Kuu ja aurinko laskeutuvat alas Väinämöisen soittoa kuulemaan;
Pohjolan emäntä saapi ne siitä ja sulkee vuoreen, vieläpä saapi
tulenki Kalevalasta katoamaan; vv. 1-32. -- Ukko taivaalla iskee
tulta ja laittaa tytön tuuvittamaan sitä uudeksi kuuksi ja
auringoksi; tuuvittelija vahingossa pudottaa tulen maahan; vv. 33-64.
-- Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät pudonnutta tulta hakemaan,
tulevat isolle joelle, laittavat veneen, lähtevät soutelemaan; vaimo
tulee vastaan ja kysyy, millä matkalla olivat, vastaavat lähteneensä
tulta tiedustamaan; vv. 65-94. -- Vaimo kertoo tulen tekemät tuhotyöt
Tuurin tuvassa, mitenkä se siitä oli Aluen järveen laitettu, kuinka
se oli siellä telmännyt ja vieläki vaivasi kaloja siellä; vv. 95-158.
-- Väinämöinen ja Ilmarinen kokevat verkolla pyytää tulen vaivoissa
valittavan kalan; se työ heillen ei kuitenkaan onnistu; vv. 159-192.
Vaka vanha Väinämöinen
Kauan soitti kanteletta,
Sekä soitti, jotta lauloi,
Jotta ilmankin iloitsi.
Soitto kuului kuun tupihin, 5
Ilo päivän ikkunoille,
Kuu tuvastahan tulevi,
Päivä astui aitastansa,
Kuuhut koivun konkelolle,
Päivä latvahan petäjän, 10
Kanteletta kuulemahan,
Iloa imehtimähän.
Louhi Pohjolan emäntä
Ne tuosta käsin tavotti,
Kätki kuun kumottamasta 15
Kirjarintahan kivehen,
Lauloi päivän paistamasta
Vuorehen teräksisehen,
Lauloi varsin valkeanki,
Tulen Väinölän tuvilta, 20
Sai tuvat tulettomiksi,
Pirtit valkeattomiksi.
Jo oli yö alinomainen,
Pitkä pilkkosen pimeä,
Yö oli Kalevalassa, 25
Noilla Väinölän tuvilla,
Sekä tuolla taivahalla,
Ukon ilman istumilla.
Tukela tuletta olla,
Vaiva suuri valkeatta, 30
Ikävä inehmisien,
Ikävä itsen Ukonki.
Tuo Ukko ylijumala
Alkoi tuota ouostella,
Mikä kumma kuun e'essä, 35
Mikä terhen päivän tiessä,
Kun ei kuu kumotakkana,
Eikä päivä paistakkana.
Astui pilven äärtä myöten,
Taivahan rajoa myöten, 40
Sukassa sinertävässä,
Kirjavassa kaplukassa,
Kävi kuuta etsimähän,
Päiveä tapoamahan;
Eipä kuuta löy'äkkänä, 45
Päiveä tapoakkana.
Tulta iski ilman Ukko
Miekalla tuliterällä,
Antoi neien tuu'itella,
Ilman immen vaapotella, 50
Kuun uuen kuvoamaksi,
Uuen auringon aluksi.
Impi tulta tuu'itteli,
Vaapotteli valkeaista,
Tuli tuhmalta putosi, 55
Valkea varattomalta,
Kätösiltä kääntelijän,
Sormilta somittelijan.
Kirposi tulikipuna,
Putosi punakeränen, 60
Halki tuon ihalan ilman,
Luojan luomilta tiloilta,
Ylähältä taivahasta,
Alaisehen maa-emähän.
Sanoi vanha Väinämöinen: 65
"Veli seppo Ilmarinen,
Lähtekämme katsomahan,
Mikä tuo tuli tulonen
Yläisistä taivosista
Alaisihin maa-emihin!" 70
Läksivät urosta kaksi
Tulen siirtymä-sijoille,
Joki joutuvi etehen,
Melkeän meren tapainen.
Siinä vanha Väinämöinen 75
Alkoi veisteä venettä,
Alla korven kolkutella,
Toinen seppo Ilmarinen
Laati kuusesta meloja,
Petäjästä järkäleitä. 80
Niin veivät venon vesille,
Soutelevat, joutelevat,
Ympäri Nevan jokea,
Nevan nientä kiertelevät.
Vaimo vastahan tulevi 85
Puhutellen, lausutellen:
"Minne te menettä miehet,
Kunne läksitte urohot?"
Sanoi vanha Väinämöinen,
Itse virkki, noin nimesi: 90
"Onp' on matka mielessämme,
Mennä tulta tietämähän,
Jok' on tullut taivahasta,
Puhki pilvien pu'onnut."
Vaimo tuon sanoiksi virkki: 95
"Tuli on tuima tie'ettävä,
Jo teki tuli tekoset,
Tuikahti tulikipuna
Luojan luomilta tiloilta
Halki tuon ihalan ilman 100
Tuurin uutehen tupahan,
Palvoisen laettomahan."
"Äiti lastansa imetti
Alla reppanan retuisen,
Tuohon tultua tulonen 105
Poltti lapsen kätkyestä,
Se lapsi meni Manalle,
Tuskissa tulen punaisen."
"Emo ei Manalle mennyt,
Se tunsi tulen manata, 110
Valkeaisen vaivutella,
Aaltoihin Aluen järven."
"Tuo ange Aluen järvi
Tuost' oli syttyä tulehen,
Säkehinä säihkyellä, 115
Kuohui kuusien tasalle,
Ärjyi päälle äyrähien,
Tuon tuiman tulen käsissä."
"Kalat tuossa katselevat,
Ahvenet ajattelevat, 120
Miten olla, kuin eleä;
Niin meni sinervä siika,
Nieli tuon tulisorosen,
Vajotteli valkeaisen."
"Oli aikoa vähäsen, 125
Tuli tuska nielijälle,
Vaikea vajottajalle,
Pakko paljon syönehelle."
"Uiskenteli, kuiskenteli,
Ympäri Aluen järven: 130
'Ei ole vienossa ve'essä
Minun kurjan nielijätä,
Näissä tuskissa tulosen,
Vaivannoissa valkeaisen.'"
"Niin tuli kulea kuuja, 135
Nieli tuon sinervän siian;
Oli aikoa vähäsen,
Tuli tuska nielijälle,
Vaikea vajottajalle,
Pakko paljon syönehelle." 140
"Uiskenteli, kuiskenteli,
Ympäri Aluen järven:
'Ei ole vienossa ve'essä
Minun kurjan nielijätä,
Näissä tuskissa tulosen, 145
Vaivannoissa valkeaisen.'"
"Niin tuli halea hauki,
Nieli tuon kulean kuujan;
Oli aikoa vähäsen,
Tuli tuska nielijälle, 150
Vaikea vajottajalle,
Pakko paljon syönehelle."
"Uiskenteli, kuiskenteli,
Ympäri Aluen järven:
'Ei ole vienossa ve'essä 155
Minun kurjan nielijätä,
Näissä tuskissa tulosen,
Vaivannoissa valkeaisen.'"
Vaka vanha Väinämöinen,
Toinen seppo Ilmarinen, 160
Nuotan niinisen kutovi,
Katajaisen kaikuttavi,
Sen painoi paju-vesillä,
Raian kuorilla rakenti.
Veivät verkkonsa vesille 165
Lahen suihin, luo'on päihin,
Lohiluotojen lomihin,
Siikasaarien sivuihin.
Käestelevät, käänteleivät,
Aina verkoilla asuvat, 170
Vienoilla lahen vesillä,
Saarilla selällisillä;
Ei saa'a kaloa tuota,
Jota tarkoin tarvitahan.
Jo tuossa kalat valitti, 175
Hauki hau'ille sanovi,
Kysyi siika säynähältä,
Lohi toiselta lohelta:
"Joko kuoli kuulut miehet,
Katosi Kalevan poi'at, 180
Liina-nuotan nuikuttajat,
Lankapaulan laa'ittajat,
Suuren tarpoimen talujat,
Pitkän varren vaikuttajat?"
Kuuli vanha Väinämöinen, 185
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei ole kuollehet urohot,
Kaatunut Kalevan kansa;
Yksi kuoli, kaksi syntyi,
Joill' on tarpoimet paremmat, 190
Varret vaaksoa pitemmät,
Nuotat kahta kauheammat."