vv. 3, 4. Osottavat lehden aikaa kesällä; edellisen runon tapaukset
sattuivat talvella rekikelin aikana.
vv. 5-8. Tyttöin työnä oli kylpyvastat perheelle illaksi sitoa,
tavallisesti myös saunaki lämmittää, vesi kantaa jne.
vv. 13-16. Elä koristele itseäsi muita varten.
vv. 21-26. En huoli laivan tuomista (osto-)vaatteista, enkä
vehnäisistä leivistä, tyydyn huonompaanki vanhempaini kodissa.
v. 29. Heitti maahan, etteivät enää toiste viehättäisi Väinämöisen
silmiä.
vv. 73, 74. Äiti ei näytä älynneen oikeata tyttärensä itkun syytä,
luuli näetsä itkevän metsään menetetyitä koristuksiansa.
vv. 97, 98. Mieli katkera kuin terva, musta kuin sysi; surua
kuvattiin mustaksi, iloa valkeaksi.
vv. 109, 110. Parempi, jos olisit käskenyt minun mennä mereen, sinne
hukuttaa itseni.
vv. 113, 114. Kalain kumppalina eli toverina, kalain parvessa.
vv. 123-126. Olisi parempi, jos kerrassaan kuolisin tuskiini.
vv. 139-144. Sekä neitoset että kivi olivat veden väen eli
Ahtolaisten kuvattelemia valhe-haamuja, joilla houkuttelivat Ainoa
veteen.
v. 142. Huolellista kuvataan hoikaksi; vitsan varvan hoikkuus jo siis
osottaakin ylen suurta huolta.
v. 151. Äkillistä uppoamista runo vertaa kilahtamiseksi.
v. 161. Kaukana kun asia tapahtui ihmisten seuduilta, niin muita, kun
metsän eläviä ei sattunut näkemässä olemaan.
vv. 169, 170. Neidet par'aikaa kylpivät saunassa.
vv. 194, 195. Tuuvitellessa ja liekutellessa toivotellaan lapsille
tulevaa onnea ja siitä ne sanat tulevat toivottelemistaki
merkitsemään.
v. 202. Runollinen ylimääräisyys.
vv. 211-222. Käen kukunta muistutti entisten aikain iloisemmista
mietelmistä, joiden rinnalla nykyinen huoli tuntui vielä
raskaammaksi. Joka kerralla käen ennen kukahtaissa nousi lemmen,
sulon ja auvon ajatuksia mieleen, nyt ei kun ainoastaan kaiho niistä;
k. II: 223-232, XXII: 151, 152, XLIV: 81.
vv. 230, 231. Elämän ikää runo kuvailee kyynärin ja vaaksoin, kuin
muutaki pituutta, mitattavaksi, ja arvelee käen kukunnasta enenevän
huolen sitä lyhentelevän.