"Ajoin hänen opettajansa ja muut seuralaisensa hiiteen." Hän vaikeni
toviksi. "Näin ensi silmäyksellä, mitä he olivat miehiään. Eräänä
yönä he ryyppäsivät itsensä juovuksiin ja juottivat pojankin. Silloin
lähetin heidät takaisin Theodoren luo ja kirjoitin hänelle samalla,
että hän palkitsisi heidät heidän ansioittensa mukaan. Vähän myöhemmin
lähetin pois myös lääkärin ja henkivartijat ja ilmoitin Theodorelle,
että markiisia tästälähtien palvelisivat vain sellaiset henkilöt,
joihin saatoin luottaa. Theodoren oli pakko kiittää. Mitä muutakaan
olisi hän saattanut tehdä? Naurettavaa, eikö totta?"
Bellarion tiedusteli myös kreivitär Beatricen vointia. Facino vastasi
puolisonsa olevan Casalessa, missä hän oli paremmassa turvassa kuin
Alessandriassa. Lopulta astuivat he huoneeseen, missä neuvosto vartosi.
Pitkän tammipöydän ääressä istui viisi miestä, joista neljä nousi
seisaalleen. Istumaan jäi ainoastaan markiisi Theodore, jonka sääty
oikeutti hänet siihen. Hän kumarsi vain jäykästi tulijoille.
"Ah, herra Bellarion!" Facinosta tuntui, että äänessä soinnahti ivaa.
Hän riensi senvuoksi ilmoittamaan:
"Hänellä on mukanaan tuhatkaksisataa miestä."
"Hän on sitäkin tervetulleempi", vakuutti valtionhoitaja. Theodore ei
ollut parhaimmalla tuulellaan, totesi nuori sotapäällikkö.
Riennettiin tervehtimään tulokasta. Ensimmäisenä lähestyi muhkea
Carmagnola, arvokkaana ja tärkeänä kuten aina. Hän oli sydämellisempi
kuin koskaan aikaisemmin, mutta samalla hiukan isällinen ja alentuva.
"Ystävämme on nyt yhtä mainehikas sotapäällikkö kuin te, Francesco",
huomautti Facino, istuutuen nojatuoliin lepuuttaakseen jalkaansa.