v. 2. Kuuluisa sekä maalla että merellä.
vv. 3, 4. Lienee runollinen ylimääräisyys, osottava ei muuta, kun
luhdin tahi muun huoneen parvea.
v. 13, 14. K. VII: 225-228.
vv. 27-30. Rikkaan talon emännän tavallisille töille, so. semmoisen
talon emännäksi; k. III: 273, 274, XXXVIII: 47-48.
vv. 35-60. Tyttö töykeällä kiellolla ei huolinut toisen mieltä
pahottaa, sentähden säälii sanansa tällä tavoin kohteliaammasti.
vv. 49-60. Omat ajatuksensa panee linnun suuhun. Sillä tavoin runo
useinkin esittelee yhteisiä tahi jonkun erityisiä ajatuksia ja
mielipiteitä. Välistä asetetaan joku lintu ne ilmaisemaan, toisen
kerran pieni lapsi, vanha akka tahi joku puu, pursi, miekka, kukka,
aho, nurmi, kuu, aurinko jne. Arveltiinpa hengettömilläkin olennoilla
haltiansa olevan, joiden kautta taisivat ihmisten asioihin puuttua,
ja niinpä käyttävät vieläki sadut ja pienet lapset leikeissään samaa
tapaa yleisesti. Käypiki sen kautta mielensä ilmoittaminen monessa
tilassa vapaammasti ja sopivammasti.
vv. 71-76. En ennen arvanne sinua oikeaksi mieheksi, kun halkaiset
jne. Se oli ensimäinen määrä- eli ansiotyö. Semmoisia töitä
kosijoille tavallisesti määrättiin kolme, toinen toistansa vaikeampaa.
vv. 87-90. Toinen ansiotyö.
vv. 102-108. Kolmas ansiotyö. Sehän se mahtia ja taitoa kysyi
niin turhasta aineesta vene saada, ja päälle päätteeksi piti se
erinomaisella tavalla tehtailtaan veteen saattaa.
vv. 111-114. Väinämöisen tapa ei ollut omasta voimastansa kerskata.
Sen hän nyt kuitenki kovaksi onneksensa unhotti. Kerskaajalle ja
uhkaajalle haltiat mielellään hankkeivat vastusta ja vahinkoa sen
sijasta kun auttoivat niitä, jotka heihin turvasivat; k. II: 179,
180, IX: 263-270, XIII: 63-66.
vv. 123, 124. Vahingoita pidettiin pahain haltiain saattamina.
vv. 135-138. Loitsu-luvussa on useampia pienempiä osia, joita
nimitetään _sanoiksi_, niin esimerk. raudan luvussa: raudan
syntysanat, herjaus-, pelotus-, uhkaus- ja manaussanat, kipu-,
tuska- ja hätäsanat, apu-, turva-, vara- ja rukoussanat, suonten-,
verensalpaus-, voiteen-, siteen- ja parannussanat, kiitossanat ym.
Kaikkia näitä ei kuitenkaan tässä tavata.
Loitsimalla eli laulamalla hyvän tietäjän luultiin voivan jos
jotaki matkaan saattaa. Sillä hän muutti itsensä tahi jonkun muun
kokonaan toiseksi olennoksi, ilmisaatti kaikenlaisia eläviä, puita
jne., lauloi henkensä ruumiista erille, kulki niin kaukaisia
asioita tiedustelemassa ja palasi sitte jälleen ruumiisensa, muita
mainitsematta.
vv. 139-146. Runo usein poikkee ylellisyyteen kertomisessaan.
v. 154. Helmillä koristettu letku.
v. 162. Kiirut kun oli, niin kysyi jo ennen tupaankaan päästyänsä.
vv. 169-176. Luojan eli Jumalan avulla kyllä sopei kerskata suuriaki
töitä tehneensä; k. VIII: 111-114.