Lemminkäinen muutaikse kokoksi ja lentää Pohjolasta. Näkee harmaan
havukan itseänsä ilmassa takaa ajavan, jota ei kuitenkaan pahasti
pelkää; vv. 1-46. -- Kotiin tultuansa Lemminkäinen ei juuri näytä
iloiselta. Äitin kysyttyä, mikä häntä vaivaa, sanoo Pohjolan väen
sotaan nousneen häntä yhtä miestä vastaan; vv. 47-80. -- Äiti
muistuttelee Lemminkäiselle, kuinka aikanansa oli varotellut
häntä Pohjolaan lähtemästä ja kysyy, missä luulee nyt tapaavansa
piilopaikan; vv. 81-124. -- Äiti neuvoo poikaansa pakenemaan
kauvas yksinäiselle meren saarelle; siellä oli ennen isänsä kovina
sota-aikoina päänsä säilyttänyt; vv. 125-162.
Jo nyt Ahti Saarelainen,
Itse lieto Lemminkäinen,
Läksi tuiskuna tuvasta,
Savuna pihalle saapi,
Pakohon pahoja töitä, 5
Piilojansa piilemähän.
Niin pihalle tultuansa
Katseleikse, käänteleikse,
Etsi entistä oroa,
Näe ei entistä oroa, 10
Näki paaen pellon päässä,
Pajupehkon pientarella.
Mikäs neuvoksi tulevi,
Mikä neuvon antajaksi,
Jo kumu kujasta kuului, 15
Tomu toisista taloista,
Välkytys kylän väliltä,
Silmän isku ikkunoilta.
Tuossa lieto Lemminkäinen
Piti muiksi muuttai'ta, 20
Kokkona ylös kohosi,
Nousi tuonne taivahalle,
Päivä poltti poskipäitä,
Kuuhut kulmia valaisi.
Siinä lieto Lemminkäinen 25
Ukkoa rukoelevi:
"Oi Ukko hyvä jumala,
Mies on tarkka taivahinen!
Laa'ippa utuinen pilvi,
Luo nyt pilvi pikkarainen, 30
Jonka suojassa menisin,
Kotihini koitteleisin."
Lenteä lekuttelevi,
Katsoi kerran jälkehensä,
Keksi harmoan havukan, 35
Sen silmät paloi tulena,
Kuni pojan Pohjolaisen,
Pohjan entisen isännän.
Sanoi Ahti Saarelainen,
Virkkoi kaunis Kaukomieli: 40
"Havukkani, lintuseni!
Käännäite kohin kotia,
Sano tuonne tultuasi
Pimeähän Pohjolahan:
'Kova on kokko kourin saa'a, 45
Kynälintu kynsin syöä.'"
Siitä lieto Lemminkäinen
Jo kohta kotihin joutui
Suulla surkean-näöllä,
Syämmellä synkeällä. 50
Emo vastahan tulevi
Kulke'issansa kujoa,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mi sinulla poikueni? --
On sulle satunen saanut 55
Pohjolassa käyessäsi."
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Oi emoni, vaimo vanha,
Sääli säkkihin evästä,
Pane jauhot palttinahan! -- 60
Pois tuli pojalle lähtö
Tästä kullasta ko'ista:
Miehet miekkoja hiovat,
Kärestävät keihäitä."
Emo ennätti kysyä, 65
Vaivan nähnyt vaaitella:
"Miksi miekkoja hiovat,
Kärestävät keihäitä?"
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Siksi miekkoja hiovat, 70
Kärestävät keihäitä,
Mun poloisen pään varalle.
Tuli työ, tapahtui seikka,
Noilla Pohjolan pihoilla,
Tapoin pojan Pohjolaisen, 75
Itsen Pohjolan isännän;
Nousi Pohjola sotahan,
Takaturma tappelohon,
Vasten vaivaista minua,
Yksinäisen ympärille." 80
Siitä äiti Lemminkäisen
Itse lausui lapsellensa:
"Jo sanoin minä sinulle,
Jo vainen varottelinki,
Yhä kielteä käkesin 85
Lähtemästä Pohjolahan.
Kunne nyt, poikani poloinen,
Kunne lähet piilemähän,
Ettei pää pahoin menisi,
Kaula kaunis katkeaisi?" 90
"Menet männyksi mäelle,
Katajaksi kankahalle,
Tuho sielläki tulevi,
Kova onni kohtoavi:
Use'in mäkinen mänty 95
Pärepuiksi leikatahan,
Use'in kataja-kangas
Seipähiksi karsitahan."
"Menet metsähän sueksi,
Korpimaille kontioksi, 100
Tuho sielläki tulevi,
Kova onni kohti saapi:
Mies nuori noentolainen
Kärestävi keihä'änsä
Surmataksensa sutosen, 105
Metsän karhun kaataksensa."
"Tahi menet hauviksi merehen,
Siiaksi silajokehen,
Tuho sielläki tulevi,
Kova loppu loukahtavi: 110
Use'in merisen hauvin
Nuoret nuotalla vetävät,
Use'in jokisen siian
Vanhat saavat verkollansa."
Sanoi lieto Lemminkäinen: 115
"Itse tieän ilkeimmät,
Arvoan pahimmat paikat,
Kussa surma suin pitäisi;
Oi emoni kantajani!
Sie sano parempi paikka, 120
Kunne käsket piilemähän,
Aivan on surma suun e'essä,
Yksi päivä miehen päätä,
Tuskin täytehen sitänä."
Silloin äiti Lemminkäisen 125
Itse virkki, noin nimesi:
"Sanon mie hyvänki paikan,
Missä piillä pillomuksen,
Paeta pahan alaisen,
Sie vanno valat ikuiset, 130
Ei sotia käyäksesi
Kuunna kymmennä kesänä,
Hopeankana halulla,
Kullankana tarpehella."
Sanoi lieto Lemminkäinen 135
"Vannon mie valat vakaiset,
Ei kesänä ensimmäisnä
Saa'a suurihin sotihin;
Viel' on haavat hartioissa,
Syvät reiät ryntähissä, 140
Entisistäkin eloista,
Noista miekan melskehistä,
Suurilla sotatiloilla,
Miesten tappotanterilla."
Silloin äiti Lemminkäisen 145
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Otappa isosi pursi,
Lähe tuonne piilemähän
Ylitse meren yheksän,
Meri-puolen kymmenettä, 150
Saarehen selällisehen,
Luotohon merellisehen.
Siell' ennen isosi piili,
Sekä piili, jotta säilyi,
Suurina sotakesinä, 155
Vainovuosina kovina;
Hyvä oli siellä ollaksensa,
Armas aikaellaksensa.
Siellä piile vuosi, toinen,
Käy kotihin kolmannella 160
Tutuille ison tuville,
Vanhempasi valkamoille!"