, että heidän piti jättää heistä pari kolme
Marabarin asemalle. Aziz sanoi tekevänsä Muhammedille pari kepposta
luolissa, ei epäystävällisyydestä, vaan huvittaakseen vieraitaan.
Vanhus antoi siihen suostumuksensa; hän oli aina valmis joutumaan
naurunalaiseksi ja pyysi Azizia menettelemään säälimättömästi. Ylpeänä
merkityksestään hän alkoi kertoa siveetöntä juttua.
Kerro se joskus toiste, hyvä veli, sopivammassa tilaisuudessa, sillä
nyt meidän täytyy, kuten olen jo sanonut, huvittaa ei-muhamettilaisia.
Seurueeseemme kuuluu kolme eurooppalaista ja yksi hindu, emmekä saa
unhottaa sitä. Meidän pitää osoittaa professori Godbolelle kaikkea
mahdollista kunnioitusta, ettei hän tuntisi olevansa muita vieraita
huonompi.
‒ Ryhdyn keskustelemaan hänen kanssaan filosofiasta.
‒ Hyvin ystävällistä sinun puoleltasi, mutta palvelijat ovat melkein
tärkeimmät. Emme saa osoittaa huonoa järjestelykykyä. Saat nyt mennä.
Toivon sinun selviytyvän kaikesta.
Huuto purdahnvaunusta. Juna oli lähtenyt liikkeelle.
— Laupias Jumala! huusi Muhammed Latif. Hän kiiruhti junaan hypäten
vaunun portaille. Aziz seurasi hänen esimerkkiään. Se oli helppo
temppu, koska sivuratojen junat lähtevät hyvin hitaasti liikkeelle.
— Me olemme ketteriä kuin apinat, älkää olko huolissanne! hän huusi
pitäen kiinni kaiteesta ja nauraen. Sitten hän kiljui: — Herra
Fielding! Herra Fielding!
Ylikäytävällä seisoivat herra Fielding ja vanha Godbole. Mikä
onnettomuus! Puomit oli laskettu alas tavallista aikaisemmin. Tulijat
hyppäsivät maahan tongastaan ja huitoivat käsillään, mutta mitäpä se
hyödytti. Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Kun juna vyöryi
kolisten vaihteiden sivu, ehtivät he lausua muutamia pahoittelevia
sanoja.
— Ikävää, oikein ikävää! Nyt olette pilanneet minulta kaiken.
— Godbolen pujah sai sen aikaan! huusi englantilainen.
Bramaani loi katseensa maahan häveten uskontoaan. Asia oli näet niin,
että hän oli laskenut väärin erään rukouksen pituuden.
— Hypätkää junaan, minun täytyy saada teidät mukaan! huusi Aziz aivan
suunniltaan kiukusta.
— Ojentakaa minulle kätenne!
— Hän ei voi, hän satuttaa itsensä, hätäili rouva Moore Fielding
hyppäsi, mutta epäonnistui; hän ei saanut kiinni ystävänsä kädestä,
vaan putosi selälleen ratavallille. Juna kolisi ohi. Hän kömpi
seisoalleen ja huusi heidän jälkeensä: — Se meni hyvin, älkää olko
levottomia! Ja sitten he joutuivat kuulomatkan ulkopuolelle.
— Rouva Moore, neiti Quested, huviretkemme on epäonnistunut. Aziz
heittäytyi pitkäkseen jalkalaudalle ja oli vähällä purskahtaa itkuun.
— Tulkaa vaunuun, tulkaa vaunuun! Teidän käy muuten samalla tavalla
kuin herra Fieldinginkin. En voi huomata vielä niinkään epäonnistuneen.
— Kuinka niin? Selittäkää minulle, sanoi Aziz surkeasti kuin lapsi.
— Meistä tulee nyt kuin yksi perhe, kuten te lupasittekin.
Hän oli oivallinen tavalliseen tapaansa, tuo hyvä rouva Moore. Kaikki
se kiitollisuus, mitä Aziz oli tuntenut häntä kohtaan moskeassa, kuohui
esille jälleen, mutta nyt paljon raikkaampana senvuoksi, että hän oli
unhottanut sen. Ei ollut olemassa mitään, mitä hän ei olisi ollut
valmis tekemään rouva Mooren puolesta. Hän halusi kuolla tehdäkseen
hänet onnelliseksi.
— Tulkaa vaunuun, tohtori Aziz, meitä alkaa pyörryttää! huusi neiti
Quested. — Jos he ovat niin tyhmiä, että tulevat liian myöhään junalle,
on tappio heidän eikä meidän.
— Tämä on minun syytäni, sillä minähän tässä isäntänä olen.
— Joutavia, menkää vain vaunuunne. Kaikki käy hyvin ilman heitäkin.
Ei niin täydellinen kuin rouva Moore, mutta hyvin vakava ja
ystävällinen. Ihmeteltäviä naisia molemmat ja hänen vieraitaan
tänä kalliina aamuna. Aziz tunsi itsensä tärkeäksi ja tilanteen
herraksi. Fieldingin poisjääminen oli kyllä henkilökohtainen menetys,
koska Aziz oli saanut hänestä yhä rakkaamman ystävän, mutta jos
Fielding olisi tullut, olisi hän itse saanut tyytyä toiseen sijaan.
»Indialaisilla ei ole vähääkään vastuunalaisuuden tunnetta», sanoivat
virkamiehet, ja niin väitti Hamidullahkin joskus. Mutta nytpä hän
näyttäisi pessimisteille, että he ovat väärässä. Hän hymyili ylpeästi
katsellessaan maisemaa, joka oli yhä vielä pimeän peitossa, ja josta
erotti vain epämääräisiä tummia varjoja pimeässä, ja sitten taivaan,
jossa ryömivän skorpionin tähdet alkoivat vaaleta. Sitten hän kiipesi
ikkunasta muutamaan toisen luokan vaunuun.
— Muhammed Latif, mitä noissa luolissa oikeastaan on? Miksemme kaikki
matkustamme katsomaan niitä?
Tämä kysymys meni yli sukulaisraukan ymmärryksen. Hän saattoi
vain vastata, että Jumala ja kylän asukkaat tiesivät sen ja että
viimeksimainitut tulisivat mielellään heidän oppaikseen.