Iloten ja riemuten pakenee Kullervo Ilmarisen kodista. Ilmarinen
tapaa puolisonsa hengettömänä ja tulee siitä kovin surulliseksi;
vv. 1-24. -- Kullervo päivän korpia astuttua illalla valittaa
orpouttansa sekä muuta onnettomuuttansa ja päättää lähteä kostamaan
Untamolle sukunsa surmasta; vv. 25-54. -- Metsän eukko tulee matkalla
Kullervoa vastaan ja kertoo hänen vanhempansa ei vielä kuolleen, vaan
elävän Lapin rajalla, jonne neuvoo häntä matkustamaan; vv. 55-94.
-- Kullervo löytää vanhempansa ja saapi äitiltänsä kuulla vanhemman
sisarensa marjaan lähteneen ja sillä matkalla tietämättömiin
kadonneen; vv. 95-152.
Kullervo Kalervon poika,
Sinisukka äijä on lapsi,
Läksi soitellen seposta,
Ilon lyöen Ilman mailta,
Suo sorahti, maa järähti, 5
Kangas vastahan kajahti,
Kullervoisen soitantoa,
Ilkeän ilon pitoa.
Kuului se sepon pajahan,
Seppo seisottui pajassa, 10
Sai pihalle kuulemahan,
Mikä soitanta salolla.
Jo näki toet totiset,
Valehettomat vakaiset,
Näki naisen nukkunehen, 15
Kaunoisensa kaatunehen,
Kaatunehen kartanolle,
Kellistynehen keolle.
Siihen seppo seisottihen
Syämmellä synkeällä, 20
Puuttui yöksi itkemähän,
Viikoksi vetistämähän,
Mieli ei tervoa parempi,
Syän ei syttä valkeampi.
Itse Kullervo käveli, 25
Astui eelle jonne kunne,
Päivän korpia kovia,
Hiien hirsikankahia;
Illan tullen, yön pimeten,
Päätyi maahan mättähälle. 30
Siinä istuvi isoton,
Armoton ajattelevi:
"Kotihinsa muut menevät,
Majoillensa matkoavat;
Mull' on korvessa kotini, 35
Tuulessa tulisijani."
"Piennä mun isoni jätti,
Matalana maammoseni,
Jätti jäisille jälille,
Pyöriville portahille, 40
Joka suohon sortumahan,
Likahan litistymähän."
"Vaan en nyt iällä tällä,
Viel' en suohon sorrukkana;
Enmä sinnes suohon sorru, 45
Kunnes kannan kahta kättä,
Viittä sormea viritän,
Kynttä kymmenen ylennän."
Juohtui juoni mielehensä,
Puuttui aivohon ajatus, 50
Käyä Untamon kylässä,
Kostoa isonsa kohlut,
Ison kohlut, maammon mahlat,
Itsensä pahoin piännät.
Jopa tuosta toisna päänä 55
Kullervo Kalervon poika
Astui eelle matkoansa,
Kohti Untamon kotia,
Tuli akka vastahansa,
Siniviitta viian eukko, 60
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kunne läksit Kullervoinen?"
Kullervo Kalervon poika
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Läksin tuonne toisialle, 65
Tuonne Untamon tuville;
Juohtui juoni mieleheni,
Puuttui aivohon ajatus,
Kostoa isoni kohlut,
Ison kohlut, maammon mahlat, 70
Polttoa tuvat tuhaksi,
Kypeniksi kyyätellä."
Akka tuon sanoiksi virkki:
"Ei ole surmattu sukusi;
On sulla iso elossa, 75
Maammo mailla tervehenä,
Lapin laajalla rajalla,
Kalalammin laitehella."
"Astut päivän, tuosta toisen,
Astut kohta kolmannenki, 80
Kulet kohti luotehesen,
Vaara vastahan tulevi,
Sie astut alatse vaaran,
Käyt vaaran vasenta puolta;
Tuostapa joki tulevi 85
Oikealle puolellesi,
Käyt siitä joen sivua,
Kolmen kosken kuohumitse,
Tulet niemen tutkamehen,
Pää'yt päähän pitkän kaiskun, 90
Tupa on niemen tutkamessa,
Kalasauna kaiskun päässä,
Siinäpä iso elävi,
Siinä kaunis kantajasi."
Kullervo Kalervon poika 95
Läksi tuosta astumahan,
Astui päivän, tuosta toisen,
Kulki kohti luotehesen,
Tuli niemen tutkamehen,
Päätyi pitkän niemen päähän; 100
Tupa oli niemen tutkamessa,
Kalasauna kaiskun päässä.
Meni hän tupahan tuosta,
Eipä tunneta tuvassa:
"Mistä vieras veen takainen, 105
Kusta kulkija kotosin?"
"Etkö tunne poikoasi,
Muista lastasi omoa,
Jonka Untamon urohot
Veivät kanssansa kotihin, 110
Ison vaaksan varrellisna,
Emon värttinän pituisna?"
Emo ennätti sanoa,
Vaimo vanha lausuella:
"Ohoh poikani poloinen, 115
Ohoh kurja Kullervoni,
Ettäpäs elävin silmin
Näitä maita matkaelet!
Kun jo itkin kuolleheksi,
Jo kauvan kaonneheksi." 120
"Kaks' oli poikoa minulla,
Kaksi kaunoista tytärtä,
Niist' oli osattomalta
Kaksi vanhinta kaonnut,
Poika suurehen sotahan, 125
Tyttö tietämättömihin;
Poikani tuli takaisin,
Tyttö ei se tullekkana."
"Läksi marjahan metsälle,
Alle vaaran vaapukkahan, 130
Sinneppä kana katosi,
Lintu kuoli liioin surmin,
Surmihin sanattomihin,
Nimen tietämättömihin."
"Kenpä tuota etsimähän? 135
Kenpä muu, jos ei emonsa.
Läksin mie emo polonen
Etsimähän tyttöäni,
Etsin päivän, etsin toisen,
Etsin kohta kolmannenki, 140
Nousin suurelle mäelle,
Korkealle kompakolle,
Huusin tuosta tyttöäni,
Kaonnutta kaihoelin.
Vaarat vastaten saneli, 145
Kankahat kajahtelivat:
'Elä huua tyttöäsi,
Elä huua, hoilaele!
Ei se saa sinä ikänä,
Ei paloa polvenansa, 150
Emon entisen tiloille,
Taaton vanhan valkamoille.'"