Seitsemäsviidettä runo

Kuu ja aurinko laskeutuvat alas Väinämöisen soittoa kuulemaan;

Pohjolan emäntä saapi ne siitä ja sulkee vuoreen, vieläpä saapi

tulenki Kalevalasta katoamaan; vv. 1-32. -- Ukko taivaalla iskee

tulta ja laittaa tytön tuuvittamaan sitä uudeksi kuuksi ja

auringoksi; tuuvittelija vahingossa pudottaa tulen maahan; vv. 33-64.

-- Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät pudonnutta tulta hakemaan,

tulevat isolle joelle, laittavat veneen, lähtevät soutelemaan; vaimo

tulee vastaan ja kysyy, millä matkalla olivat, vastaavat lähteneensä

tulta tiedustamaan; vv. 65-94. -- Vaimo kertoo tulen tekemät tuhotyöt

Tuurin tuvassa, mitenkä se siitä oli Aluen järveen laitettu, kuinka

se oli siellä telmännyt ja vieläki vaivasi kaloja siellä; vv. 95-158.

-- Väinämöinen ja Ilmarinen kokevat verkolla pyytää tulen vaivoissa

valittavan kalan; se työ heillen ei kuitenkaan onnistu; vv. 159-192.

Vaka vanha Väinämöinen

Kauan soitti kanteletta,

Sekä soitti, jotta lauloi,

Jotta ilmankin iloitsi.

Soitto kuului kuun tupihin, 5

Ilo päivän ikkunoille,

Kuu tuvastahan tulevi,

Päivä astui aitastansa,

Kuuhut koivun konkelolle,

Päivä latvahan petäjän, 10

Kanteletta kuulemahan,

Iloa imehtimähän.

Louhi Pohjolan emäntä

Ne tuosta käsin tavotti,

Kätki kuun kumottamasta 15

Kirjarintahan kivehen,

Lauloi päivän paistamasta

Vuorehen teräksisehen,

Lauloi varsin valkeanki,

Tulen Väinölän tuvilta, 20

Sai tuvat tulettomiksi,

Pirtit valkeattomiksi.

Jo oli yö alinomainen,

Pitkä pilkkosen pimeä,

Yö oli Kalevalassa, 25

Noilla Väinölän tuvilla,

Sekä tuolla taivahalla,

Ukon ilman istumilla.

Tukela tuletta olla,

Vaiva suuri valkeatta, 30

Ikävä inehmisien,

Ikävä itsen Ukonki.

Tuo Ukko ylijumala

Alkoi tuota ouostella,

Mikä kumma kuun e'essä, 35

Mikä terhen päivän tiessä,

Kun ei kuu kumotakkana,

Eikä päivä paistakkana.

Astui pilven äärtä myöten,

Taivahan rajoa myöten, 40

Sukassa sinertävässä,

Kirjavassa kaplukassa,

Kävi kuuta etsimähän,

Päiveä tapoamahan;

Eipä kuuta löy'äkkänä, 45

Päiveä tapoakkana.

Tulta iski ilman Ukko

Miekalla tuliterällä,

Antoi neien tuu'itella,

Ilman immen vaapotella, 50

Kuun uuen kuvoamaksi,

Uuen auringon aluksi.

Impi tulta tuu'itteli,

Vaapotteli valkeaista,

Tuli tuhmalta putosi, 55

Valkea varattomalta,

Kätösiltä kääntelijän,

Sormilta somittelijan.

Kirposi tulikipuna,

Putosi punakeränen, 60

Halki tuon ihalan ilman,

Luojan luomilta tiloilta,

Ylähältä taivahasta,

Alaisehen maa-emähän.

Sanoi vanha Väinämöinen: 65

"Veli seppo Ilmarinen,

Lähtekämme katsomahan,

Mikä tuo tuli tulonen

Yläisistä taivosista

Alaisihin maa-emihin!" 70

Läksivät urosta kaksi

Tulen siirtymä-sijoille,

Joki joutuvi etehen,

Melkeän meren tapainen.

Siinä vanha Väinämöinen 75

Alkoi veisteä venettä,

Alla korven kolkutella,

Toinen seppo Ilmarinen

Laati kuusesta meloja,

Petäjästä järkäleitä. 80

Niin veivät venon vesille,

Soutelevat, joutelevat,

Ympäri Nevan jokea,

Nevan nientä kiertelevät.

Vaimo vastahan tulevi 85

Puhutellen, lausutellen:

"Minne te menettä miehet,

Kunne läksitte urohot?"

Sanoi vanha Väinämöinen,

Itse virkki, noin nimesi: 90

"Onp' on matka mielessämme,

Mennä tulta tietämähän,

Jok' on tullut taivahasta,

Puhki pilvien pu'onnut."

Vaimo tuon sanoiksi virkki: 95

"Tuli on tuima tie'ettävä,

Jo teki tuli tekoset,

Tuikahti tulikipuna

Luojan luomilta tiloilta

Halki tuon ihalan ilman 100

Tuurin uutehen tupahan,

Palvoisen laettomahan."

"Äiti lastansa imetti

Alla reppanan retuisen,

Tuohon tultua tulonen 105

Poltti lapsen kätkyestä,

Se lapsi meni Manalle,

Tuskissa tulen punaisen."

"Emo ei Manalle mennyt,

Se tunsi tulen manata, 110

Valkeaisen vaivutella,

Aaltoihin Aluen järven."

"Tuo ange Aluen järvi

Tuost' oli syttyä tulehen,

Säkehinä säihkyellä, 115

Kuohui kuusien tasalle,

Ärjyi päälle äyrähien,

Tuon tuiman tulen käsissä."

"Kalat tuossa katselevat,

Ahvenet ajattelevat, 120

Miten olla, kuin eleä;

Niin meni sinervä siika,

Nieli tuon tulisorosen,

Vajotteli valkeaisen."

"Oli aikoa vähäsen, 125

Tuli tuska nielijälle,

Vaikea vajottajalle,

Pakko paljon syönehelle."

"Uiskenteli, kuiskenteli,

Ympäri Aluen järven: 130

'Ei ole vienossa ve'essä

Minun kurjan nielijätä,

Näissä tuskissa tulosen,

Vaivannoissa valkeaisen.'"

"Niin tuli kulea kuuja, 135

Nieli tuon sinervän siian;

Oli aikoa vähäsen,

Tuli tuska nielijälle,

Vaikea vajottajalle,

Pakko paljon syönehelle." 140

"Uiskenteli, kuiskenteli,

Ympäri Aluen järven:

'Ei ole vienossa ve'essä

Minun kurjan nielijätä,

Näissä tuskissa tulosen, 145

Vaivannoissa valkeaisen.'"

"Niin tuli halea hauki,

Nieli tuon kulean kuujan;

Oli aikoa vähäsen,

Tuli tuska nielijälle, 150

Vaikea vajottajalle,

Pakko paljon syönehelle."

"Uiskenteli, kuiskenteli,

Ympäri Aluen järven:

'Ei ole vienossa ve'essä 155

Minun kurjan nielijätä,

Näissä tuskissa tulosen,

Vaivannoissa valkeaisen.'"

Vaka vanha Väinämöinen,

Toinen seppo Ilmarinen, 160

Nuotan niinisen kutovi,

Katajaisen kaikuttavi,

Sen painoi paju-vesillä,

Raian kuorilla rakenti.

Veivät verkkonsa vesille 165

Lahen suihin, luo'on päihin,

Lohiluotojen lomihin,

Siikasaarien sivuihin.

Käestelevät, käänteleivät,

Aina verkoilla asuvat, 170

Vienoilla lahen vesillä,

Saarilla selällisillä;

Ei saa'a kaloa tuota,

Jota tarkoin tarvitahan.

Jo tuossa kalat valitti, 175

Hauki hau'ille sanovi,

Kysyi siika säynähältä,

Lohi toiselta lohelta:

"Joko kuoli kuulut miehet,

Katosi Kalevan poi'at, 180

Liina-nuotan nuikuttajat,

Lankapaulan laa'ittajat,

Suuren tarpoimen talujat,

Pitkän varren vaikuttajat?"

Kuuli vanha Väinämöinen, 185

Itse tuon sanoiksi virkki:

"Ei ole kuollehet urohot,

Kaatunut Kalevan kansa;

Yksi kuoli, kaksi syntyi,

Joill' on tarpoimet paremmat, 190

Varret vaaksoa pitemmät,

Nuotat kahta kauheammat."

Kalevala (1862): Lyhennetty laitos · 第 53 / 107 题