Muutamana päivänä suka Lemminkäisen kodissa alkaa verta vuotaa; se
oli varma merkki Lemminkäisellen onnettomasti käyneen; vv. 1-28.
-- Äiti lähtee hakemaan kadonnutta poikaansa; etsii, etsii, jo
viimein saapi Päivältä tietää, Lemminkäisen Tuonelan joessa kuoliana
makaavan; vv. 29-52. -- Lemminkäisen äiti rientää harava kädessä
Tuonelan joelle. Jokea haravoidessaan saapi ensin pienempiä palasia
ja jo viimein koko ruumiinki kuollutta poikaansa; niistä sitte
laittaa uroon entiselleen; vv. 53-142. -- Lemminkäinen herää kuin
pitkästä unesta, nousee ja kertoo äitillensä, miten oli Tuonelan
jokeen joutunut; vv. 143-174. -- Lemminkäinen uudelleen yrittäisi
joutsenta ampumaan, mutta äiti käskee hänen jo ilmanki onneansa
kiittämään ja häntä kotiin seuraamaan; vv. 175-206.
Äiti lieto Lemminkäisen
Aina koissa arvelevi:
"Minne on saanut Lemminkäinen,
Kunne Kaukoni kaonnut,
Kun ei kuulu jo tulevan 5
Matkoiltansa maailmassa!"
Kyllikki korea nainen
Koissa lieto Lemminkäisen
Katsoi illalla sukoa,
Huomenella harjoansa, 10
Niin päivänä muutamana,
Huomenna moniahana,
Veri vuotavi suasta,
Hurme harjasta norahti.
Kyllikki korea nainen 15
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jo nyt on mennyt mies minulta,
Kaunis Kaukoni kaonnut,
Veri jo vuotavi suasta,
Hurme harjasta noruvi." 20
Siitä äiti Lemminkäisen
Itse katsovi sukoa,
Itse itkulle apeutui:
"Voi poloisen päiviäni!
Tuho on poikoa pätöistä, 25
Hukka lieto Lemminkäistä,
Jo suka verin valuvi,
Harja hurmehin noruvi."
Rupesihen etsimähän
Kaonnutta poikoansa, 30
Pian juoksi pitkät matkat,
Sekä juoksi, jotta joutui,
Mäet mätkyi mennessänsä,
Norot nousi, vaarat vaipui,
Ylähäiset maat aleni, 35
Alahaiset maat yleni.
Viikon etsi eksynyttä,
Viikon etsi, eikä löyä;
Päivyt vastahan tulevi,
Päivälle kumarteleikse: 40
"Oi Päivyt Jumalan luoma!
Ootko nähnyt poikoani,
Kullaista omenatani,
Hopeaista sauvoani?"
Päivyt taiten vastaeli: 45
"Oonpa nähnyt poikuesi,
Jo on poikasi poloisen
Kaotettu, kuoletettu,
Mennyt koskia kolisten,
Myötävirtoja vilisten, 50
Tuonne Tuonelan perille,
Manalan alantehille."
Siitä äiti Lemminkäisen
Saapi rautaisen haravan,
Jonk' oli piit satoa syltä, 55
Varsi viittä valmistettu,
Juoksi Tuonelan joelle,
Päiveä rukoelevi:
"Oi Päivyt Jumalan luoma,
Nukuttele nuiva kansa, 60
Väsytä väki Manalan,
Tuonen valta vaivuttele!"
Tuo Päivyt Jumalan luoma,
Luoma luojan aurinkoinen,
Paistoi hetken heltehesti, 65
Toisen himmesti hiotti,
Kolmannen koko terältä,
Nukutteli nuivan kansan,
Väsytti väen Manalan,
Nuoret miehet miekoillehen, 70
Vanhat vasten sauvojansa,
Keski-iän keihä'ille.
Siitä äiti Lemminkäisen
Otti rautaisen haravan,
Haravoipi poikoansa 75
Pitkin Tuonelan jokea,
Sekä pitkin, jotta poikki,
Saapi paian poikoansa,
Paian mieliksi pahoiksi,
Sai sukat, hatun tapasi, 80
Sukat suureksi suruksi,
Hatun mieliharmiksensa.
Veti vielä kerran, toisen,
Kerrallapa kolmannella
Elotukku sai etehen, 85
Haravahan rautaisehen.
Elotukku ei se ollut,
Oli lieto Lemminkäinen,
Itse kaunis Kaukomieli,
Vaan oli pikkuista vajalla: 90
Yhtä kättä, puolta päätä,
Siihen henkeä lisäksi.
Emo tuosta arvelevi:
"Vieläkö tästä mies tulisi!"
Päätyi korppi kuulemassa, 95
Tuop' on tuohon vastoavi:
"Ei ole miestä mennehessä,
Työnnä Tuonelan jokehen;
Jo silt' on siika silmät syönyt,
Hauki hartiat halaisnut." 100
Tuopa äiti Lemminkäisen
Eipä heitä poikoansa;
Vetelevi vielä kerran
Haravalla vaskisella
Pitkin Tuonelan jokea, 105
Sekä pitkin, jotta poikki,
Saapi kättä, saapi päätä,
Monta muuta muskulata.
Niistä poikoa rakenti,
Laati lieto Lemminkäistä. 110
Loi miehen, uron sukesi,
Muinaisille muo'oillensa,
Ei saanut sanalliseksi,
Lasta lausehelliseksi.
Niin sanoi sanalla tuolla, 115
Lausui tuolla lausehella:
"Mehiläinen mieli-lintu,
Metsän kukkien kuningas,
Lähe nyt mettä noutamahan
Ylähältä taivosesta, 120
Periltä pyhän Jumalan,
Asunnoilta autuahan!"
Mehiläinen maasta nousi,
Simasiipi mättähältä,
Jopa lenti löyhytteli 125
Yli kuun, alatse päivän,
Lenti luojan kellarihin,
Kamarihin kaikkivallan.
Sai sieltä simoa kyllin,
Metosia mielin määrin, 130
Jo tulla tuhuttelevi
Sata sarvea sylissä,
Missä mettä, kussa vettä,
Kussa voietta parasta.
Siitä äiti Lemminkäisen 135
Itse voiti voipunutta,
Pahoin tullutta paranti,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Nouse jo makoamasta,
Ylene uneksimasta, 140
Näiltä paikoilta pahoilta,
Kovan onnen vuotehilta!"
Nousi mies makoamasta,
Heräsi uneksimasta,
Jop' on saattavi sanoa, 145
Itse kielin kertoella:
"Kauvan malkio makasin,
Viikon utra uinaelin,
Makasin unen makean,
Sikeäisen siuvottelin." 150
Sanoi äiti Lemminkäisen,
Itse lausui ja pakisi:
"Oisit maannut kauvemminki,
Vielä viikomman virunut,
Ilman äitittä pahatta, 155
Katalatta kantajatta."
"Sano nyt poikani polonen,
Kerro korvin kuullakseni,
Mi sinun Manalle saattoi,
Työnti Tuonelan jokehen?" 160
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Untamolan umpisilmä
Se minun Manalle saattoi;
Vesikyyn ve'estä nosti
Vasten vaivaista minua, 165
Enkä tuota tiennytkänä,
En tiennyt vesun vihoa,
Umpiputken ailuhia."
Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Voipa miestä mieletöintä, 170
Kehuit noiat noituvasi,
Lappalaiset laulavasi,
Et tieä vesun vihoa,
Umpiputken ailuhia!"
Kysyi äiti poialtansa, 175
Jos oli mitä vajoa,
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Äijeä olen vajoa!
Tuolla mieleni makaavi
Noissa Pohjan neitosissa; 180
Home-korva Pohjan eukko
Eip' on anna tyttöänsä
Ilman allin ampumatta,
Joutsenen osoamatta,
Tuosta Tuonelan joesta, 185
Pyhän virran pyörtehestä."
Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Heitä jo herjat joutsenesi
Tuonen mustahan jokehen,
Sie lähe koti-perille, 190
Vielä kiitä onneasi,
Julkista Jumalatasi,
Kun antoi avun totisen,
Vielä henkihin herätti,
Tuonen teiltä tiettäviltä; 195
En minä mitänä voisi
Ilman armotta Jumalan,
Toimetta totisen luojan."
Siitä lieto Lemminkäinen
Toki lähtevi kotihin 200
Kanssa armahan emonsa,
Kera valta-vanhempansa.
Siihen heitän Lemminkäisen
Virrestäni viikommaksi,
Lasken lauluni välehen, 205
Runon uuelle uralle.