Gabriello vastasi kohteliaasti: "Hänen korkeutensa on teille
kiitollinen siitä, että olette noudattanut hänen kutsuaan."
Nimellisesti holhoojana saattoi Gabriello hallitusasioissakin sivuuttaa
herttuan. Ja Facino iloitsi hänen väliintulostaan.
"Tietenkin tulin heti, koska ainoa pyrkimykseni on saada kykyni mukaan
palvella hänen korkeuttaan ja valtiota."
Illemmalla kokoonnuttiin neuvottelemaan toimenpiteistä, joihin olisi
ryhdyttävä Buonterzoa vastaan. Tällöin totesi Gabriello armeijan
supistuvan Facinon tuhat miestä käsittävään kondottaan, jota komensi
Carmagnolan Francesco Busone. Sitäpaitsi voitaisiin Milanosta
pestata korkeintaan viisisataa jalkamiestä. Facino huomautti, että
näin pienillä voimilla ei päästäisi mihinkään, ja kertoi samalla
lähettäneensä miehen Boucicaultin luo pyytämään tuhatta palkkasoturia.
"Tuhat miestä!" hämmästyi Gabriello. "Tuhat miestä... siitä koituu
meille kallis juttu!"
Facino keskeytti hänet. "Olen tarjonnut viidentoista kultafloriinin
kuukausipalkkaa joka miehelle, upseereille viisikymmentä
kultafloriinia kuussa. Lähetilleni annoin oikeuden korottaa tarjouksen
kaksinkertaiseksi."
"Viisitoistatuhatta floriinia, kukatiesi kolmekymmentätuhatta!
Oletteko hullu? Neuvosto on myöntänyt tarkoitukseen puolta vähemmän.
Hänen korkeutensa taas ei suostuisi enempään kuin kahteen ja puoleen
tuhanteen."
"Neuvosto on saatava tajuamaan, että valtio on perikadon partaalla.
Jos Buonterzo piirittää Milanon, saamme maksaa viisikymmentä kertaa
enemmän. Teidän velvollisuutenne herttuan holhoojana on selostaa
tilanne neuvostolle."
"Se pitää näin suurta palkkasoturiarmeijaa tarpeettomana."
"Neuvoston silmät on aukaistava."
Gabriello kävi nyt vuorostaan kärsimättömäksi. "Miten voin saada
neuvoston uskomaan sellaista, jota en itsekään usko. Buonterzolla
ei voi olla kovinkaan vahvoja voimia. Luulenpa, että hänellä ei ole
tuhatta miestä enempää."
"Luulette!" Facino kiihtyi ja iski nyrkkiä pöytään. "Pitääkö minun ja
kondottani syöksyä suoraan surman suuhun senvuoksi, että te luulette
jotakin sensijaan että tietäisitte? Liian suuri panos uhkapeliin."
Gabriello koetti rauhoittaa häntä. "Viime kerralla", jatkoi Facino,
"lähetitte minut kuudellasadalla miehellä Buonterzon neljäätuhatta
vastaan. Toista kertaa ei kondottieri antaudu sellaiseen. Kolmatta
kondottaa en senjälkeen enää saisi kokoon."
Gian Maria nauraa hihitti. Della Torre oli pukannut häntä kylkeen.
Facino pyörähti ympäri kiukusta valjuna, sillä hän ymmärsi, mistä
herttuan iloisuus johtui. Typerässä kateellisuudessaan olisi herttua
ollut hyvillään, jos Facino todellakin oli tuhoutunut. Seurauksia hän
ei harkinnut hetkeäkään.
"Teidän korkeutenne nauraa! Koettakaa tajuta, että sillä hetkellä,
jolloin joukostani tehdään loppu sillä hetkellä kukistuu teidänkin
valtanne. Vai luuletteko noitten teitä suojelevan?" Hän osoitti
Gabrielloa, della Torrea ja Lonatea. "Kuka seuraa Gabrielloa
taistelukentälle? Jokainen tietää, että hänen äitinsäkin oli uljaampi
soturi kuin hän. Ja nuo mielistelevät nappiherrat, kykenisivätkö he
puolustamaan ketään?"
Kasvot lyijynharmaina raivosta kavahti Gian Maria jaloilleen.
"Jumalavita! Jos olisitte uskaltanut sanoa osankaan tuosta isälleni,
olisitte paikalla joutunut Broletton torniin."
"Sen olisin ansainnutkin. Sen ansaitsisin nytkin, jos pitäisin suuni
kiinni. Asiat on puhuttava selviksi nyt."
Gian Marian hitaasti toimivat aivot eivät keksineet mitään. Facino oli
aina kyennyt mykistämään hänet.
Della Torre vastasi hänen asemestaan:
"Onko tuo uhkaus, herra kreivi? Tarkoitatteko, että voisitte seurata
Buonterzon esimerkkiä? Puhukaa vilpittömästi — suosittelettehan itsekin
selvyyttä ja rehellisyyttä."
"Hei! Juuri niin!" keksi herttuakin. "Puhukaa vilpittömästi."
Facino hillitsi kiukkunsa.
"Että viitsitte kuunnella tuota lörpöttelijää, teidän korkeutenne. Eikö
tänään osakseni tullut suosio ole paras todistus lojaalisuudestani?"
"Mikä todistus se olisi?"
Facino antoi katseensa lipua miehestä mieheen. "Jos minulla olisi
kapinallisia aikeita, tarvitsisi minun vain mennä kadulle ja päästää
lippuni liehumaan. Kauanko luulette Viscontien lipun liehuvan
senjälkeen?"
Gian Maria murisi. Hänen kumppaninsa syöksyivät pystyyn, ja della Torre
vastasi heidän puolestaan:
"Mies, joka julistautuu ruhtinaan viholliseksi, on menettänyt
oikeutensa elää."
Facino nauroi. "Vetäkää esiin tikarinne siis, hyvät herrat. Teitä on
kolme, ja minä olen aseeton." Hän hymyili nähdessään heidän mulkoilevat
silmänsä. "Epäröitte. Tiedätte, että surmattuanne minut joutuisitte
roskajoukon revittäviksi." Hän kääntyi herttuaan. "Jos kerskun sillä
mahdilla, jonka kansan rakkaus minulle takaa, tapahtuu se yksinomaan
senvuoksi, että teidän korkeutenne antaisi arvoa uskollisuudelleni.
Nämä neuvonantajanne ehken ajattelevat toisin. Jätän teidät pohtimaan
asioita heidän kanssaan."
Hän poistui jättäen heidät hämmentyneinä tuijottamaan toisiinsa.
Riideltyään rupeaman muitten kanssa sai Gabriello ehdotuksensa läpi.
Päätettiin esittää neuvostolle, että Facinon toimenpide sotavoiman
vahvistamiseksi hyväksyttäisiin.
Gabriello kutsui neuvoston koolle. Peläten pahinta ehdotti hän ilman
muuta, että Facinolle myönnettäisiin kolmekymmentätuhatta floriinia
kuukaudessa.
Milanon neuvosto kinaili asiasta, eikä päässyt mihinkään lopulliseen
päätökseen. Se märehti kysymystä vielä Bellarionin ratsastaessa
kaupunkiin tuhannen ratsumiehen kanssa, joista suurin osa oli
gascognelaisia ja burgundilaisia. Palkkajoukon päällikkönä oli eräs
Boucicaultin luutnanteista, iloinen herrasmies, nimeltään de la Tour de
Cadillac.
Huolimatta Facinon saapuvillaolosta oli Milanossa vallinnut
hienoinen pelko. Buonterzo saattoi yllättää milloin hyvänsä. Siksipä
tervehdittiinkin ilolla ranskalaisen apujoukon tuloa.
Neuvostokin sai rohkeutta kuultuaan, että ranskalaisille oli luvattu
vain viisitoistatuhatta floriinia kuussa. Facino hämmästyi suuresti
Bellarionin kertoessa hänelle tästä.
"Ranskan valtuutettu on ilmeisesti ollut erinomaisella tuulella."
Bellarion selosti neuvotteluja:
"Hän oli kaikkea muuta kuin hyvällä tuulella. Riitelimme melkein kaksi
päivää. Ensin hän nauroi tarjouksellemme, mutta kun aioin lähteä
matkoihini, pyysi hän minua rauhoittumaan. Sitten lupasi hän miehet
kolmenkymmenen floriinin kuukausipalkasta, mutta minä vastasin,
ettei sellainen hinta voinut tulla kysymykseenkään. Hän alensi
viiteenkolmatta floriniin, vihdoin kahteenkymmeneen, ja vannoi, ettei
suostu luovuttamaan miestäkään halvemmasta. Kehoitin häntä ajattelemaan
asiaa ja antamaan lopullisen vastauksensa seuraavana aamuna. Aamulla
lähetin kuitenkin hänelle tiedon että painun kanttooneihin, mistä muka
saisin miehiä halvemmalla."