Seitsemästoista runo

Väinämöinen lähtee jo kauan kuolleelta ja maan alla maanneelta

Antero Vipuselta sanoja saamaan, tulee perille ja herättää Vipusen

pitkästä unestansa; vv. 1-50. -- Vipunen unesta herättyänsä nielaisee

Väinämöisen vatsaansa, jossa Väinämöinen alkaa häntä yhdellä ja

toisellaki tavalla kiusata; vv. 51-70. -- Vipunen arvelee, mikä

kumma jo lieneeki hänen mahassansa, rupeaa sitä sitte pois manaamaan

ja uhkaa pahasti pidellä, jos ilman ei lähtisi; vv. 71-106. --

Väinämöinen kiistää ei milloinkaan lähteä, ellei saisi sanoja

Vipuselta, jonka kuultua Vipunen laulaa hänelle kaikki tietonsa; vv.

107-142. -- Yltäkyllin sanoja saatuansa Väinämöinen lähtee jälleen

matkaansa, tulee keskitekoisen veneensä luoksi ja saapi sen sitte

helposti valmiiksi; vv. 143-166.

Vaka vanha Väinämöinen

Tuonelasta tultuansa

Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Ohoh seppo Ilmarinen!

Taos rautaiset talukset, 5

Tao rauta-rukkahiset,

Paita rautainen rakenna,

Laa'i rautainen korento,

Pane syämmehen teräkset,

Veä päälle melto rauta, 10

Lähen saamahan sanoja,

Ongelmoita ottamahan,

Suusta Antero Vipusen,

Vatsasta vara-väkevän."

Se on seppo Ilmarinen 15

Sanan vastaten sanovi:

"Viikon on Vipunen kuollut,

Kauvan Antero kaonnut,

Vipunsa virittämästä,

Ahtamasta ansatiensä, 20

Et sieltä sanoa saane,

Et sanoa puoltakana."

Vaka vanha Väinämöinen

Toki läksi, ei totellut,

Astui päivän helkytteli 25

Naisten neulojen neniä,

Astui toisen torkutteli

Miesten miekan tutkamia,

Kolmannenki koikutteli

Uron tapparan teriä. 30

Itse virsikäs Vipunen,

Mies vanha vara-väkevä,

Jo oli viikon maassa maannut,

Kauvan kaihossa levännyt,

Haapa kasvoi hartioilla, 35

Koivu kulmilla yleni,

Otsalla oravi-kuusi,

Pajupehko parran päällä.

Jo tulevi Väinämöinen,

Veti miekan, riisti rauan, 40

Kaatoi haavat hartioilta,

Koivut kulmilta kukisti,

Otsalta oravi-kuuset,

Pajupehkot parran päältä.

Syösti rautaisen korennon 45

Suuhun Antero Vipusen,

Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Nouse pois inehmon orja

Maan alta makoamasta,

Viikon unta ottamasta!" 50

Tuop' on virsikäs Vipunen

Heti herkesi unesta,

Irvisti ikeniänsä,

Leukapielensä levitti,

Nieli miehen miekkoinensa, 55

Kulahutti kulkkuhunsa.

Silloin vanhan Väinämöisen

Piti toisiksi ruveta,

Pani paitansa pajaksi,

Hiat paian palkehiksi, 60

Polvensa alaisimeksi,

Vasaraksi kyynäspäänsä,

Itsensä teki sepoksi,

Rakenteli rautioksi.

Takoa taputtelevi, 65

Lyöä lynnähyttelevi;

Takoi yön lepeämättä,

Päivän pouahuttamatta,

Vatsassa vara-väkevän,

Mahtipontisen povessa. 70

Silloin virsikäs Vipunen

Itse tuon sanoiksi virkki:

"Jo olen syönyt sa'an urosta,

Tuhonnut tuhannen miestä,

Enpä liene mointa syönyt, 75

En ennen tämän tapaista:

Syet suuhuni tulevat,

Rauan kuonat kulkkuhuni."

"Ulos koira keuhkoistani,

Maan kamala maksoistani! 80

Himmene jo Hiien hurtta,

Raukea Manalan rakki,

Puremasta, jäytämästä,

Syömästä, kaluamasta,

Syömästä syänkäpyä, 85

Pernoani pehkomasta!"

"Luopui ennen luotu Lempo,

Eksyipä emollinenki,

Etkö sie emotoin eksy,

Luovu luonnotoin sikiö, 90

Tämän tunnin tutkaimella,

Tämän kuuhuen kululla!"

"Kun et vääjänne välehen,

Eronne emoton rakki,

Saan minä kokolta kourat, 95

Veren juojalta vekarat,

Joilla konnat kouristelen,

Ilkeät iki asetan,

Pään pärisemättömäksi,

Hengen huokumattomaksi." 100

"Lähe nyt kumma kulkemahan,

Maan paha pakenemahan,

Siirrä pois sijasi konna,

Muuta murha kartanosi,

Ennenkun sanani saapi, 105

Tahi mieli juohtunevi!"

Vaka vanha Väinämöinen

Silloin tuon sanoiksi virkki:

"Etpä pääse päivinäsi,

Selviä sinä ikänä, 110

Kun en saa sanoja kuulla,

Luoa lempi-luottehia;

Ei sanat salahan joua,

Eikä luottehet lovehen,

Mahti ei joua maan rakohon, 115

Vaikka mahtajat menevät."

Silloin virsikäs Vipunen

Aukaisi sanaisen arkun

Lauloaksensa hyviä,

Parahia pannaksensa. 120

Lauloi synnyt syitä myöten,

Luottehet lomia myöten:

Kuinka luojansa luvalla,

Kaikkivallan vaatimalla,

Itsestänsä ilma syntyi, 125

Ilmasta vesi erosi,

Veestä manner maatelihe,

Manterelle kasvut kaikki.

Lauloi kuun kuvoannasta,

Auringon asetannasta, 130

Ilman pielten pistännästä,

Taivosen tähytännästä.

Siinä virsikäs Vipunen

Kyllä lauloi ja osasi,

Ei ole kuultu, eikä nähty, 135

Sinä ilmoisna ikänä

Parempata laulajata,

Tarkempata taitajata;

Suu se syyteli sanoja,

Kieli laski lausehia, 140

Kuni sälkö sääriänsä,

Ratsu jalkoja jaloja.

Siitä vanha Väinämöinen

Kun oli sanoja saanut,

Rupeavi lähtemähän, 145

Itse tuon sanoiksi virkki:

"Oi sie Antero Vipunen!

Avaa suusi suuremmaksi,

Pääsisin mahasta maalle,

Kotihini kulkemahan." 150

Siitä Antero Vipunen

Avoi suunsa suuremmaksi,

Leukapielensä levitti,

Itse vanha Väinämöinen

Läksi suusta suuritieon, 155

Mahtipontisen povesta,

Kuni kultainen orava,

Tahi näätä kultarinta.

Läksi siitä astumahan,

Tulevi venonsa luoksi, 160

Teki tieolla venettä

Tieokkailla tehtahilla.

Sai venonen valmihiksi,

Päät on kaarten päätetyksi,

Veno syntyi veistämättä, 165

Laiva lastun ottamatta.

Kalevala (1862): Lyhennetty laitos · 第 23 / 107 题