vv. 13, 14. Joku muinais-aikainen mahtava jättiläis-tietäjä, joka
eteen viritetyillä vivuillansa ja ansoilla (vv. 19, 20) väjyili
ihmisiä ja söi ne sitte suuhunsa (vv. 55, 56 ja 73, 74.)
vv. 26-30. Kuvallinen esitys kovin vaarallisesta matkasta.
Arvattavasti Vipunen ennen eläissänsä oli asuntopaikkansa (linnansa
tahi luolansa) lähelle-pääsemättömäksi varustanut.
vv. 35-38. Vahva metsä oli jo ennättänyt hänen hautakummullensa
kasvaa.
v. 48. Jonka jo pitää ihmistä totella, joka et enää voi ihmiselle
pahaa tehdä.
vv. 59-70. Teki pajan ja alkoi takoa Vipusen mahassa, sillä häntä
vaivataksensa.
vv. 79-92. Pahan poismanaussanat; k. VIII: 135-138.
vv. 81, 82. Hiiden sanalla usein osotetaan jotain _hirveätä,
kauheata_, ja Manalan sanalla _vaarallista_; k. XII: 189, 190.
vv. 93-100. Pelotussanat; k. IX: 183-199.
v. 94. Jolla ei ole emoa, tahi: jonka emoa ei tunneta.
vv. 101-106. Manaussanoja.
vv. 105, 106. Pikemmin kun kerkiän manata ja ajatellakkaan.
vv. 115, 116. Itsekunki pitää tietonsa ja taitonsa jälkeistensä
hyväksi ilmoittaman, ei salassa pitämän.
v. 118. Aukaisi suunsa.
vv. 121, 122. K. VIII: 135-138.
vv. 123-132. K. I: 31-136, III: 101-140 ja IX: 27-56.
v. 162. Joilla tehtailla kuultiin paljo tietosanoja lausuttavan.
vv. 165, 166. Ainoastaan mahtisanain voimalla.