Bellarion kohautti olkapäitään ja levitti käsiään. "Ruhtinatar ei
oikein luota minuun. Hän epäilisi minun lähettämääni sanomaa."
Carmagnolan siniset silmät tuijottivat nuorta ruhtinasta miettivästi.
"Minkälaista peliä pelaatte?"
"Huomaan, että tekin epäilette minua."
"Olen aina epäillyt teitä."
"Lausuitte suuren kohteliaisuuden", vastasi Bellarion.
"Niinkö? En ainakaan oman käsitykseni mukaan."
"Jos olisitte ymmärtänyt, ette olisi sitä lausunutkaan. Olette
suora, Carmagnola, ja senvuoksi kunnioitan teitä, Minä en ole suora,
ja siksi te ehken vielä kunnioitatte minua, jos sattuisitte kerran
maailmassa ymmärtämään, mikä on ollut kysymyksessä. Tiedustelitte,
minkälaista peliä pelaan. Vastaan: muuatta peliä, joka alkoi aikoja
sitten ja jossa tämä on viimeinen siirto. Liitto, jonka sain aikaan
Facinon ja Theodoren välillä, oli pelisiirto sekin; Gian Giacomon
ottaminen panttivangiksi tönien siirto, samoin kuului peliin Vercellin
valtaus ja Genovan herruuden toimittaminen Theodorelle. Kiihoitin
hänen vallanhaluaan, niin että hän lopulta kävi vaaralliseksi
herttuakunnalle, kunnes nyt on koittanut päivä, jolloin herttuan
sivulla seisten saan hänet lopullisesti tuhotuksi. Minullahan täytyi
olla jokin syy voidakseni aloittaa taistelun häntä vastaan."
Silmät suurina tuijotti Carmagnola häntä. "Pyhä Ambrosius, jopas
pelaatte korkeata peliä!" Bellarion hymyili. "Puhun teille
vilpittömästi. Selitän, mihin pyrin. Pitkäpiimäistä juttua tietysti
kaikki tämä, mutta miten saisin muutenkaan epäluulonne hälvennetyksi?
Tarvitsen, nähkääs, apuanne."
"Pistääksenne minut talonpojaksi shakkilaudallenne?"
"Älkää sanoko niin. Francesco Busone on paremman arvoinen."
"Niin on, jumaliste. Olen iloinen, että käsitätte sen."
"Olisinko puhunut asioistani mitään, ellen olisi sitä ymmärtänyt?"
virkkoi Bellarion ikäänkuin vahvistaakseen toveriaan uskossa, vaikka
huomasi, ettei tällä ollut harmaata aavistustakaan, mistä oli kysymys.
"Kertokaa minulle, mitä varten olette tehnyt kaikki nämä suunnitelmat."
Bellarion huokasi. "Ehkäpä vain omaksi huvikseni. Tämä on
minusta perin mielenkiintoista hommaa. Facino sanoi minua
synnynnäiseksi strateegiksi. Tällainen suurpiirteinen strategia
elämän taistelutantereella antaa ikäänkuin väljemmän liikkumatilan
taipumuksilleni." Hän nojasi mietteliäänä leukaansa käteen. "Ei tässä
luullakseni ole mitään muuta." Äkkiä hän kysyi: "Lähetättekö sanan?"
Carmagnola mietti myös. Olipa hänkin uneksinut, haaveillut pelistä,
jossa Bellarion vuorostaan saisi näytellä talonpojan osaa.
"Lähden itse Melegnanoon", vastasi hän.
Tuskaisena ja kärsimättömänä oli ruhtinatar Valeria odotellut kohtalon
kääntymistä. Carmagnolan tulo herätti hänessä toiveita siitä, että
sietämätön tilanne vihdoinkin päättyisi.
"Madonna", sanoi Carmagnola, "tulen pyytämään, että ryhtyisitte toimeen
omien ja veljenne laillisten oikeuksien palauttamiseksi. Ei tarvita
muuta kuin anomus herttualle. Hän on heti valmis seuraamaan antamaani
neuvoa: marssimaan vallananastaja Theodorea vastaan ja tuhoamaan hänet."
Ruhtinatar hengähti syvään. "Tekö olette neuvonut häntä siihen,
herrani? Antakaa kun kutsun veljeni tänne, että hän saa kiittää teitä
ja tutustua rohkeaan ja rehelliseen ystävään."
"Olen hänen ystävänsä ja teidän palvelijanne, madonna." Carmagnola
kohotti valkean käden huulilleen. Kyyneltynein silmin katseli
ruhtinatar Valeria kumartunutta, kaunista päätä. "Niin, madonna, nyt
kantavat minun teidän hyväksenne tekemäni suunnitelmat vihdoinkin
hedelmän."
"Teidän suunnitelmanne?"
Neito rypisti kulmiaan ja Carmagnola naurahti. Hyvin hauska ja
naurunhaluinen herrasmies, tämä Francesco Busone.
"Juuri niin. Nyt on hetki lyönyt. Anomus vain Filippo Marialle ja
armeija lähtee liikkeelle. Niin totta kuin johdan sitä, olette te nyt
saapa oikeutta, te ja veljenne."
"Kukapa muukaan armeijaa johtaisi kuin te?"