Väinämöinen ottaa kanteleen polvillensa ja soittaa niin suloisesti,
että ensiksi kaikki metsän eläjät samoavat soittoa kuulemaan; vv.
1-34. -- Myös ilman ja veden eläjät rientävät lähemmäksi, heki
Väinämöisen suloista soittoa kuulemaan; vv. 35-60. -- Kaikki veden
kalatki ja muut veden eläjät samoite vetäyvät soittoa lähemmä; vv.
61-92. -- Väinämöisen soittaessa kaikille tulee vedet silmiin;
itsensä Väinämöisenki silmistä tippuu suuria kyyneleitä, jotka sitte
vierivät mereen ja siellä kasvavat helmiksi; vv. 93-136.
Vaka vanha Väinämöinen
Istuiksen ilo-kivelle,
Hopeaiselle mäelle,
Kultaiselle kunnahalle.
Otti soiton sormillensa, 5
Käänsi käyrän polvillensa,
Kantelen kätensä alle,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tulkohon jo kuulemahan,
Ku ei liene ennen kuullut 10
Iloa iki runojen,
Kajahusta kanteloisen!"
Alkoi soittoa somasti,
Jo kävi ilo ilolle,
Riemu riemulle remahti: 15
Ei ollut sitä metsässä
Jalan neljän juoksevata,
Koivin koikkelehtavata,
Ku ei tullut kuulemahan,
Iloa imehtimähän. 20
Oravat ojentelihe
Lehväseltä lehväselle,
Tuohon kärpät kääntelihe,
Aioillen asettelihe,
Hirvet hyppi kankahilla, 25
Ilvekset piti iloa.
Tapiolan tarkka ukko
Ja kaikki Tapion kansa
Kulki vuoren kukkulalle
Soittoa tajuamahan, 30
Itseki metsän emäntä
Loihe koivun konkelolle
Kanteloista kuulemahan,
Iloa imehtimähän.
Mi oli ilman lintusia, 35
Kahen siiven sirkovia,
Ne tulivat tuiskutellen,
Kiiätellen kiirehtivät,
Soittohon sulan urohon,
Väinämöisen vääntelöhön. 40
Korkealta kokko lenti,
Halki pilvien havukka,
Allit aaltojen seliltä,
Joutsenet sulilta soilta;
Pieniäki peiposia, 45
Sirkkuja sivertäviä,
Leivoja satalukuisin,
Rastahia ratki paljon,
Ilmassa ihastelivat,
Hartioilla haastelivat, 50
Tehessä isän iloa,
Soitellessa Väinämöisen.
Itse ilman Luonnottaret,
Ilman impyet ihanat,
Iloa imehtelivät, 55
Kanteloista kuuntelivat,
Ken se ilman vempelellä,
Taivon kaarella kajotti,
Ken se pienen pilven päällä,
Rusoreunalla rehotti. 60
Ei sitä oloista ollut,
Ei ollut ve'essäkänä,
Evän kuuen kulkevata,
Kaheksan karehtivata,
Ku ei tullut kuulemahan, 65
Iloa imehtimähän.
Uipi hauvit hangotellen,
Ve'en koirat vengotellen,
Lohet luo'oilta samosi,
Siikaset syväntehiltä, 70
Säret pienet, ahvenetki,
Mujehetki, muut kalatki,
Kaikki parvihin panihe,
Tukkupäihin tunkeilihe,
Virttä Väinön kuulemahan, 75
Soittoa tajuamahan.
Ahto aaltojen kuningas,
Ve'en ukko ruohoparta,
Rinnoin aalloillen ajaikse,
Ja lapaikse lainehille; 80
Sisarekset Sotkottaret,
Rannan-ruokoiset kälykset,
Ve'en kalvolle veäikse,
Luikahaikse lumpehelle;
Itseki ve'en emäntä, 85
Ve'en eukko ruokorinta,
Väännäikse vesikivelle,
Vatsalolle vaivoaikse,
Tuota ääntä kuulemahan,
Iloa imehtimähän, 90
Kun oli ääni kummanlainen,
Soitanta ylen sorea.
Siinä vanha Väinämöinen
Soitti päivän, soitti toisen,
Ei ollut sitä urosta, 95
Ollut ei miestä eikä naista,
Kellen ei itkuksi käynyt,
Kenen syäntä ei sulannut.
Itsensäki Väinämöisen
Tippui tilkat silmistänsä, 100
Vierivät vesipisarat,
Kareammat karpaloita,
Hereämmät hernehiä,
Pyöreämmät pyyn munia.
Ve'et pyöri silmistänsä 105
Kaunihille kasvoillensa,
Rehe'ille rinnoillensa,
Päteville polvillensa,
Jalkapöy'ille jaloille,
Maahan alle jalkojensa, 110
Läpi viien villavaipan,
Sarkakauhtanan kaheksan.
Vierivät vesipisarat
Rannalle meren sinisen,
Rannalta meren sinisen 115
Alle selvien vesien.
Olipa sorea sotka
Ve'essä vilotteleiva
Rannalla meren sinisen,
Sanoi vanha Väinämöinen: 120
"Use'in utuinen sotka
Suullasi sukelteleihet
Alle selvien vesien,
Käyppä poimi kyyneleni
Alta selvien vesien, 125
Annan sulle sulkaturkin."
Saipa sotka poimimahan,
Poimi kyynelet merestä,
Alta selvien vesien,
Kantoi Väinölle kätehen: 130
Jo oli muiksi muuttunehet,
Kasvanehet kaunoisiksi,
Helmiksi heristynehet,
Simpsukoiksi siintynehet,
Kuningasten kunnioiksi, 135
Valtojen iki iloiksi.