Pyydetään Ilmarista takomaan uutta kuuta ja aurinkoa; Ilmarinen ne
takoo, mutta ei saa valaisemaan; vv. 1-26. -- Väinämöinen saapi
arvalta tietää, kuun ja auringon Pohjolan kivimäessä olevan; vv.
27-50. -- Väinämöinen lähtee Pohjolaan, tappelee Pohjan poikain
kanssa ja voittaa ne, mutta ei saa vieläkään kuuta ja aurinkoa
vuoresta ulos; vv. 51-90. -- Kääntyy sieltä kotiin ja pyytää
Ilmarisen takomaan avaimia ja muita aseita, joilla kiskoisi vuoren
auki. Pohjolan emäntä lentää pajalle, kysyy mitä Ilmarinen takoi,
ja saapi vastaukseksi kaularengasta hänelle itsellensä taottavan;
vv. 91-124. -- Pohjolan emäntä menee, laskee kuun ja auringon irti,
lentää sitte uudelleen pajan kynnykselle ja ilmoittaa kuun ja
auringon entisillä sijoillansa taivaalla olevan; vv. 125-150. --
Väinämöinen nähtyänsä kuun ja auringon taivaalla tervehtää niitä
ja toivottaa niiden aina kauniisti paistavan ja saattavan onnea ja
terveyttä ihmisille; vv. 151-190.
Ain' on päivä paistamatta,
Kuu kulta kumottamatta,
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla;
Vilu viljalle tulevi, 5
Karjallen olo kamala,
Kun ei konsa päivyt paista,
Eikä kuuhuet kumota.
Nuoret neuvoa pitävät,
Ikäpuolet arvelevat, 10
Kuinka kuutta lietänehe,
Päivättä elettänehe;
Päätyvät sepon pajahan,
Sanelevat, saattelevat:
"Nouse seppo seinän alta, 15
Takoja kiven takoa,
Takomahan uutta kuuta,
Uutta auringon keheä!
Pah' on kuun kumottamatta,
Outo päivän paistamatta." 20
Nousi seppo seinän alta,
Takoja kiven takoa,
Kuun on kullasta kuvasi,
Hopeasta päivän laati,
Ei kumota kulta kuuna, 25
Paista ei päivänä hopea.
Vaka vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Nyt on aika arvan käyä,
Miehen merkkiä kysyä, 30
Minne meiltä päivä päätyi,
Kunne meiltä kuu katosi."
Leikkasi lepästä lastut,
Laittoi lastut laa'ullensa,
Kävi arvat kääntämähän, 35
Sormin arvat suortamahan,
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Sano totta luojan merkki,
Juttele Jumalan arpa, 40
Minne meiltä päivä päätyi,
Kunne meiltä kuu katosi,
Kun ei ilmoisna ikänä
Nähä noita taivahalla!"
Toi arpa toet sanomat, 45
Varmat liitot liikahutti,
Sanoi päivän saaneheksi,
Kuun tuonne kaonneheksi,
Pohjolan kivimäkehen,
Vaaran vaskisen sisähän. 50
Siitä vanha Väinämöinen
Jopa läksi, jotta joutui,
Pimeähän Pohjolahan,
Summahan Sariolahan.
Tuli Pohjolan tuville, 55
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Minnes meiltä päivä päätyi,
Kunnes meiltä kuu katosi?"
Pohjan poikaset sanovi,
Paha parvi pauhoavi: 60
"Tuonne teiltä päivä päätyi,
Päivä päätyi, kuu katosi,
Kirjarintahan kivehen,
Rautaisehen kalliohon,
Sielt' ei pääse päästämättä, 65
Selviä selittämättä."
Vaka vanha Väinämöinen
Veti miekan, riisui rauan,
Tempasi tuliteräisen,
Sanan virkkoi, noin nimesi: 70
"Mitelkämme miekkojamme,
Katselkamme kalpojamme,
Eikö kuu kivestä pääsne,
Pääsne päivä kalliosta!"
Mentihin ulos pihalle, 75
Käytihin käsirysyhyn,
Ruvettihin miekkasille;
Siitä vanha Väinämöinen
Löip' on kerran leimahutti,
Iski kerran, iski toisen, 80
Listi kuin naurihin napoja
Päitä Pohjan poikasien.
Kävi kuuta katsomahan,
Päiveä kerittämähän,
Kirjarinnasta kivestä, 85
Rautaisesta kalliosta;
Kourin koitteli ovia,
Salpoja sanan väellä,
Ei ovet käsin avau,
Salvat ei sanoista huoli. 90
Silloin vanha Väinämöinen
Kohta kääntyvi kotia,
Meni sepponsa pajahan,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh seppo Ilmarinen! 95
Taos kuokka kolmihaara,
Tao tuuria tusina,
Avaimia aika kimppu,
Joilla kuun kivestä päästän,
Päivän päästän kalliosta." 100
Se on seppo Ilmarinen
Takoi miehen tarpehia,
Takoi päivän, tuosta toisen,
Takoi kohta kolmannenki.
Päivälläpä kolmannella 105
Louhi Pohjolan emäntä
Siitti siivet sulkinensa,
Levahutti lentämähän,
Lenti Ilmarin pajalle,
Istui pajan ikkunalle. 110
Se on seppo Ilmarinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mit' olet otus hakeva,
Istut lintu ikkunalla?"
Lintu kielelle paneikse, 115
Havukkainen haastelevi:
"Mitä seppo siitä laa'it,
Kuta rautio rakennat?"
Se on seppo Ilmarinen
Sanan virkkoi, noin nimesi: 120
"Taon kaularenkahaista
Tuolle Pohjolan akalle,
Jolla kiinni kytketähän
Vaaran vankan liepehesen."
Louhi Pohjolan emäntä 125
Jo tunsi tuhon tulevan,
Heti loihe lentämähän,
Lenti poies Pohjolahan,
Laski kuun kivestä irti,
Päästi päivän kalliosta; 130
Itse muuksi muutaltihe,
Kyhäisihe kyyhkyseksi,
Lenteä lekuttelevi
Sepon Ilmarin pajahan,
Lenti lintuna ovelle, 135
Kyyhkysenä kynnykselle.
Se on seppo Ilmarinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mitä lintu tänne lennit,
Tulit kyyhky kynnykselle?" 140
Vastasi otus ovelta,
Virkkoi kyyhky kynnykseltä:
"Tuota lienen kynnyksellä
Sanomata saattamassa,
Jop' on kuu kivestä nousnut, 145
Pääsnyt päivä kalliosta."
Se on seppo Ilmarinen
Kävi itse katsomahan,
Astuvi pajan ovelle,
Katsoi tarkoin taivahalle, 150
Näki kuun kumottavaksi,
Näki päivän paistavaksi.
Siitä seppo Ilmarinen
Kävi luoksi Väinämöisen,
Sanan virkkoi, noin nimesi: 155
"Ohoh vanha Väinämöinen!
Käyppä kuuta katsomahan,
Päiveä tähyämähän,
Jo ovat tarkoin taivahalla,
Sijoillansa muinaisilla." 160
Vaka vanha Väinämöinen
Pistihen ulos pihalle,
Katsahtavi taivahalle,
Itse tuon toeksi tunsi:
Kuu oli nousnut, päivä pääsnyt, 165
Taivon aurinko tavannut.
Silloin vanha Väinämöinen
Sai itse sanelemahan,
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella: 170
"Terve kuu kumottamasta,
Kaunis kasvot näyttämästä,
Päivä kulta koittamasta,
Aurinko ylenemästä!"
"Kuu kulta kivestä pääsit, 175
Päivä kaunis kalliosta,
Nousit kullaisna käkenä,
Hope'isna kyyhkyläisnä,
Elollesi entiselle,
Matkoillesi muinaisille." 180
"Nouse aina aamusilla
Tämän päivänki perästä,
Teeppä meille terveyttä,
Siirrä saama saatavihin,
Pyytö päähän peukalomme, 185
Onni onkemme nenähän!"
"Käy nyt tiesi tervehenä,
Matkasi imantehena,
Päätä kaari kaunihisti,
Pääse illalla lepohon!" 190