vv. 13, 14. Väinämöinen arvelee Ainon veden haltiain luona
pidettävän, mutta missä kohti, sitä ei tiedä.
vv. 70-74. Nimittää emäntäin tavallisimmat askareet, sillä tietää
antaaksensa, että oli aikonut emännäksi Väinämöiselle tulla.
vv. 85, 86. Hän oli tullut veljensä lupauksen täyttämään, ettei
Väinämöisellä olisi syytä Joukahaista sanansa syöjäksi soimata; k.
III: 219-222. Tyttö oli jo kuitenki siksi entisestä ihmismuodostaan
muuttunut, että Väinämöinen ei enää tuntenut häntä: k. v. 41-48.
vv. 111, 112. Neuvottoman tavallinen sanalasku.
vv. 129, 130. Väinämöinen ei näytä muistavan, äitinsä kuolemattomia
Luonnottaria olevan.
v. 137. Ilman tytär, kave Luonnotar; k. I: 31 ja seur., II: 75-82.
v. 145. Tyttärihin, so. tytärten luoksi eli tienoille.
vv. 151-156. Tämä neuvo johdatti Väinämöisen uusiin, tuleviin,
monimutkaisiin onnen vaiheisin.