vv. 3, 4. Pitopaikoissa ja muissa ilovietteissä tavallisesti kaksi
laulavat yhdessä, toinen _laulajan, päämiehen_ eli _edeltäjän (edellä
kävijän)_, toinen _puoltajan, säistäjän, kertojan, kerallisen
(keralla laulajan)_ nimellä. Vastatusten tai vieretysten istuessaan
he pitävät toinen toistaan kädestä, päämies alottaa runon ja
säistäjä yhtyy lauluun värsyn kolmannesta polvesta. Koko värsyn hän
laulaa sitte toistamiseen päästä päähän yksinänsä, jolla ajalla
päämies miettii tahi muistuttelee uutta ainetta lisäksi, jonka taas
kerallisetta laulaa kolmanteen polveen ja siitä kerallisen kanssa
loppuun. Laulaessa kumpainenki liikuttelee eli nyykähyttelee päätänsä
hyvin vakaisen ja miettiväisen näköisenä.
Kertoessaan säistäjä välistä lisää värsyn ensimaiseen polveen, jos
sana siinä päättyy, jonkun pienen sanasen (on, oli, han, hän, ko, kö,
pa, pä, muka, sanoi, jne.) seuraavan osotuksen tapaan:
1. | päämies: veli kulta veikkoseni
| säistäjä: -- -- -koseni
2. säistäjä: veli sanon kulta veikkoseni
3. | päämies: kaunis kasvin-kumppalini
| säistäjä: -- -- -palini
4. säistäjä: kaunis on kasvin-kumppalini jne.
vv. 7-12 ja 17-22. Kalevala-runoin erinomaisimmat aineet.
vv. 19-22. _Sammosta_ oli sanelemista, _Louhesta_ luotteita,
_Vipusesta_ virsiä ja _Lemminkäisestä_ leikkejä (leikillisiä
tarinoita) siksi, että niiden kertomisen ajalla ennättivät vanheta,
kuolla ja kadota, taikka: _Louhella_ oli luotteita, _Vipusella_
virsiä jne. aina loppuunsa asti.
vv. 25-28. Niin mahdotonta, kuin useamman yön ja päivän yhtaikainen
tulo, oli Väinämöisenki rinnalla muiden hänen vertaistensa
ilmestyminen.
vv. 37, 38. Äärettömässä ilman avaruudessa.
v. 46. Oikeemmiten: _laukkipäiden_.
vv. 51, 52. Seitsemän sadan vuoden paikoilla eli noin seitsemän sataa
vuotta; uros-ikä tämän jälkeen tulisi olemaan noin 77 vuotta.
vv. 61, 62. Kaikki vielä oli yhtenä merenä, maata ei missään.
v. 69. Veden emoksi eli emoseksi sanotaan Ilmatarta, kun nykyään oli
meressä ja siinä raskaaksi tullut.
v. 91. Leveämpi pää munan kuoresta.
v. 99. Pilkulliset paikat munan kuoressa.
vv. 111, 112. Edessänsä ei nähnyt, kun varattoman veden, takanansa ei
kun paljaan taivaan.
vv. 135, 136. Joihin laivat puuttuvat ja merimiehet hukkuvat.
v. 139. Maan äärimmäisissä osissa arveltiin pieliä eli pilareita
taivaan kannattimina olevan; katso III: 123.
v. 145. Paripuolisia yksinäis- eli kymmen-lukuja, 3, 5, 7, 9, 30
jne. käytettiin arvoisempia kohtia määrätessä. Kolmiluku niistä on
erittäinki mainittava. Kolme päivää viivyttiin Pohjolaan mennessä,
3 ansiotyötä määrättiin kosijoille, 3 surmaa uhkasi Lemminkäistä,
3 kertaa kysyi Väinämöinen Iku-Tursoa, 3:sta selittämättömästä
arvoituksesta pantiin Hymylään jne.
vv. 151, 152. Kuuta ja aurinkoa arveltiin eläviksi, taikka oli
niillä, kuin kaikilla muillaki kappaleilla, haltiansa, jota
tarvittaissa avuksi huudettiin. Jokaisella ihmiselläkin oli oma
näkymätön haltiansa, joka suojeli häntä ja koki aavistuksilla tahi
muulla tavoin varjella häntä turmion teiltä.
vv. 165, 166. Äsken luoduilla paikoilla ei vielä ollut nimiä, eikä
maalla puita.