vv. 5, 6. Muistelee ensimäisen liinaisen nuotan hankintaa; k. XLVII:
163, 164.
vv. 11, 12. Kun oli kova kiire; sentähdenpä oliki joka ainoa kynsi
yht'aikaa työssä.
v. 40. Huonoja, kelpaamattomia ahvenia.
v. 76. Leväsuu.
vv. 99, 100. K. XX: 15, 16.
vv. 106-108. Kannon-juurissa tuli vielä kauvan pitkittää kytemistänsä
metsän, kaskien ja soiden palon jälkeen.
vv. 111-122. Kovan puheen sijasta loitsija välistä käyttää hyviä,
imartelevia sanoja.
vv. 121, 122. K. XXIII: 35, 36.
vv. 123-128. Metsä- ja kalastusmatkoilla tulta kuletettiin kotoa
pakkulassa, jota useinki kannettiin kattilan sisässä, ettei
muuten tuulen hengessä virisi riehkeämmästi palamaan. Kattila
ilmankin oli matkalla muassa. Kielessä säilynyt sana _kitkantuli_
eli _kitkanvalkea_ muistuttaa Suomalaisten kitkuttamallaki tulta
synnyttäneen. Sitä sanottiin myös tulen kirnuumiseksi, koska sitä
varten pehmeämpään puuhun oli reikä eli kolo tehty, jossa kovempaa
puuta pyöritettiin siksi kun tuli syntyi. Sitä muistutellaan
seuraavissa tulensynty-runon sanoissa: _Panu poika aurinkoisen
kirnusi tulisen kirnun, säkehisen säilähytti_.
v. 134. Hädässä ei ollut aikaa katsoa, miten tuli.
vv. 141, 142. Tulen ja valkean saattamia kipuja.
vv. 145, 146. Joku ajateltu hengellinen olento.
vv. 156-158. Samoite.
v. 168. Ukossa Ilmarisellaki viimeinen turva.