Väinämöinen lähtee jo kauan kuolleelta ja maan alla maanneelta
Antero Vipuselta sanoja saamaan, tulee perille ja herättää Vipusen
pitkästä unestansa; vv. 1-50. -- Vipunen unesta herättyänsä nielaisee
Väinämöisen vatsaansa, jossa Väinämöinen alkaa häntä yhdellä ja
toisellaki tavalla kiusata; vv. 51-70. -- Vipunen arvelee, mikä
kumma jo lieneeki hänen mahassansa, rupeaa sitä sitte pois manaamaan
ja uhkaa pahasti pidellä, jos ilman ei lähtisi; vv. 71-106. --
Väinämöinen kiistää ei milloinkaan lähteä, ellei saisi sanoja
Vipuselta, jonka kuultua Vipunen laulaa hänelle kaikki tietonsa; vv.
107-142. -- Yltäkyllin sanoja saatuansa Väinämöinen lähtee jälleen
matkaansa, tulee keskitekoisen veneensä luoksi ja saapi sen sitte
helposti valmiiksi; vv. 143-166.
Vaka vanha Väinämöinen
Tuonelasta tultuansa
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Taos rautaiset talukset, 5
Tao rauta-rukkahiset,
Paita rautainen rakenna,
Laa'i rautainen korento,
Pane syämmehen teräkset,
Veä päälle melto rauta, 10
Lähen saamahan sanoja,
Ongelmoita ottamahan,
Suusta Antero Vipusen,
Vatsasta vara-väkevän."
Se on seppo Ilmarinen 15
Sanan vastaten sanovi:
"Viikon on Vipunen kuollut,
Kauvan Antero kaonnut,
Vipunsa virittämästä,
Ahtamasta ansatiensä, 20
Et sieltä sanoa saane,
Et sanoa puoltakana."
Vaka vanha Väinämöinen
Toki läksi, ei totellut,
Astui päivän helkytteli 25
Naisten neulojen neniä,
Astui toisen torkutteli
Miesten miekan tutkamia,
Kolmannenki koikutteli
Uron tapparan teriä. 30
Itse virsikäs Vipunen,
Mies vanha vara-väkevä,
Jo oli viikon maassa maannut,
Kauvan kaihossa levännyt,
Haapa kasvoi hartioilla, 35
Koivu kulmilla yleni,
Otsalla oravi-kuusi,
Pajupehko parran päällä.
Jo tulevi Väinämöinen,
Veti miekan, riisti rauan, 40
Kaatoi haavat hartioilta,
Koivut kulmilta kukisti,
Otsalta oravi-kuuset,
Pajupehkot parran päältä.
Syösti rautaisen korennon 45
Suuhun Antero Vipusen,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Nouse pois inehmon orja
Maan alta makoamasta,
Viikon unta ottamasta!" 50
Tuop' on virsikäs Vipunen
Heti herkesi unesta,
Irvisti ikeniänsä,
Leukapielensä levitti,
Nieli miehen miekkoinensa, 55
Kulahutti kulkkuhunsa.
Silloin vanhan Väinämöisen
Piti toisiksi ruveta,
Pani paitansa pajaksi,
Hiat paian palkehiksi, 60
Polvensa alaisimeksi,
Vasaraksi kyynäspäänsä,
Itsensä teki sepoksi,
Rakenteli rautioksi.
Takoa taputtelevi, 65
Lyöä lynnähyttelevi;
Takoi yön lepeämättä,
Päivän pouahuttamatta,
Vatsassa vara-väkevän,
Mahtipontisen povessa. 70
Silloin virsikäs Vipunen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo olen syönyt sa'an urosta,
Tuhonnut tuhannen miestä,
Enpä liene mointa syönyt, 75
En ennen tämän tapaista:
Syet suuhuni tulevat,
Rauan kuonat kulkkuhuni."
"Ulos koira keuhkoistani,
Maan kamala maksoistani! 80
Himmene jo Hiien hurtta,
Raukea Manalan rakki,
Puremasta, jäytämästä,
Syömästä, kaluamasta,
Syömästä syänkäpyä, 85
Pernoani pehkomasta!"
"Luopui ennen luotu Lempo,
Eksyipä emollinenki,
Etkö sie emotoin eksy,
Luovu luonnotoin sikiö, 90
Tämän tunnin tutkaimella,
Tämän kuuhuen kululla!"
"Kun et vääjänne välehen,
Eronne emoton rakki,
Saan minä kokolta kourat, 95
Veren juojalta vekarat,
Joilla konnat kouristelen,
Ilkeät iki asetan,
Pään pärisemättömäksi,
Hengen huokumattomaksi." 100
"Lähe nyt kumma kulkemahan,
Maan paha pakenemahan,
Siirrä pois sijasi konna,
Muuta murha kartanosi,
Ennenkun sanani saapi, 105
Tahi mieli juohtunevi!"
Vaka vanha Väinämöinen
Silloin tuon sanoiksi virkki:
"Etpä pääse päivinäsi,
Selviä sinä ikänä, 110
Kun en saa sanoja kuulla,
Luoa lempi-luottehia;
Ei sanat salahan joua,
Eikä luottehet lovehen,
Mahti ei joua maan rakohon, 115
Vaikka mahtajat menevät."
Silloin virsikäs Vipunen
Aukaisi sanaisen arkun
Lauloaksensa hyviä,
Parahia pannaksensa. 120
Lauloi synnyt syitä myöten,
Luottehet lomia myöten:
Kuinka luojansa luvalla,
Kaikkivallan vaatimalla,
Itsestänsä ilma syntyi, 125
Ilmasta vesi erosi,
Veestä manner maatelihe,
Manterelle kasvut kaikki.
Lauloi kuun kuvoannasta,
Auringon asetannasta, 130
Ilman pielten pistännästä,
Taivosen tähytännästä.
Siinä virsikäs Vipunen
Kyllä lauloi ja osasi,
Ei ole kuultu, eikä nähty, 135
Sinä ilmoisna ikänä
Parempata laulajata,
Tarkempata taitajata;
Suu se syyteli sanoja,
Kieli laski lausehia, 140
Kuni sälkö sääriänsä,
Ratsu jalkoja jaloja.
Siitä vanha Väinämöinen
Kun oli sanoja saanut,
Rupeavi lähtemähän, 145
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi sie Antero Vipunen!
Avaa suusi suuremmaksi,
Pääsisin mahasta maalle,
Kotihini kulkemahan." 150
Siitä Antero Vipunen
Avoi suunsa suuremmaksi,
Leukapielensä levitti,
Itse vanha Väinämöinen
Läksi suusta suuritieon, 155
Mahtipontisen povesta,
Kuni kultainen orava,
Tahi näätä kultarinta.
Läksi siitä astumahan,
Tulevi venonsa luoksi, 160
Teki tieolla venettä
Tieokkailla tehtahilla.
Sai venonen valmihiksi,
Päät on kaarten päätetyksi,
Veno syntyi veistämättä, 165
Laiva lastun ottamatta.