Se suuri tulipalo, joka toukokuun 29. p:nä 1681 hävitti suurimman osan
Turun kaupunkia, joka vast'ikään oli tointunut v. 1656 tapahtuneesta
palosta, poltti poroksi myöskin hovioikeuden talon ja suuren osan sen
tärkeitä asiakirjoja. Arvattavasti olisi niistä muuten saatu joitakin
tietoja tuosta pitkällisestä oikeudenkäynnistä Mainiemen noita-akkaa
vastaan v. 1671.
Koko kesän, joka seurasi äsken kuvaamaamme julmaa vesikoetusta, oli
Jaana istunut vankina Turun linnassa. Kaikkia keinoja käytettiin, jotta
saataisiin hänet tunnustamaan syyllisyytensä; yksin tuota kauheaa
reikätorniakin linnan päärakennuksessa, jonne pimeät käytävät veivät
milloin ylös milloin alaspäin kulkien ja jonne syytetty paljaaseen
paitaan puettuna jätettiin kitumaan kylmässä ja pimeydessä kuusi syltä
maan alla, koetettiin käyttää tähän tarkoitukseen, mutta turhaan. Jaana
ei tunnustanut, ja vaikka häntä pidettiin puolella näytteellä
rikokseensa syylliseksi todistettuna, ei tuomari kuitenkaan uskaltanut
langettaa häntä roviolla poltettavaksi, koska vesikoetus oli jäänyt
hämäräperäiseksi ja koska sitä ei voitu täysin todistavaksi katsoa.
Varmaankin pelättiin tällä puolen merta vielä vanhan Brahen
valistuneita mielipiteitä -- hänen, joka jo oli pelastanut niin monen
taikauskon uhrin.
Tämä taru tietää kuitenkin kertoa, että tutkintoa jatkettiin Turun
hovioikeuden edessä keskipalkoilla syyskuuta 1671, ja kun moiset
tutkinnot usein tarjoavat merkillisiä kuvauksia ajan tavoista ja
mielipiteistä, lienee huvittavaa seurata hiukan sen kulkua.
Hovioikeuden istuntohuoneen ahtaassa eteisessä seisoi syytetty
vartijoiden ja todistajain ympäröimänä; viimeksimainittujen joukossa
oli useita lapsiakin. Ulkopuolella oleva tori ja talon rappuset olivat
täynnä uteliaita, jotka levottomuudella seurasivat tutkinnon kulkua.
Vihdoinkin näyttäytyi hovioikeuden vahtimestari eteisessä ja kutsui
syytetyn sisään. Jaana seurasi häntä horjuvin askelin. Hänen voimansa
olivat murtuneet vankilan huonosta ilmasta ja pitkällisistä
kärsimyksistä; hänen silmissään hehkui outo tuli; hän katseli
ympärilleen sekaisin silmin; hänen ennen siisti pukunsa oli käynyt
repaleiseksi ja vaalennut, takkuinen tukka ympäröi kuihtuneita,
vaaleankeltaisia kasvoja.
Istuntohuoneen suuren pöydän ympärillä näkyi vain muutamia hovioikeuden
jäseniä. Presidentti, valtioneuvos Sparre, oli matkustanut Tukholmaan.
Pöytäkirjuri, harmaapäinen Juhana Gartzius piti pöytäkirjaa ja yleinen
syyttäjä Laurentius Wigelius luki syytöskirjan. Läsnä oli myöskin kaksi
noitakommissionin jäsentä, joista toinen maallikko, toinen pappi.
Wigeliuksen esitys tarkoitti todistaa sitä, miten tuo kauhistava
noituus, Jumala paratkoon! näinä pahoina aikoina oli niin nopeasti
lisääntynyt, ettei enää ilman sääliä ja surkua voinut nähdä, kuinka
monet lunastetut sielut saatanan viekkauden kautta olivat iankaikkiseen
kadotukseen joutuneet. Ja hän katsoi asian epäilemättömän todellisuuden
olevan, mitä siihen jumalattomat filosofit sitten vastaan
uskaltanevatkin väittää; kuitenkin tahtoi hän asian enemmäksi
todistamiseksi esittää hänen korkea-arvoisuutensa piispa Gezeliuksen
todistuksen tästä asiasta hänen kirjoituksessaan _encyclopedia
synoptica_, jossa selvästi ja suurella opilla selvitetään, että
noita-akat, perkelettä avukseen huutamalla, voivat vahingoittaa viljan
kasvua, tuhota karjan, tehdä ihmiset ontuviksi, kuuroiksi ja sokeiksi,
jopa panna sarvia ihmisten päähän, niellä talonpoikain hevosia ja
kärryjä sekä harjoittaa kaikenlaista muuta sietämätöntä ja hävytöntä
ilkeyttä.[8] On myöskin arvoisa ja oppinut Dominus Enevald eräässä
_disseriatione theologicassa_ täysin todistanut, että Pragin torilla
oli poppamiehen nähty nielevän vatsaansa elävän porsaan. Ja on kaikille
hyvin tunnettua, ei ainoastaan, että pahat naiset ovat aina viimeisiin
aikoihin saakka harjoittaneet pirullisia konstejaan, niinkuin
oikeudenkäynti korkea-arvoisen piispan ja _Dominus Alanus_-vainajan[9]
lesken välillä selvästi osoittaa, vaan myöskin että monta sellaista
ennen vanhaan sekä täällä että Ruotsissa on tuomittu ja noituudesta
poltettu, ilman että tässä metelissä vielä mitään näkyvämpää
_diminuatiota_ on huomattu, vaan on se päinvastoin yhä itsepintaisemmin
_continuerannut_, kuta kauemmin sitä on kestänyt.
-- Nyt, -- jatkoi sitten syyttäjä, -- on täällä saapuvilla oleva
nainen, Mustaksi Jaanaksi kutsuttu, puolittain syylliseksi todistettu
monenlaisiin synnillisiin vehkeisiin ja pirun kanssa seurusteluun,
joita kaikkia tässä kävisi liian pitkäksi luetella. Mutta koska hän
ilmeisestä ilkeydestä yhä nämä tekonsa kieltää ja koska myöskin hänen
päälleen pantu vesikoetus, paholaisen toimen kautta, on epäilyksen
alaiseksi osoittautunut, tahtoo syyttäjä, korkeimmasta käskystä,
hänelle vielä näistä asioista kysymyksiä tehdä ja hänet todistajain
kautta langettaa, tehden kaiken tämän Jumalan kunniaksi, totuuden
edistämiseksi ja monen syntisen sielun iankaikkisesta kadotuksesta
pelastamiseksi.
Tämän esipuheen jälkeen ryhdyttiin tutkintoa pitämään. Alussa vastasi
Jaana kaikkiin kysymyksiin miltei uhkamielisesti. Kysymykset olivat
pääpiirteissään seuraavat.
_Kysymys_. Missä hän oli syntynyt ja miten oli tänne tullut. --
_Vastaus_. Oppelsbachin kylässä lähellä Augsburgia Baierin maassa.
Joutui kahdenkymmenen vuoden vanhana naimisiin suomalaisen sotamiehen
kanssa ja seurasi häntä, monien retkien ja seikkailujen perästä, tähän
maahan v. 1640. Joutui kohta sen jälkeen leskeksi ja on asunut miehensä
tuvassa Mainiemen maalla.
_Kysymys_. Miksi kutsutaan häntä _Mustaksi_ Jaanaksi, ja eikö se ole
saanut alkuansa siitä, että hänen katsottiin osaavan noitua. --
_Vastaus_. Häntä kutsutaan mustaksi syystä, että hän aina pitää
surupukua. Hän suree miestään, uskoaan ja isänmaataan.
_Kysymys_. Mitä uskoa hän tunnustaa. -- _Vastaus_. Oikeauskoisen
yleisen roomalaisen kirkon uskoa.
_Kysymys_. Eikö hän ole osoittanut halveksimista lutherilaista uskoa ja
sakramentteja kohtaan. -- _Vastaus_. Ei muulloin kuin silloin, kun
teidän piispanne tahtoi pakottaa minut synnintunnustukseen omassa
kirkossaan. Silloin olen kutsunut häntä vääräuskoiseksi, joka hän
myöskin on.
Nyt kutsuttiin todistajat sisään ja he vannoivat, että Jaanaa kyllä oli
epäilty paavillisesta opista, koska hän ei milloinkaan missään kirkossa
käynyt, mutta ettei hän koskaan vastannut, kun sitä häneltä kysyttiin.
Kappalainen Stigzelius, noitakommissionin jäsen, todisti, että syytetty
itsepintaisesti oli kieltäytynyt vastaamasta niihin kysymyksiin ja
varoituksiin, joilla häntä vankilassa oli koetettu saada luopumaan
kirotusta paavillisesta epäuskosta. Todistajaa kehoitettiin jatkamaan
käännytystyötään.
_Kysymys_. Millä hän on henkeään elättänyt noiden kolmenkymmenen vuoden
kuluessa miehen kuoleman jälkeen. _Vastaus_. Kehräämisellä, ja kun
hyvät ihmiset ovat auttaneet.
_Kysymys_. Onko totta, että hänen tupansa läheisyyteen on aarre
kaivettu maahan. -- _Vastaus_. Joka sen tietää ja uskoo, hakekoon sen
käsiinsä.
Hiilenpolttaja, joka ennen kerrottuna yönä oli ollut Jaanan tuvassa,
kutsuttiin sisään ja otti valalleen, että hän oli nähnyt noidantulen
palavan saaren rannalla. Kysyttiin häneltä, oliko Jaana opettanut häntä
taikoja tekemään aarretta löytääkseen. Vastasi, että hän sitä heikkona
hetkenä oli pyytänyt, mutta että Jaana ankarin sanoin oli hänet ajanut
ovesta ulos. Kehoitettiin etsimään aarteita jumalansanasta eikä mistään
pirun konsteista.
_Kysymys_. Olihan kaikille tunnettua, että Jaanan oli tapana povata
tuhkasta; miksi hän siis sen kieltää? -- _Vastaus_. Yksinkertaiset
ihmiset ovat häneltä sitä pyytäneet, eikä hän ole osannut sitä syntinä
pitää. Kun puu palaa, näkyy hiilessä kaikenlaisia näkyjä, jotka eivät
ole muuta kuin tulen vilkettä. Sellaisella huvitetaan lapsia, ja
viisaat ihmiset sille nauravat.
Neljä talonpoikaistyttöä kutsuttiin sisään ja he kaikki todistivat,
että Jaana oli povannut heille porosta, mille sulhasen, mille muita
rikkauksia; kolme heistä valitti itkien, etteivät ennustukset vieläkään
olleet käyneet toteen. Ainoastaan neljäs oli vaiti ja vastasi vasta
siitä kysyttynä punastuen, että asia oli jo viikon kuluttua tapahtunut
niinkuin ennustettu oli. Sentähden oli hän antanut Jaanalle seitsemän
kyynärää palttinaa. Joka merkittiin.
_Kysymys_. Eikö hän ollut tuhonnut mestari Aatamin renkiä, joka oli
varastanut säkin jauhoja isäntänsä myllystä. -- _Vastaus_. En ole
tuhonnut häntä, olen vain tehnyt hänet sairaaksi. Mestari Aatami vaati
minulta sitä, uhaten muuten ajaa minut pois torpastani. -- Mestari
Aatami kutsuttiin saapuville, mutta ei sanonut mitään muistavansa.
_Kysymys_. Miten hän teki rengin sairaaksi. -- _Vastaus_. Minä otin
vanhan aurtuan, käärin pikeä sen ympärille, heitin sen maahan ja
sanoin: "Avaa korvas, herra Jumala, ja anna varkaan palkkansa
saada." [10] Sen olen oppinut Oulun Puujumalalta.
_Kysymys_. Tekikö hän rengin terveeksi jälleen ja millä lailla. --
_Vastaus_. Luin hänelle evankeliumin pääsiäisyönä, ja siitä hän parani,
kun ensin oli vienyt varastetun tavaran takaisin.
_Kysymys_. Onko lukenut suolasta. -- _Vastaus_. Välistä on lukenut
sairaita ihmisiä parantaakseen. Se ei liene mikään synti. -- _Kysymys_.
Oliko hänen tapana lukea sairaiden lehmien ylitse. -- _Vastaus_. (Vähän
mietittyä). Oli. -- _Kysymys_. Mitä sanoja oli hän siihen käyttänyt. --
_Vastaus_. Näitä sanoja: "Neitsyt Maria valitti: lehmäni on huutavassa
hukassa; se on paraneva, sanoi Jeesus. Jeesus meni palavalle vuorelle
ja näki nuo mielettömät naiset. Manaan sinua, mieletön nainen, sinä
saat minulta omani jälleen, täynnä kuin munan, punaisena kuin kukon,
ennen kolmea auringon kiertoa, merkittynä tai ristittynä." [11] -- Joka
merkittiin.
_Kysymys_. Voiko hän parantaa olutpanoksen ja mitä siihen käyttää. --
_Vastaus_. Otan sitä varten katajaa, pihlajaa ja kanervaa, hakkaan ne
hienoksi ja sekoitan veteen. Sillä vedellä pesetän minä olutastiat. --
_Kysymys_. Hankkiiko hän myöskin vointeko-onnea ja millä tavalla. --
_Vastaus_. Panen harmaakiven kiehuvaan veteen ja pesen sillä vedellä
kirnun. Se ei ole syntiä. -- Monta todistajaa huudettiin esiin ja
vakuuttivat he, että niin oli tapahtunut. Varoitettiin heitä vasta
sellaista taikuutta harjoittamasta. Arvion kylän akat lupasivat itkien,
etteivät koskaan sellaista taikuutta enää harjoita.
_Kysymys_. Eikö hän erään kerran ollut kieltäytynyt tulemasta häihin ja
uhannut muuttaa hääväkeä susilaumaksi. -- _Vastaus_. Emäntä oli minut
kutsunut, mutta isäntä ajoi ulos ovesta. Kun muutamat heittivät kiviä
jälkeeni, sanoin minä heille: "te elämöitte kuin sudet metsässä."
Todistajat kutsuttiin sisään ja vakuuttivat he Jaanan heille huutaneen:
"muuttukaa susiksi metsässä!" Kohta sen jälkeen oli yksi niistä
nuorista miehistä, jotka olivat kiviä heittäneet, juossut häätupaan
huutaen ja käsiään huitoen, tahtoen purra jokaista, joka eteen sattui.
Parani kuitenkin, kun pappi oli hänelle lukenut. Tähän vastasi Jaana,
että poika oli ollut oluesta päissään. Joka kiellettiin, ja todistus
pöytäkirjaan merkittiin.
_Kysymys_. Oliko totta, että hän oli lehmän selässä ratsastanut,
ehdyttänyt sen sitten kuiviin eikä koskaan parantanut. -- _Vastaus_.
Sitä ei hän ollut koskaan tehnyt. -- Todistaja todisti nähneensä Jaanan
voihin sylkevän, ja kohta oli se muuttunut palaneeksi. Kun hän kävi
kylässä, tapahtui usein, että karja pysähtyi häntä katsomaan. Joka
merkittiin.
Tutkinto siirtyi nyt syytteen tärkeimpään osaan, kysymykseen
hornanretkistä. Kysymyksiä tehtäessä oli sali vähitellen tullut täyteen
sisään kutsutuita todistajia, joista suurin osa oli naisia ja lapsia,
ja kaikkien kasvoilla kuvastui vuorotellen kauhu, viha ja kiihkeä
uteliaisuus. Juuri tällaiset mielettömät, kaikissa muissa asioissa
ymmärtäväisten ja arvossapidettyjen miesten toimeenpanemat tutkinnot ne
juuri olivat omiansa vahvistamaan rahvaan uskoa taikuuteen ja sen
kauhistavaan todellisuuteen.
_Kysymys_. Onko totta, että hän pääsiäisöinä, ja sillä välinkin, oli
ajanut hornaan, palvellut pirua ja samaan suureen syntiin viekoitellut
pieniä, viattomia lapsia, sekä miten se oli tapahtunut. -- _Vastaus_.
Sitä en ole koskaan tehnyt. Kaikki, mitä ihmiset siitä ovat sanoneet,
on pelkkää taikauskoa ja valhetta. Hän voisi ottaa Jumalan todistajaksi
siinä asiassa. -- Kehoitettiin uudelleen tunnustamaan ja hän antoi
siihen samanlaisia vastauksia.
Nyt kutsuttiin todistajat esille. Ensimmäinen heistä, myllärin vaimo,
todisti, että hän eräänä helluntaiyönä oli nukkunut myllyssä, kun mies
oli ollut matkoilla. Keskiyön aikana oli hän herännyt siihen, että
saatana enkeleineen tuli suurella jymäkällä lentäen, ja kohta sen
perästä neljä tai viisi noita-akkaa, joiden joukossa oli myöskin Musta
Jaana, ratsastaen luudilla; ja heillä oli kullakin ollut selässään
kuorma varastettuja villoja. Silloin oli piru punninnut villat väärällä
puntarilla ja huomannut ne aivan riittämättömiksi, jonka jälkeen hän
oli puntarin varrella takonut noita-akkoja selkään ja sanonut heille:
"tuppateera! tuppateera!" [12] Kun noita-akat olivat tulleet, olivat he
sanoneet: "nyt olemme täällä, herra." Ja kun olivat menneet: "nyt me
menemme, herra." Ja jokakerta, kun olivat paholaista puhutelleet,
olivat he sanoneet: "seis, piru!" ja hän oli vastannut: "piru seisoo."
Ja koko yön oli vesirattaasta kuulunut kummaa sihinää ja suhinaa, mutta
todistaja oli maannut nurkassa piilossa ja vetänyt säkit korvillensa.
Kysyttiin, kuinka hän sitten oli voinut nähdä ja kuulla mitään.
Vastasi, että hän välistä kauheasti peläten oli tirkistänyt säkkien
peitosta. Sitten oli hän nukkunut hätäänsä, ja kun hän heräsi, oli
kummitus kadonnut, ja mylly seisoi paikoillaan. Joka merkittiin.
Useat todistajat kertoivat toiset nähneensä toiset kuulleensa
noita-akkojen pääsiäisen aikana ratsastavan läpi ilman ja oli joukossa
ollut myöskin Musta Jaana. Heidät voidaan parhaiten nähdä kolme kertaa
muutetun huoneen katolta. Ja joka kerta, kun noita-akat valmistautuvat
lentämään, voitelevat he itseään pukinsarvessa säilyttämällään
rasvalla, ja hokevat sitä tehdessään: "pitkin poikin, ilmass' loikin."
Jonka tehtyään he lentävät kuin linnut lakeisen läpi, loukkautumatta.
Mutta yksi heistä on erehdyksestä sanonut: "pitkin poikin, maassa
loikin"; jonka jälkeen oli kolhinut itseään puihin ja seiniin ja siitä
ruhjoutunut kuoliaaksi. Ja jos he lentäessään tulevat liian likelle
kirkontornia, niin kohta se vetää heidät puoleensa ja musertaa
palasiksi y.m.s.
Kun todistajia moneen kertaan oli varoitettu puhumaan ainoastaan sitä,
mitä tiesivät Jaanasta kertoa, todistivat useat heistä, että heidän
lapsensa olivat olleet poissa yöllä, ei kukaan tietänyt missä, ja
heidän vuoteisiinsa oli pantu kivi tai puupalanen. Ja kun lapset
toisena aamuna olivat palanneet, oli heiltä kysytty: "oletteko olleet
hornassa yötä?" johon he ovat vastanneet siellä olleensa; ja kun heiltä
oli kysytty, oliko musta Jaana heidät sinne vienyt, olivat he sen
itkien myöntäneet. Äitejä käskettiin tuomaan lapsensa esille, joka
tapahtui; ja selvästi näki, että lapset suurella pelolla katselivat
syytettyä, ja useita heistä ei saatu suutansa avaamaan, ennenkuin Jaana
oli viety toiseen huoneeseen.
Pääsisältö lasten sekavissa kertomuksissa oli seuraava: Jaana oli yön
aikaan ottanut heidät vuoteelta ja vienyt ilman läpi hornaan. Siellä on
paljon huoneita ja hyvin komeata. Suuri, musta mies kastaa lapset
kuumassa vedessä; sitten juoksuttaa hän heidän verensä, kirjoittaa
sillä paperille ja opettaa heitä lukemaan. Pieniä lapsia on hän pannut
kiehuvaan kattilaan ja kuorinut rasvan, sittenkun he ovat kiehuneet;
toisia hän on hienontanut jauhoksi, ja siitä hän on tehnyt voidetta
noita-akoille. Jaanalla on ollut sarvet jaloissa ja hän on koettanut
nyhtää niitä irti, ja joka kerta on hän sanonut: "kirottu sarvi, kun ei
irtaudu." Eräänä iltana oli hänellä ollut päällään kaulustakki ja hän
oli hyppinyt lasten ympärillä kuin harakka. Hornassa on enkelikamari,
jossa rukouksia luetaan ja virsiä veisataan, mutta sinne ei lapsia
päästetä. Se suuri, musta mies opettaa heitä lukemaan uskonkappaleita
takaperin, ja ne, jotka sen hyvin tekevät, saavat pestilahjoja, jotka
ovat kultarahojen kaltaisia, mutta muuttuvat seuraavana päivänä
kuiviksi lehdiksi j.n.e.
Viimeksi tuotiin esille myöskin ne kolme lasta, jotka olivat olleet
Jaanan luona Valpurinmessuyönä, ja kertoivat he seuraavaa:[13] Jaana
oli variksena heidän edessään lentänyt ja heidät metsään houkutellut.
Siellä oli hän ottanut heidät kiinni ja vienyt hornaan, ja siellä
olivat he nähneet paholaisen, joka irvisti heitä vastaan niinkuin
pääkallo. Sitten oli hän antanut heille ruokaa kultalautasilta, mutta
vanhin tyttö oli lukenut ruokaluvun, ja silloin oli ruoka muuttunut
ilkeiksi madoiksi. Kohta sen jälkeen oli paholainen tullut sisään ihan
mustana ja oli hänellä ollut noita-akka mukanaan. He olivat hieroneet
Jaanan kanssa kauppaa lasten sieluista, mutta eivät olleet sopineet
hinnasta, ja olivat sitten lentäneet pois suurilla, mustilla siivillä.
Jaana oli sitten samalla tavalla heidän jäljessään lentänyt, mutta
silloin olivat lapset juosseet tiehensä ja löytäneet rannasta veneen.
Sillä olivat he soutaneet monta sataa penikulmaa suuren meren yli, ja
sitten oli muuan mies löytänyt heidät metsästä, jonne olivat nälkään
kuolemaisillaan.
Tämän kertomuksen jälkeen kutsuttiin Jaana sisään, pöytäkirja luettiin
hänelle ja kysyttiin, mitä olisi hänellä siihen sanomista. Kaikki
odottivat hänen yhä edelleenkin kieltävän, mutta noiden muutamain
tuntien kuluessa oli merkillinen muutos tapahtunut onnettomassa
naisessa. Kärsimys oli häneltä voimat vienyt; sen, mitä kaikkien muiden
todistus ei ollut voinut aikaan saada, sen saivat aikaan lapsien
kertomukset. Kun hän ne sai luulla, alkoi hän vapista kiireestä
kantapäähän, hänen silmänsä sumenivat, ja hän vastasi tuskin
kuuluvasti: -- tottapa se lienee, koska lapset sen sanovat.
Hän tunnustaa! -- kuului kaikkien huulilta ja heidän kasvoissaan
kuvastui hämmästys ja inho, suurempi vielä kuin ennen, jolloin noita
_ei ollut_ tunnustanut. Tuomarejakin puistatti. -- Sinä tunnustat siis,
-- sanoi puheenjohtaja, -- että olet harjoittanut yhteyttä pimeyden
ruhtinaan kanssa? -- Tunnustan. -- Että synnillisillä taikatempuilla
olet noitunut ihmisiä ja eläimiä? -- Olen. -- Että kovasta sydämestä ja
pahasta aikomuksesta olet vietellyt pieniä lapsia kaikenlaiseen
pirullisuuteen, lentänyt heidän kanssaan ilman läpi hornaan, pettänyt
heidät, myynyt heidät ja luovuttanut heidät ihmiskunnan viholliselle?
-- Koskapa lapset sen sanovat, niin olen sen kyllä tehnyt. --
Tämän langettavan tunnustuksen jälkeen seurasi hetken hiljaisuus.
Silloin kohosi seisoalleen kuusikymmenvuotias hovioikeuden asessori
Olavi Wallenius[14] vihan puna arvokkaalla otsallaan, pyysi sananvuoroa
ja lausui: -- Jo kauan on minusta näyttänyt kuin istuisin
jaarittelevain ämmien parissa enkä älykkäiden tuomarien totisessa
seurassa, joiden tulee tuomita Jumalan ja ihmisten lain mukaan järkeään
ja omaatuntoaan noudattaen. Onhan kaikille selvä, joilla silmät ja
korvat on, että kaikki nämä todistajat ovat törkeän taikauskon
kahleihin sidotut, niin että he kyllä omassa uskossaan vilpittömät
ovat, mutta kuitenkin valheen ruhtinaan kaikenlaisilla surkeilla
ennakkoluuloilla saastutetut. En myöskään tahdo kieltää, että voi olla
paljonkin totta siinä, mitä oppineet ja oppimattomat tätä nykyä
kertovat perkeleen kavaluudesta, vaikka suurin osa on pelkkää lorua ja
erehdystä. Ja ihmettelen minä suuresti, että oikeuden jäsenet eivät ole
sitä huomioonsa ottaneet, että tämä nainen, joka tähän saakka on
kieltänyt, on tehnyt sen siitä syystä, että hänellä silloin vielä oli
järkeä enemmän kuin teillä kaikilla. Mutta kun hän nyt kauheassa
vankeudessa on ruumiiltaan kurjaksi käynyt ja monien ihmisten ilkeyden
kautta hänen sielunsa on hämmentynyt, niin ei hän enää voinut sitä
kestää, että lapset ovat hänestä kaikenlaista hullutusta todistaneet,
ja on hän siis ruumiinsa ja sielunsa heikkoudessa menettänyt järkensä
ja sanoo nyt tehneensä, mitä ei koskaan tehnyt ole. Sen vuoksi panen
minä vastalauseeni kaikkea tutkintoa vastaan mielipuolen ihmisen
kanssa, ja kiellän hänen tunnustukseltaan kaiken arvon ja merkityksen,
kunnes taitavain lääkärien todistuksen kautta on selville saatu, missä
määrin hän on ollut pätevä lain edessä vastaamaan siitä, mitä hän
noituudestaan tunnustanut on.
Tuollaisia jaloja ja valistuneita mielipiteitä pilkistää välistä esiin
taikauskoisen ajan pimeydestä, joka niiden kautta jälkimaailman
silmissä kuitenkin näyttää vain kahta synkemmältä, Walleniuksen
puheesta syntyi oikeuden kesken melua ja eripuraisuutta. Jotkut olivat
samaa mieltä kuin hän, useimmat kuitenkin vastaan. Todistajat ja
syytetty käskettiin ulos, ja kiivaan väittelyn jälkeen päätti oikeus --
lukija varmaankin luulee, että oikeus päätti pyytää lääkärin todistusta
Jaanan sieluntilasta -- ei, vaan se päätti, että Jaanan olkapäitä oli
tutkittava, olisiko niissä tuo tavallinen noidan merkki. Ja katso,
hänen oikeasta olkapäästään löytyi kaksi ristiin menevää viivaa, ja
tämä merkki katsottiin niin todistavaksi, niin langettavaksi, ettei
mistään vastalauseesta nyt enää voinut olla puhettakaan.
Mutta kiiruhtakaamme ohi tämän mustan esi-isiemme raakuutta osoittavan
näytelmän. Tarpeellisten oikaisujen ja keskustelujen jälkeen
julistettiin yksimielisesti, Walleniuksen ääntä lukuunottamatta, se
tuomio, että koska noita-akka Jaana, Augsburgista kotoisin ja Mustaksi
Jaanaksi sanottu, täysillä näytteillä ja omasta tunnustuksestaan oli
huomattu syypääksi pakanalliseen noituuteen, seurusteluun pirun kanssa
ja kristityn nuorison viettelemiseen, ja koska hän myöskin oli
paavillisessa uskossaan korkea-arvoista piispaa ja puhdasta
lutherilaista oppia pahasti pilkannut, niin on hän tämä Jaana,
Augsburgista kotoisin, oman sielunsa pelastukseksi ja muille
kauhistukseksi ja varoitukseksi, tuomittava asianmukaisen valmistuksen
saatuaan kristillisen seurakunnan läsnäollessa roviolla poltettavaksi;
joka julistettiin Turussa sinä 10 päivänä syyskuuta vuotena Kristuksen
syntymän jälkeen tuhantena kuudentenasadantena yhdentenä kahdeksatta.
Tietoa tästä tuomiosta, joka siinä tuokiossa levisi kautta koko
kaupungin, tervehti torille kokoontunut utelias väkijoukko kaikuvilla
hurraahuudoilla.