vv. 2-8. Suuren surun ehkä ylimääräinen kuvaus.
vv. 11, 12. Laivoilta, kauppa-aluksilta.
vv. 25-58. K. X: 182-224.
vv. 29, 30. Orjat ihastelivat kaunista kuvaa, ja ihastuu se jo
ilmanki, joka näkee työnsä menestyvän; he muka luulivat uuhta
tahdottavanki.
v. 32. Susi sinua lienee tahtonut, en minä.
v. 59. Ei liene tavallista ollut ihmisiä kuvailla.
vv. 63-70. Kädet, jalat jne. eivät heti valettaissa tulleet niin
täysivalmiiksi, etteivät tarvinneet jälkiperäistä muodostamista ja
somistamista.
vv. 65, 66 ja 71, 72. Sivumennessään runo muistuttaa siitä, kuinka
saattamaton ihminen on Luojan töitä tekemään.
vv. 93, 94. Lieneekö toivonut, Väinämöisen voivan sille
loitsumahdillaan hengenkin antaa.
vv. 101, 102. Ilkastellen; ei ole avosuinen lärppä.
vv. 104-108. Heti älysi, ei oikein tarvinnut katsoakkaan.
vv. 119, 120. Siellä rikkaat ja suurelliset vielä riitelevät ja
sotivatki siitä.
vv. 125-138. K. IX: 315-322, XVI: 141-162.
vv. 127, 128. Antamasta kullan ja hopean houkutella itsensä.
vv. 131-138. Elkää valitko vaimoa rikkauden tähden, se vaan saattaa
kylmäkiskoisuutta.