Marjatta neiti lähtee paimeneen, kuulee marjan mäeltä valittavan,
kenenkään ei hänestä huolivan, menee poimii sen ja syöpi, vv. 1-34.
-- Neiti sikiytyy syödystä marjasta, kantaa ja synnyttää aikanansa
pojan, jota sitte alkaa kauniisti kasvatella; vv. 35-54. -- Ukko,
poikaa ristimään tuotu, ei risti sitä ennen tutkittua ja tuomittua.
Väinämöinen tutkijana päättää pojan menetettäväksi. Pieni lapsi
itse nuhtelee häntä väärin tuomitsemasta; vv. 55-86. -- Väinämöinen
suutuksissaan astuu meren rannalle, laulaa vaskisen veneen, lähtee
sillä maasta pois ennustaen lähtiessänsä häntä toki kerran vielä
kaivattavan ja takaisin toivottavan; vv. 87-122. -- Runo arvelee
lopettaa laulantonsa, semminki kun kuulijansa ovat vennon vieraita,
omaisiansa ei ollenkaan kuulemassa; vv. 123-150. -- Pienoisena
orvoksi jäänyt ja vieraan armoihin joutunut Suomen runo on paljon
kovia päiviä nähnyt ja näkee niitä vieläki; vv. 151-178. -- Pyytää ei
paheksittamaan kehnoa lauluansa: ulompana ei ollut tilaisuutta opissa
käydä, kotona ei voinut paremmaksi päästä; vv. 179-204.
Marjatta korea kuopus
Se kauan kotona kasvoi,
Aina piikoina eleli,
Kassapäänä kainusteli;
Päätyi karjan paimeneksi, 5
Läksi lammasten keralle.
Lampahat meni mäkeä,
Vuonat vuoren kukkulata,
Neiti asteli ahoa,
Lepikköä leyhytteli, 10
Käen kullan kukkuessa,
Hope'isen hoilatessa.
Niin marja mäeltä huuti,
Puolukainen kankahalta:
"Tule neiti noppimahan, 15
Punaposki poimimahan,
Ennen kun etana syöpi,
Mato musta muikkoavi!
Sata on saanut katsomahan,
Sata neittä, tuhat naista, 20
Ei ken koskisi minuhun,
Poimisi poloisen marjan."
Marjatta korea kuopus
Meni marjan katsontahan,
Keksi marjasen mäeltä, 25
Punapuolan kankahalta:
Ylähähkö maasta syöä,
Alahahko puuhun nousta.
Tempoi kartun kankahalta,
Jolla marjan maahan sorti; 30
Niinpä marja maasta nousi,
Nousi asti huulillehen,
Siitä suuhun suikahutti,
Alas vatsahan valahti.
Marjatta korea kuopus 35
Tuosta tyytyi, tuosta täytyi,
Tuosta paksuksi panihe,
Lihavaksi liittelihe.
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella: 40
"Tule luoja turvakseni,
Avukseni armollinen,
Näissä töissä työlähissä,
Ajoissa ani kovissa!
Päästä piika pintehestä, 45
Vaimo vatsan vääntehestä,
Ettei vaivoihin vajoisi,
Tuskihinsa tummeneisi!"
Siitä meiän Marjatalle
Syntyi pieni poikalapsi; 50
Piiletteli poiuttansa,
Kasvatteli kaunoistansa,
Sylissänsä syöttelevi,
Käsissänsä kääntelevi.
Kasvoi meiän Marjatalle, 55
Kasvoi poika kaunokainen,
Ei tietä nimeä tuolle,
Millä mainita nimellä.
Tuli ukko ristimähän,
Ukko tuon sanoiksi virkki: 60
"En mä risti riivattua,
Kun ei ensin tutkittane."
Kenpä tuohon tutkijaksi?
Vaka vanha Väinämöinen,
Sepä tuohon tutkijaksi, 65
Tutkijaksi, tuomariksi.
Vaka vanha Väinämöinen
Tuop' on tuossa tuomitsevi:
"Kun lie poika suolta saatu,
Maalta marjasta siennyt, 70
Poika maahan pantakohon,
Marjamättähän sivulle,
Tahi suolle vietäköhön,
Puulla päähän lyötäköhön."
Puhui poika puolikuinen, 75
Kaksiviikkoinen kajahui:
"Ohoh sinua ukko utra,
Kun olet tuhmin tuominnunna!
Eipä syistä suuremmista,
Töistä tuhmemmistakana, 80
Itseäsi suolle viety,
Eikä puulla päähän lyöty."
Ukko risti ripsahutti,
Kasti lapsen kapsahutti,
Karjalan kuninkahaksi, 85
Kaiken vallan vartiaksi.
Siitä suuttui Väinämöinen,
Jopa suuttui ja häpesi,
Itse läksi astumahan
Rannalle merelliselle; 90
Tuossa loihe laulamahan,
Lauloi kerran viimeisensä,
Lauloi vaskisen venehen,
Kuparisen umpipurren.
Itse istuikse perähän, 95
Läksi selvälle selälle,
Vielä virkki mennessänsä,
Lausui lähtemäisillänsä:
"Nyt minulta valta vaipui,
Arvoni meni alemma, 100
Annappas ajan kulua,
Päivän mennä, toisen tulla,
Taas minua tarvitahan,
Katsotahan, kaivatahan,
Uuen sammon saattajaksi, 105
Uuen soiton suorijaksi,
Uuen kuun kulettajaksi,
Uuen päivän päästäjäksi,
Kun ei kuuta, aurinkoa,
Eikä ilmaista iloa." 110
Siitä vanha Väinämöinen
Laskea karehtelevi
Venehellä vaskisella,
Kuutilla kuparisella,
Yläisihin maa-emihin, 115
Alaisihin taivosihin.
Sinne puuttui pursinensa,
Vierähti venehinensä,
Jätti kantelon jälille,
Soiton Suomelle sorean, 120
Kansallen ilon ikuisen,
Laulut suuret lapsillensa.
* * *
Suuni jo sulkea pitäisi,
Kiinni kieleni sitoa,
La'ata virren laulannasta, 125
Heretä heläjännästä;
Hevoinenki hengähtävi
Matkan pitkän mentyänsä,
Rautanenki raukeavi
Kesäheinän lyötyänsä, 130
Vetonenki vierähtävi
Joen polven juostuansa,
Tulonenki tuikahtavi
Yön pitkän palettuansa,
Niin miks'ei runo väsyisi, 135
Virret vienot vierähtäisi,
Illan pitkiltä iloilta,
Päivänlaskun laulannoilta?
Niin luonen, lopettanenki,
Herennenki, heittänenki; 140
Mitäpäs tuosta, jos ma laulan,
Jos ma paljonki pajahan,
Ei ole emo elossa,
Vanhempani valvehella,
Eikä kulta kuulemassa, 145
Oma armas oppimassa;
On mua kuuset kuulemassa,
Hongan oksat oppimassa,
Lepät, koivut lempimässä,
Pihlajat pitelemässä. 150
Piennä jäin minä emosta,
Matalana maammostani,
Vaimon vierahan varahan,
Ehtohon emintimäisen;
Se mun karkotti katalan, 155
Ajoi lapsen armottoman,
Tuulipuolelle tupoa,
Pohjoispuolelle kotia,
Vieä tuulen turvatonta,
Ahavaisen armotonta. 160
Sainpa kiuru kiertämähän,
Lintu kurja kulkemahan,
Vieno maita vieremähän,
Vaivainen vaeltamahan,
Joka tuulen tuntemahan, 165
Ärjynnän älyämähän,
Vilussa värisemähän,
Pakkasessa parkumahan.
Moni nyt minulla onpi,
Usea olettelevi, 170
Virkkaja vihaisen äänen,
Äänen tuiman tuikuttaja;
Ken se kieltäni kirosi,
Kenpä ääntä ärjähteli,
Soimasi sorisevani, 175
Lausui liioin laulavani,
Pahasti pajattavani,
Väärin virttä vääntäväni.
Elkätte hyvät imeiset
Tuota ou'oksi otelko, 180
Jos ma lapsi liioin lauloin,
Pieni pilpatin pahasti!
En ole opissa ollut,
Käynyt mailla mahtimiesten,
Saanut ulkoa sanoja, 185
Loitompata lausehia.
Muut kaikki oli opissa,
Mie en joutanut kotoa
Vaimon ankaran avusta,
Eloilta emintimäni; 190
Piti oppia kotona,
Oman aitan orren alla,
Senki piennä pikkaraisna,
Paita-ressuna pahaisna.
Vaan kuitenki, kaikitenki, 195
La'un hiihin laulajoille,
La'un hiihin, latvat taitoin,
Oksat karsin, tien osotin;
Siitäpä jo tie menevi,
Ura uusi urkenevi, 200
Laajemmille laulajoille,
Runsahammille runoille,
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassa.