Louhi nostaa kontion Kalevalassa vahingoita tekemään; Väinämöinen
lähtee Ilmarisen takomalla uudella keihäällä sitä kaatamaan, jossa
työssä hyvin onnistuuki; vv. 1-52. -- Väinämöinen tulee metsästä
saaliinensa; kotiväki vastaan ottaa hänen suurella ihastuksella; vv.
53-86. -- Kontio saatetaan tupaan ja sitte, turkin selästä riisuttua,
kattilaan, kattilasta pöydälle; vv. 87-112. -- Väinämöinen kutsuu
Metsolan väkeä kontion pitoihin ja kertoo pöydässä, kuinka helposti
saiki saaliinsa metsästä; vv. 113-140. -- Ruualta päästyä ottaa
kontion pääkallon ja istuttaa sen ylös honkaan mäelle; vv. 141-168.
-- Lopuksi Väinämöinen laulaa, soittaa kantelettansa ja toivottaa
tuleviksi ajoiksi onnea ja iloista elämää Kalevalaan; vv. 169-200.
Sai sanoma Pohjolahan,
Tieto kylmähän kylähän,
Väinölän vironneheksi,
Kalevalan pääsneheksi,
Noista nostanto-vi'oista, 5
Tau'ista tavattomista.
Louhi Pohjolan emäntä
Tuo tuosta kovin pahastui,
Nosti karhun kankahalta,
Kontion kovilta mailta, 10
Noille Väinölän ahoille,
Kalevalan karjamaille.
Vaka vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Veli seppo Ilmarinen 15
Taos mulle uusi keihäs!
Ois' otso otettavana
Karjoani kaatamasta."
Seppo keihyen takovi,
Eikä pitkän, ei lyhyen, 20
Takoi keski-laa'ullisen,
Sen susi sulalla seisoi,
Kontio terän kohalla,
Hirvi hiihti suoverossa,
Varsa varrella samosi, 25
Peura potki ponnen päässä.
Siitä vanha Väinämöinen
Läksi miehistä metsälle,
Otsosen tuvan ovelle,
Tasakärsän tanhu'ille; 30
Siinä otsosen tapasi,
Salon kullan saavuttavi,
Säteriset sängyt kaati,
Sijat kultaiset kumosi.
Katselevi kultoansa, 35
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Otsoseni, ainoiseni,
Mesikämmen, kaunoiseni!
Elä suutu suottakana,
En minä sinua kaannut, 40
Itse hairahit havulta
Puhki puiset kaatiosi;
Sykysyiset säät lipeät,
Päivät pilviset pimeät."
"Metsän kultainen käkönen, 45
Kauniskarva röyhetyinen,
Heitä jo kylmille kotosi,
Asunmaasi autiaksi,
Lähe kulta kulkemahan,
Rahan armas astumahan, 50
Urohoisehen väkehen,
Miehisehen joukkiohon!"
Siitä vanha Väinämöinen,
Laulaja iän-ikuinen,
Astui soitellen ahoja 55
Kera kuulun vierahansa;
Jo soitto kotihin kuului,
Alle kattojen kajahus.
Vierähti väki tuvassa,
Lausui kansa kartanolla: 60
"Onko jo kuulu kulkemassa,
Salon auvo astumassa,
Koska soitellen tulevi,
Toitatellen torvettavi?"
Siinä vanha Väinämöinen 65
Jo kohta kotihin saapi,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Varo'otte vaimo-raukat,
Ettei karja kammastuisi,
Pieni vilja pillastuisi, 70
Otson tullessa tuville,
Karvaturvan tunkeitessa!"
Vierähti väki tuvasta,
Lausui kansa kartanolta:
"Terve otso tultuasi, 75
Mesikämmen käytyäsi,
Näille pienille pihoille,
Kape'ille kartanoille!
Tuota toivoinkin ikäni,
Katsoin kaiken kasvin-ai'an, 80
Toivoin kuin hyveä vuotta,
Katsoin kuin kesän tuloa,
Kuni suksi uutta lunta,
Lyly liukasta lipua,
Neiti nuorta sulhokaista, 85
Punaposki puolisoa."
Siitä vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Lähe jo kuulu kulkemahan,
Armas maata astumahan, 90
Alle kuulun kurkiaisen,
Alle kaunihin katoksen!
Eläkä otso tuosta huoli,
Jos tulevi turkin tunti,
Ei tuhota turkkiasi, 95
Karvojasi ei katsota,
Herjojen hetalehiksi,
Vaivaisien vaattehiksi."
Siitä vanha Väinämöinen
Otatti otsolta turkin, 100
Pani aitan parven päähän,
Lihat liitti kattilahan,
Kuparihin kullattuhun,
Vaskipohjahan patahan.
Kun oli keitto valmihina, 105
Saatu kattilat tulelta,
Jopa saatti saalihinsa,
Kuletteli kultaisensa,
Päähän pitkän pintalauan,
Kultaisihin kuppiloihin, 110
Simoa sirettämähän,
Olosia ottamahan.
Siinä vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kummun ukko kultarinta, 115
Tapion talon isäntä,
Metsän ehtoisa emäntä,
Kanssa muu Tapion kansa,
Tule jo häihin härkösesi,
Pitkävillasi pitoihin! 120
Nyt on kyllin kystä syöä,
Kyllin syöä, kyllin juoa,
Kyllin itsensä piteä,
Kyllin antoa kylälle."
Väki tuossa noin sanovi, 125
Kansa kaunis vieretteli:
"Mitä tehen metsä mieltyi,
Taipui ainoinen Tapio,
Jotta antoi ainokkinsa,
Menetti mesikkisensä; 130
Oliko keihon keksimistä,
Tahi nuolen noutamista?"
Vaka vanha Väinämöinen
Tuopa tuohon vastaeli:
"Ei ollut keihon keksimistä, 135
Ampuen ajelemista,
Itse vieri vempeleltä,
Horjahti havun selältä,
Risut rikkoi rintapäänsä,
Varvut vatsansa hajotti." 140
Kun oli kyllin kystä syöty,
Kyllin syöty, kyllin juotu,
Vaka vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Otsoseni, ainoseni, 145
Mesikämmen, kaunoiseni!
Viel' on matka käyäksesi,
Retki reiahellaksesi,
Tästä pienestä pesästä,
Matalaisesta majasta, 150
Vasten varvikko-mäkeä,
Kohti vuorta korkeata,
Petäjähän penseähän,
Honkahan havu-satahan;
Hyvä siin' on ollaksesi, 155
Armas aikaellaksesi,
Luona tiukujen tirinän,
Karjan kellon kuuluvilla."
Siitä saatti saalihinsa,
Ehätti erän vähänsä, 160
Kulta-kunnahan kukulle,
Vaskiharjun hartioille;
Pani puuhun puhtahasen,
Honkahan havu-satahan,
Oksallen olovimmalle, 165
Lehvälle leveämmälle,
Iloksi inehmisille,
Kunnioiksi kulkijoille.
Siitä vanha Väinämöinen
Laikahtihe laulamahan 170
Päivän päätyvän iloksi,
Illan kuulun kunniaksi.
Sanoi vanha Väinämöinen,
Itse lausui, noin nimesi:
"Piä nyt pihti valkeata, 175
Jotta lauloa näkisin!
Lauloa luku tulevi,
Suuni soia tahtelevi."
Siinä lauloi, jotta soitti,
Pitkin iltoa iloitsi, 180
Lausui laulunsa lopuksi,
Itse virkki viimeiseksi:
"Anna toistekki Jumala,
Vastaki vakainen luoja,
Näin näissä elettäväksi, 185
Toiste toimiteltavaksi,
Näissä häissä pyyly-poian,
Pitkävillaisen pioissa!"
"Anna ainaki Jumala,
Toistekki totinen luoja, 190
Soivaksi Tapion torven,
Metsän pillin piukovaksi,
Näillä pienillä pihoilla,
Kapeilla kartanoilla!"
"Päivät soisin soitettavan, 195
Illat tehtävän iloa,
Näillä mailla mantereilla,
Suomen suurilla tiloilla,
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassa." 200