"Ja teillä on minusta aivan yhtä ylevä käsitys, jahka kerron kaikki
mitä tiedän. Olen jo sanonut teille, mitä noilla päättömillä
herrasmiehillä on mielessään. He ajavat omia asioitaan. Tiedättekö,
mitä kaiken tämän takana oikein on? Tiedättekö, mitä nuo taulapäät
suunnittelevat? He aikovat murhata markiisi Theodoren."
Ruhtinatar tuijotti häntä. "Murhata?" kuiskasi hän kauhistuneena.
Bellarion hymyili synkästi. "He eivät ole sanoneet sitä teille,
vai mitä? Mutta niin lörppöjä ja hätäisiä he ovat, että ilmaisivat
sen minulle — minulle, josta he eivät tiedä enempää, kuin että
toin heille tukaatin puolikkaan osoitukseksi luotettavuudestani.
Mitähän, jos olisinkin lurjus ja möisin tietoni markiisi Theodorelle,
joka epäilemättä olisi valmis maksamaan paljonkin tällaisesta
paljastuksesta? Vieläkö uskotte, että olen sattumalta sekaantunut
asioihinne?"
"En voi uskoa teitä! En voi!" Ja yhäti kauhuissaan toisti hän
itsekseen: "Murhata!"
"Jos he onnistuvat aikeessaan", jatkoi Bellarion, "on kaikki hyvin.
Setänne kuolee kunnioitettuna ja ansioituneena miehenä, te ja teidän
veljenne pääsette pahasta hengestänne. En ollenkaan paheksu tuota
toimenpidettä. Minua harmittaa vain, että liuta pölkkypäitä on hankkeen
takana. Jos se epäonnistuisi tai joku juoruaisi siitä sedällenne, olisi
veljenne kokonaan hänen armoillaan. Kansa kukatiesi vaatisi hänen
tuomitsemistaan hengiltäkin rangaistukseksi kunnioitettua hallitsijaa
vastaan tähdätystä salaliitosta."
"Mutta veljeni ei ole ollenkaan sekaantunut tähän hankkeeseen", sanoi
ruhtinatar.
Bellarion hymyili säälivästi. "Cui bono fuerit? Tämä on ensimmäinen
kysymys, jonka oikeus tekee. Ottakaa varteen varoitukseni! Jättäkää
ajoissa nuo miehet omiin hoteisiinsa, ellette tahdo auttaa setäänne
toteuttamaan rohkeimpia unelmiaan."
Neidon kalpeus ja hänen kiihkeästi kohoileva povensa ilmaisivat hänen
pelästyneen vakavasti. Siitä huolimatta hän epäili. "Kauhistuisin,
ellen tietäisi, että valehtelette. He eivät ikinä uskaltaisi hautoa
murha-aikeita ilman minun suostumustani."
"Ah, teidän täytyy uskoa minua, madonna. Viimeksi — kuluneitten
neljänkolmatta tunnin aikana olen saanut kuulla melkeinpä koko
Montferratin historian pääasiassa noilta miehiltä, ja olenpa saanut
vihiä heidän omistakin vaiheistaan. Heidän joukossaan ei ole
ainoatakaan, joka ei olisi tuhlannut leiviskäänsä, suistunut teloiltaan
joko arvottomana tai onnettaren hylkäämänä."
Miettivästi hymyillen vastasi ruhtinatar: "Puhutte aivan kuin olisitte
kaikkitietävä, ettekä kuitenkaan vielä ymmärrä, että onnen suosima
ihminen ei kohtaloonsa muutosta halajakaan. Senvuoksi minäkin olen
liittynyt onnettomiin."
"Sanokaa lahjottaviin, vallan- ja saaliinhimoisiin seikkailijoihin,
epätoivoisiin pelureihin, joiden panoksena on oma pää ja vielä lisäksi
teidän ja teidän veljennekin päät. Neuvottelun kuluessa jakoivat he
keskenään valtion virat, eikä minuakaan unohdettu. Barbaresco ei tunne
muita kannustimia kuin kunnianhimon."
"Barbaresco on säälittävä", vastasi ruhtinatar. "Hän on saanut kärsiä
paljon vääryyttä. Kerran, isäni aikana, hän oli valtion mahtavimpia
miehiä. Setäni on riistänyt häneltä hänen virkansa, vieläpä hänen
omaisuutensakin."
"Markiisi Theodore pystyy, näemmä, hyviinkin tekoihin."
Ruhtinatar ei ollut tietääkseen, vaan jatkoi: "Voinko minä nyt jättää
häntä pulaan? Voinko..." Hän vaikeni ja suoristautui. "Mitä sanonkaan?"
Hän nauroi ivallisesti. "Jopa teilläkin on keinonne. Saatte minut
kyselemään itseltäni tuollaista, te, köyhä, nimetön opiskelija, orpo
kulkuri, joka ei voi esittää parempia todistuksia kuin sanansa."
"Keinoni?" Bellarion hymyili hieman surumielisesti. "Totuuksiin
perustuvaa logiikkaa vain. Sitä vastaan on vaikea väitellä."
"Niin, jos se perustuu totuuteen. Mutta teillä on ennakkoluuloja."
"Onko heidän murhasuunnitelmansa ennakkoluulo?"
"Heidän intonsa johtaa heidät harhaan..."
"Sanokaa: heidän ahneutensa."
"En salli teidän puhua tuolla tavalla." Neidon silmissä syttyi
jälleen viha, suuttumus niiden puolesta, joita hän piti ainoina
ystävinä hädässään. Mutta hän hillitsi itsensä heti. "Herraseni,
olen kiitollinen avustanne. Jos vielä haluatte tehdä minulle
palveluksen, niin ilmoittakaa kreivi Barbarescolle, etten salli tuota
salamurhahanketta jatkettavan. Sanokaa, että se on peruuttamaton
käskyni. Lisätkää, että minua on toteltava, ja että minä mieluummin
paljastan koko suunnitelman markiisi Theodorelle, kuin sallin sen
toteuttamisen."
"Tuo joltakin kuulostaa, madonna. Mutta jos te..."
Ruhtinatar keskeytti hänet. "Mihin ikinä nyt ryhdynkin, ilmoitan
siitä tavalla tai toisella herra Barbarescolle. Teidän ei ole tarvis
vaivautua enempää. Kiitän teitä siitä, mitä olette tehnyt. Jumalan
haltuun, herra Bellarion."
Hän oli jo poistumassa kun Bellarion pysähdytti hänet.
"Vielä pikku asia. Tarvitsisin viisi tukaattia."
Ruhtinattaren otsa vetäytyi kurttuun, mutta sitten pilkisti suupielistä
hymy.
"Käsitätte yhäti minut väärin, vaikka jo olen sanonut, että jos
itse tarvitsisin rahaa, voisin myydä tietoni markiisille. Nuo viisi
tukaattia ovat tarpeen Gobbolle, jolta lainasin tämän puvun." Hän
kertoi lyhyesti käynnistään Gobbon luona.