v. 6. Miettii asiata tarkkaan, kauvan aikaa.
v. 39. Suuri-arvoisin oli tammi puista, karhu nelijalkaisista, kotka
linnuista, hauki kaloista.
vv. 41, 42. Neljä eli viisi meren neittä, vedessä tavallisesti
elävää, vaikka välistä maallenki nousevaa tyttöä.
vv. 61-64. Runollinen ylimääräisyys.
v. 66. Päivä ei pääsnyt merellenkään paistamaan.
v. 78. Tarkoittaa yleisesti aaltoin ja koskien voimaa, mutta tässä
veden haltioita erittäin.
vv. 85, 86. Erinomaisen pieni.
v. 88 Kirves pistetty vyön ja lanteen väliin, kuin Karjalassa paikoin
vieläkin on tapana kirvestä pitää.
vv. 97-98. Runo, jotain erinomaista kuvata tahtoessaan, useinkin
ensin esittelee sitä tavalliseksi tahi peräti toisin päin
tavattomaksi, jotta sen yht'äkkiä ilmastuva erinomaisuus sen kautta
tulisi sitä kummemmaksi.
v. 100. Pää koski pilviin ja pidätti ne liikkumasta.
v. 106. Meren hietarannalle.
v. 108. Ruohoiselle maalle.
v. 124. Puolet oksia pohjoseen.
vv. 127, 128. Eri päiväin auringot ja kuut.
v. 129. Pitkin ilmaa eli taivasta.
v. 143. Kuin tammi puista, oli ohra jyväkasveista jaloin
(v. 39) vv. 147, 148. Löysi muutamia veden rannalle ajamia tahi
laivan tuomia jyvän siemeniä.
vv. 153, 154. Niin vieläki kaskea hakattaissa usein heitetään
yksinäisiä puita kasvamaan.
vv. 157, 158. Väinämöinen nähdessään kokon ilmassa lentävän arveli:
"Tuohan se kyllä ihmetellee, miksi yksinäinen puu on seisomaan
jätetty"; sen arvelun runo sitte käänsi kokon sanoiksi; k. VIII:
49-60.
vv. 160-162. Piti järjettömistä luontokappaleistaki huolta pitää.
v. 169. Kiitollisuutensa osotteeksi. Tulta sitä ennen Väinämöisellä
ei liene ollutkaan.
vv. 179, 180. Aina piti Jumalalle kunnia työnsä ja toimensa
menestymisestä antaman, ei kerskaaman omasta voimastansa. Kylvän
luojan sormien lomitse, so. minä en kylvä, vaan luoja itse; k. VIII:
111-114.
vv. 181-196. Lähimmäisiä, alhaisempia haltioita tavallisesti
rukoiltiin ensin, ja sitte, jos niiden epäiltiin voivan tahi tahtovan
auttaa, ylhäisempiä ja itseä ylijumalaa Ukkoaki, jota suorastaan ei
tahdottu vaivata.
vv. 199-201. Kaikilta ilman suunnilta.
vv. 223-232. Käen luultiin kaikenlaista onnea ja menestystä
lähiseuduillensa kukkuvan, iän jatketta vanhoille, naimisonnea
tytöille, muuta hyvää muille; k. IV: 211-222, XXII: 151, 152, XLIV:
81.