"Kuulkaahan, ystäväiseni. Lainatkaa nyt minulle sopiva työmekko ja
muut tarvittavat kamppeet, ja pitäkää huolta vaatteistani siksi kunnes
palaan. Saatte rahat palatessani."
Hän osasi olla vastustamaton kun halusi ja tänään hänellä oli onni
myötä. Puoli tuntia myöhemmin asteli hän jo palatsia kohden muka Gobbon
lähettämällä asialla.
Bellarion pääsi Gobbon sällinä esteettä palatsin puutarhaan. Hän esitti
asiansa paviljongissa työskenteleville taiteilijanuorukaisille ja
sai tehtäväkseen sekoittaa heille värejä. Kärsimättömänä hän sitten
kyyhötti tölkkien ääressä odotellen päivänlaskua ja nuorukaisten
kotiinlähtöä.
Joitakin tunteja myöhemmin kuuli lammen rannalla asteleva Dionara-neito
jonkun puhuttelevan häntä marmorisillalta käsin.
"Madonna! Armollinen madonna!"
Dionara kääntyi ja näki pitkän, tummatukkaisen nuorukaisen, jolla oli
väritahra kasvoissa ja yllään nuhruinen mekko, heiluttelevan kutsuvasti
pitkävartista sivellintä.
"Eikö hänen korkeutensa", tiedusteli nuorukainen, "suvaitsisi
armollisesti pistäytyä katsomassa, miten työt edistyvät?"
Neito katseli pitkin nenänsä vartta eikä vastannut. Nuori mies jatkoi:
"Ja kuulemassa uutisia siltä samaiselta nuorukaiselta, jolle hän
eilen oli niin ystävällinen?" Dionaran ilme muuttui niin äkkiä, että
Bellarion naurahti.
Ruhtinatar tuli yksin katsomaan freskoja. Seuraneito jätettiin sillalle
vartioimaan. Temppelissä istui telineillä tyytyväisen näköinen
nuorukainen sääriään heilutellen, toisessa kädessä sivellin ja
toisessa väripötkö. Ruhtinatar katseli häntä äänettömänä. Bellarion ei
kuitenkaan pannut hänen kärsivällisyyttään koetukselle.
"Madonna, ettekö tunne minua?" Hän hankasi hihalla väritahran
kasvoistaan. Mutta jo hänen äänensä riitti ilmaisemaan, kuka hän oli.
"Messer Bellarion! Te!"
"Minä itse". Hän hyppäsi alas telineiltä. "Nöyrin palvelijanne."
"Mutta miksi... minkätähden?" Hänen silmänsä olivat hämmästyksestä
pyöreinä.
"Olen ollut ahkerassa puuhassa, madonna, ja minulla on siksi paljon
kertomista, ettei sitä kuiskata yht'äkkiä pensasaidan takaa."
"Tuotte tietoja?"
"Saamani viesti on perin mitätön. Minulle ilmoitettiin vain, että
messer Ginffredo viime kerralla luuli nähneensä vakoojia kintereillään,
eikä senvuoksi enää suostunut lähetiksi. Mitään tiedoittamisen
arvoista ei ole tapahtunut sitten hänen viime käyntinsä. Lisäksi
sanoi messer Barbaresco, että asiat edistyvät tyydyttävästi, mikä
minun käsittääkseni merkitsee, ettei ainakaan teidän asianne edisty.
Kuuntelin hänen ja hänen leveilevien tovereittensa juttuilemista
tuntikausia ja uskallan väittää, ettei koko hanketta ajeta niinkuin
te haluaisitte. Siitä ei loppujen lopuksi koidu mitään muuta kuin
onnettomuutta."
Hän näki suuttumuksen punan kohoavan neidon kasvoille ja vihan
salamoivan hänen tummissa silmissään. Tyynesti odotteli hän räjähdystä,
mutta sitä ei kuulunutkaan. Päinvastoin oli ruhtinattaren ääni
sangen viileä hänen lausuessaan: "Herraseni, tarjouduitte lähetiksi.
Sekaannutte asiaan, joka ei kuulu teille."
"Kiittäkää Jumalaa siitä", tokaisi Bellarion häpeämättömästi. "On
jo aika, että joku nimittää tätä asiaa sen omalla nimellä, jotta
väärinkäsitykset saataisiin ehkäistyiksi. Arvaatteko, madonna, mihin
nuo apuritörkimyksenne pyrkivät? Ette kai. He aikovat toimittaa teidät
suoraa päätä hirteen."
Ruhtinatar oli äsken hillinnyt suuttumuksensa, eikä aikonut suuttua
uudestaan.
"Ellei teillä ole muuta kertomista, lähden. En halua kuulla kehnon
poikanulikan parjaavan ystäviäni."
Bellarion virkkoi kiihkeästi: "Saatanpa hyvinkin olla kehno nulikka,
koska olen orpo enkä suurta sukua, mutta nuo teidän herrasmiesystävänne
ovat kehnoja luonnostaan. Odottakaa hiukan! Kysykääpä itseltänne miksi
palasin, miksi teen enemmän kuin minulta on pyydetty, vaikka samalla
antaudunkin vaaraan. Mitä teidän tai Montferratin asiat minulle
kuuluvat? Tiedätte itse kuka olen ja mikä on päämääräni. Miksi siis
viivyskelen täällä? En suinkaan sattumalta, vaan siksi, etten voi sille
mitään, siksi että taivas on niin määrännyt."
Hänen vakavuutensa ja kiihkeytensä tehosivat. Ruhtinatar naurahti, eikä
hänen äänessään ollut ivan häivettäkään.
"Arkkienkeli maalarin mekossa!"
"Olette lähempänä totuutta kuin aavistattekaan."