Väinämöinen surren kadonnutta kantelettansa kuulee muutaman koivun
itkevän ja kysyttyä mitä itki saapi koivulta pitkän vaivainsa
vaikeroimisen vastaukseksi; vv. 1-66. -- Väinämöinen laittaa koivun
kanteleeksi ja kanteleesen naulat tammen oksista, kielet immen
hivuksista; vv. 67-104. -- Uudella kanteleellansa Väinämöinen jo taas
ihastuttaa sekä ihmiset että muut niin hengelliset kuin hengettömät
olennot; vv. 105-168.
Vaka vanha Väinämöinen
Arvelevi aivoissansa:
"Jo nyt soitanto sopisi,
Ilon teentä kelpoaisi,
Vaan on kantele kaonnut, 5
Iloni iäti mennyt,
Tuonne lietohon merehen,
Kalaisehen kartanohon."
Astuessansa ahoa
Kuuli koivun itkeväksi, 10
Jopa luoksi luontelihe,
Lähemmäksi laittelihe,
Kysytteli, lausutteli:
"Mit' itket ihana koivu?"
Koivu taiten vastaeli: 15
"Typeryyttä tyhjä itken,
Vajauttani valitan,
Kun olen osaton raukka,
Tuiki vaivainen varaton,
Näillä paikoilla pahoilla:" 20
"Osalliset, onnelliset,
Tuota toivovat alati,
Kesän kaunihin tulevan,
Suven suuren lämpiävän,
Toisinpa minä typerä; 25
Minä vaivainen varoan
Kuoreni kolottavaksi,
Lehtivarvat vietäväksi."
"Use'in minun utuisen
Lapset kerkeän keväimen 30
Veitsin viisin viiltelevät
Halki mahlaisen mahani,
Paimenet pahat kesällä
Vievät vyöni valkeaisen
Ken lipiksi, ken tupeksi, 35
Kenpä marja-tuohiseksi."
"Use'in minun utuisen
Tytöt allani asuvat,
Lehvät päältä leikkelevät,
Varvat vastoiksi sitovat." 40
"Use'in minä utuinen
Kaaetahan kaskipuiksi,
Pinopuiksi pilkotahan;
Kolmasti tänäi keväinnä
Miehet allani asuivat, 45
Kirvestänsä kitkuttivat,
Mun polosen pään varalle,
Heikon henkeni lahoksi."
"Se oli ilo kesästä,
Riemu suuresta suvesta, 50
Eik' ole talvi sen parempi,
Lumen aika armahampi."
"Jopa aina aikaisehen
Mure muo'on muuttelevi,
Tuuli vie vihannan turkin, 55
Halla kaunihin hamehen,
Niin minä vähävarainen
Jään aivan alastomaksi,
Vilussa värisemähän,
Pakkasessa parkumahan." 60
Sanoi vanha Väinämöinen
"Elä itke puu vihanta!
Vielä saat olevan onnen,
Elon uuen armahamman,
Kohta itkenet ilosta, 65
Riemusta remahutellet."
Siitä vanha Väinämöinen
Koivun soitoksi kuvasi,
Sanovi sanalla tuolla:
"Tuoss' on koppa kanteletta, 70
Emäpuu iki iloa,
Mistä tuohon naulat saisin?"
Kasvoi tammi tanhualla,
Tammessa tasaiset oksat,
Joka oksalla omena, 75
Omenalla kultapyörä,
Kultapyörällä käkönen!
Kun käki kukahtelevi,
Kulta suusta kumpuavi
Kultaiselle kunnahalle, 80
Siitä naulat kantelohon,
Vääntimet visaperähän.
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Vielä uupuvi vähäsen,
Viittä kieltä kanteloinen; 85
Mistä tuohon kielet saisin?"
Istui immikkö aholla,
Nuori neitonen norolla,
Ei se itke, ei iloitse,
Ilman lauloi itseksensä, 90
Lauloi iltansa kuluksi,
Auringon ali menoksi,
Sulhon toivossa tulevan,
Armahansa aikehessa.
Vaka vanha Väinämöinen 95
Tuonne hiipi hiljoillehen,
Alkoi hapsia anella:
"Anna impi hapsiasi
Kanteloisen kielosiksi,
Ääniksi ilon ikuisen!" 100
Antoi impi hapsiansa,
Antoi hasta viisi kuusi,
Siit' on kielet kantelossa,
Ääntimet iki ilossa.
Saip' on soitto valmihiksi, 105
Siitä vanha Väinämöinen
Otti kantelon käsille,
Ilon itsensä lähemmä,
Laski kynttä kymmenkunnan,
Viisi sormea viritti, 110
Kielelle kapahumahan,
Sävelille hyppimähän.
Sormin soitti Väinämöinen,
Kielin kantelo kajasi,
Vuoret loukui, paaet paukkui, 115
Kaikki kalliot tärähti,
Kivet laikkui lainehilla,
Somerot vesillä souti,
Petäjät piti iloa,
Kannot hyppi kankahilla. 120
Kälykset Kalevan naiset
Kesken kirjan neulomisen
Tuohon juoksevat jokena,
Miehet virtana vilisi,
Sanoivat samalla suulla, 125
Yhen kielen kerkesivät:
"Ei ole tuota ennen kuultu,
Noin suloista soitantoa,
Sinä ilmoisna ikänä,
Kuuna kullan valkeana." 130
Mi oli metsän eläintä,
Nelijalkoa jaloa,
Kyykistyivät kynsillehen
Väinämöisen soittaessa;
Ilman linnut lentäväiset 135
Varvuille varustelihe,
Veen kalaiset kaikenlaiset
Rantahan rakentelihe,
Matosetki maan alaiset
Päälle mullan muuttelihe 140
Kanteloista kuulemahan,
Iloa imehtimähän.
Siinä vanha Väinämöinen
Kyllä soitteli somasti,
Kajahutti kaunihisti, 145
Soitti päivän, soitti toisen,
Yhtehen rupeamahan,
Yhen vyönsä vyötäntähän.
Kun hän soitteli kotona,
Huonehessa honkaisessa, 150
Niin katot kajahtelivat,
Permannot pemahtelivat,
Laet lauloi, ukset ulvoi,
Kaikki ikkunat iloitsi,
Kiukoa kivinen liikkui, 155
Patjas patvinen pajahti.
Kun hän kulki kuusikossa,
Vaelti petä'ikössä,
Kuusoset kumartelihe,
Männyt mäellä kääntelihe, 160
Käpöset keolle vieri,
Havut juurelle hajosi.
Kun hän liikahti lehossa,
Tahi astahti aholla,
Lehot leikkiä pitivät, 165
Ahot ainaista iloa,
Kukat kulkivat kutuhun,
Vesat nuoret notkahteli.