Kahdestoista runo

Kyllikki valaansa muistamatta lähtee kylän kisahan, josta

Lemminkäinen kovasti suuttuneena paikalla alkaa sotaretkelle

Pohjolaan hankkiutua; vv. 1-26. -- Nainen kokee kieltää Lemminkäistä

sotaan lähtemästä, mutta tämä vaan yhä pyytää äitiltä sotavaruksiansa

ja uhkaa lähteä onneansa Pohjolan pönäkän neidon luona kokemaan; vv.

27-60. -- Äiti peljättämälläki kokee estää poikaansa lähtemästä,

mutta Lemminkäinen kerskaa kyllä Pohjan noidille vastaavansa ja

päätään harjatessa viimein suuttuneena paiskaa harjan kädestään

ja sanoo, jo silloin harjasta verta lähtevän, kun hänestäki; vv.

61-98. -- Lemminkäinen lähtee matkalle ja tulee Pohjolaan. Jo ulkoa

kuulee tuvassa laulettavan, soitettavan ja hälistävän, ja sisään

pilkistäissänsä näkee sen väkeä täynnä olevan; vv. 99-140. --

Lemminkäinen Pohjolan tupaan tultua innostuneena alkaa laulaa ja

laulaa miehet minne minki; yhden ainoan sokean ukko raiskan heittää

laulamatta; vv. 141-192.

Siitä Ahti Lemminkäinen,

Tuo on kaunis Kaukomieli,

Aina eellehen eleli

Nuoren neitosen keralla,

Ei itse sotia käynyt, 5

Eikä Kyllikki kyleä.

Niin päivänä muutamana,

Huomenna moniahana,

Lähtevi kalan kutuhun,

Tullut ei illalla kotihin; 10

Jo meni Kyllikki kylähän,

Noien neitojen kisahan.

Ainikki sisar Ahilla,

Sepä saattavi sanoman

Sekä kielen kantelevi: 15

"Armas Ahti, veikkoseni!

Jo kävi Kyllikki kylässä,

Veräjillä vierahilla."

Ahti poika, aino poika,

Tuosta suuttui, tuosta syäntyi, 20

Itse tuon sanoiksi virkki:

"Oi emoni, vaimo vanha!

Jospa paitani pesisit

Mustan käärmehen mujuista,

Mun sotahan mennäkseni, 25

Pohjan poikien tulille."

Kyllikki sanan sanovi,

Nainen ensin ennättävi:

"Ohoh armas Ahtiseni,

Ellös lähtekö sotahan! 30

Näin mä unta maatessani,

Sike'in levätessäni:

Tuli ahjona ajeli

Ahin ikkunan alatse,

Tuosta tuiskahti tupahan, 35

Laikahtihe lattialle."

Sanoi lieto Lemminkäinen:

"En usko unia naisten.

Enkä vaimojen valoja;

Oi emoni kantajani, 40

Tuo tänne sotisopani!

Mieleni minun tekevi

Itse korvin kuullakseni,

Nähä näillä silmilläni,

Onko neittä Pohjolassa, 45

Piikoa Pimentolassa,

Jok' ei suostu sulhosihin,

Mielly miehi'in hyvihin."

Sanoi äiti Lemminkäisen:

"Ohoh Ahti poikaseni! 50

Sull' on Kyllikki koi'ssa,

Koti-nainen korkeampi;

Kamala on kaksi naista

Yhen miehen vuotehella."

Sanoi lieto Lemminkäinen: 55

"Kyllikki on kylän käviä,

Juoskohon joka kisassa,

Maatkohon joka majassa,

Kylän impien iloissa,

Kassapäien karkeloissa!" 60

Emo kielteä käkesi,

Varotteli vaimo vanha:

"Ellös vainen poikaseni

Menkö Pohjolan tuville!

Siellä Lappi laulanevi, 65

Tunkenevi Turjalainen,

Suin sytehen, päin savehen,

Kypenihin kyynäsvarsin,

Kourin kuumihin poroihin,

Palavoihin paateroihin." 70

Niin sanovi Lemminkäinen:

"Jo minua noiat noitui,

Koki kolme Lappalaista,

Yhtenä kesäisnä yönä;

Sen verran minusta saivat, 75

Min kirves kivestä saapi,

Järky jäästä iljanesta,

Tuoni tyhjästä tuvasta."

Ainapa emo epäsi

Lähtemästä Lemminkäistä, 80

Tuon emo sanoiksi virkki:

"Tuho ainaki tulevi,

Tuho poikoa pätöistä,

Hukka lieto Lemminkäistä;

Ei sinussa laulajata 85

Pohjan poikien sekahan,

Etkä tunne kieltä Turjan,

Maha et lausua Lapiksi."

Silloin lieto Lemminkäinen

Oli päätänsä sukiva, 90

Hapsiansa harjoava,

Suan seinähän sivalti,

Harjan painoi patsahasen,

Sanan virkkoi, noin nimesi:

"Silloin on hukka Lemminkäistä, 95

Tuho poikoa pätöistä,

Kun suka verin valuvi,

Harja hurmehin loruvi."

Siitä lieto Lemminkäinen

Hyöteleikse, vyöteleikse, 100

Rautapaitoihin paneikse,

Otti miekkansa omansa,

Tempasi tuliteränsä;

Sen sivullehen sitovi.

Varsan viiasta vihelsi, 105

Kulokosta kultaharjan;

Pisti varsan valjahisin,

Puikkoihin tulipunaisen,

Itse istuikse rekehen,

Koha'utti korjahansa. 110

Laski virkkua vitsalla,

Karkutti kariperällä;

Virkku juoksi, matka joutui,

Reki vieri, tie lyheni,

Hope'inen hiekka helkki, 115

Kangas kultainen kumisi.

Kulki päivän, kulki toisen,

Kulki kohta kolmannenki;

Päivänäpä kolmantena

Kylä vastahan tulevi. 120

Niin pihalle päästyänsä

Lyöpi maata ruoskallansa,

Utu nousi ruoskan tiestä,

Mies pieni u'un seassa,

Riisumahan rinnuksia, 125

Aisoja alentamahan.

Siitä lieto Lemminkäinen

Itse korvin kuuntelevi:

Kuuli ulkoa runoja,

Läpi sammalen sanoja, 130

Läpi seinän soittajoita,

Läpi lauan laulajoita.

Katsahti tupahan tuosta,

Tupa oli täynnä tuntijoita,

Lautsat täynnä laulajoita, 135

Sivuseinät soittajoita,

Peripenkki tietäjiä,

Karsina karehtijoita;

Lauloivat Lapin runoja,

Hiien virttä vinguttivat. 140

Mitä huoli Lemminkäinen,

Meni ulkoa tupahan,

Sai sisähän salvoksehen,

Itse tuon sanoiksi virkki:

"Hyv' on laulu loppuvasta, 145

Lyhyestä virsi kaunis;

Mieli on jäämähän parempi,

Kuin on kesken kätkemähän."

Louhi Pohjolan emäntä

Sanan virkkoi, noin nimesi: 150

"Olipa tässä ennen koira,

Rakki rauan karvallinen,

Lihan syöjä, luun purija,

Veren uuelta vetäjä;

Kuin tulit sinä tupahan 155

Ilman koiran kuulematta?"

Sanoi lieto Lemminkäinen:

"En mä tänne tullutkana

Koiriesi syötäväksi,

Haukkujen hakattavaksi." 160

Siitä loihe loitsijaksi,

Laikahtihe laulajaksi;

Tulta iski turkin helmat,

Valoi silmät valkeata,

Lemminkäisen laulaessa, 165

Laulaessa, lausiessa.

Lauloi lieto Lemminkäinen,

Lauloi miehet miekkoinensa,

Urohot asehinensa

Min mikäli, kun kukali; 170

Lauloi nuoret, lauloi vanhat,

Yhen heitti laulamatta,

Karjan paimenen pahaisen,

Ukko vanhan umpisilmän.

Märkähattu karjan paimen 175

Hänpä tuon sanoiksi virkki:

"Oi sie lieto Lemmin poika!

Lauloit nuoret, lauloit vanhat,

Lauloit kerran keski laa'un,

Niin miks'et minua laula?" 180

Sanoi lieto Lemminkäinen:

"Siksi en sinuhun koske,

Kun olet katsoa katala,

Kurja koskemattaniki."

Märkähattu karjan paimen 185

Tuosta suuttui ja vihastui,

Meni ulos usta myöten,

Pellolle pihoa myöten,

Juoksi Tuonelan joelle,

Pyhän virran pyörtehelle; 190

Siellä katsoi Kaukomieltä,

Vuottelevi Lemminkäistä.

Kalevala (1862): Lyhennetty laitos · 第 18 / 107 题