Väinämöinen lähtee tupaan ja verta hänen haavastansa juoksee
summattomasti lattialle; ukkoa asia alkaa jo arveluttaa, kun ei
muista raudan syntyä, jolla saisi veren juoksun pysäytetyksi; vv.
1-22. -- Väinämöinen kertoo ukolle raudan synnystä, mitenkä Ukko
jumala veden, tulen ja maan luomisen jälkeen synnytti itsestänsä
kolme Luonnotarta, jotka ylhältä ilmasta lypsivät raudan ainetta
maalle; vv. 23-56. -- Väinämöinen jatkaa kerrontansa, mitenkä
rauta kävi veljeänsä tulta tervehtimään, ja kun tuli oli polttaa
hänen, pääsi pakoon suolle, jossa piili aikansa, kunnes metsän
eläväin jälissä joutui näkyviin; vv. 57-84. -- Seppo Ilmarinen
ottaa raudan ruosteen suolta ja työntää ahjoonsa, nähdäksensä miksi
tulessa muuttuisi. Rauta rukoilee itseänsä tulesta otettamaan ja,
kun seppo penkoo pahaksi rupeavan, oikein valalla vannoo siivosti
elävänsä; vv. 85-120. -- Ilmarinen tempaa raudan tulesta ja takoo
teräkaluiksi. Niitä karkaistaissa sai Hiiden lintu herhiläinen
vahingollisia aineita varkahin karkaisuveteen sekoitetuksi, ja siitä
tuli rauta pahantapaiseksi; vv. 121-146. -- Ukko kuultua raudan
synnyn muistuttelee sitä entisestä kurjasta olostansa ja vannotusta
valastansa, jonka nyt tuhmasti oli rikkonut; vv. 147-182. Sitte
ukko käskee raudan tulla pahatekonsa korjaamaan ja kiistää verta
asettumaan kovilla sanoilla ja uhkauksilla; vv. 183-226. -- Ukko
lähettää poikansa voiteen tekoon ja poika keittää tammen lastuista ja
ulkomaan ruohoista mahdottoman väkevää voidetta; vv. 227-252. -- Ukko
voiteen saatua pojalta voitelee sillä Väinämöistä, pois manaa kivut
ja käärii siteen haavalle; vv. 253-292. -- Väinämöinen parannuttuansa
kiittää Jumalaa avun saamastansa ja varottaa vastaisia kansoja omiin
voimiinsa luottamasta; vv. 293-32.2.
Siitä vanha Väinämöinen
Heti korjasta kohosi,
Tuosta pirttihin tulevi,
Alle kattojen ajaikse;
Veri juoksevi jokena, 5
Hurme koskena kohisi,
Vuoti tulville tupasen,
Siltalauat lainehille.
Ukko uunilta urahti,
Halliparta paukutteli: 10
"Mi sinä lienet miehiäsi
Ja kuka urohiasi!
Vert' on seitsemän venettä,
Kantokorvoa kaheksan,
Sun poloinen polvestasi 15
Lattialle laskettuna."
"Enkä tuota tunnekana,
Mikä multa mielen otti:
Kaikki muistan muut sanaset,
Vaan en arvoa alusta, 20
Mist' on rauta syntynynnä,
Kasvanunna koito kuona."
Silloin vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Itse tieän rauan synnyn, 25
Arvoan alun teräksen:
Ilma on emoja ensin,
Vesi vanhin veljeksiä,
Rauta nuorin veljeksiä,
Tuli kerran keskimäinen." 30
"Tuo Ukko ylinen luoja,
Itse ilmojen jumala,
Ilmasta ve'en erotti,
Veestä maati manterehen;
Rauta on raukka syntymättä, 35
Syntymättä, kasvamatta."
"Ukko ilmoinen jumala
Hieroi kahta kämmentänsä,
Mykelti molempiansa,
Vasemmassa polven päässä; 40
Siitä syntyi kolme neittä,
Koko kolme Luonnotarta,
Rauan ruostehen emoiksi,
Suu sinervän siittäjiksi."
"Neiet käyä notkutteli, 45
Astui immet ilman äärtä,
Utarilla uhkuvilla,
Nännillä pakottavilla,
Lypsit maalle maitojansa,
Uhkutit utariansa." 50
"Yksi lypsi mustan maion,
Siitä syntyi melto rauta;
Toinen valkean valutti,
Siitä tehtihin teräkset;
Kolmas puikutti punaisen, 55
Siit' on saatu rääky-rauta."
"Olipa aikoa vähäinen,
Rauta tahteli tavata
Vanhempata veikkoansa,
Käyä tulta tuntemahan." 60
"Tuli tuhmaksi rupesi,
Kasvoi aivan kauheaksi,
Oli polttoa poloisen,
Rauta raukan, veikkosensa."
"Rauta pääsevi pakohon 65
Tuon tuiman tulen käsistä
Suurimmalle suon selälle,
Tuiman tunturin laelle,
Jossa joutsenet munivat,
Hanhi poiat hautelevi." 70
"Siellä sitte rauta piili,
Sekä piili, jotta säilyi,
Piili vuoen, piili toisen,
Piili kohta kolmannenki,
Suolla sorkissa sutosen, 75
Aina karhun askelissa."
"Susi juoksi suota myöten,
Karhu kangasta samosi,
Suo liikkui suen jaloissa,
Kangas karhun kämmenissä, 80
Siihen nousi rauan ruoste
Ja kasvoi teräskaranko,
Suen sorkkien sijoille,
Karhun kannan kaivamille."
"Syntyi seppo Ilmarinen, 85
Sekä syntyi, jotta kasvoi,
Näki rautaiset orahat,
Teräksiset tierottimet,
Suen suurilla jälillä,
Karhun kannan kaivamilla." 90
"Arvelee, ajattelevi:
'Mitä tuostaki tulisi,
Josp' on tunkisin tulehen,
Ahjohon asettelisin."
"Siitä tunkevi tulehen, 95
Alle ahjonsa ajavi;
Lietsoi kerran, lietsoi toisen,
Lietsoi kerran kolmannenki,
Rauta vellinä venyvi,
Kuonana kohaelevi, 100
Sepon suurissa tulissa
Ilmi valkean väessä."
"Siinä huuti rauta raukka:
'Ohoh seppo Ilmarinen,
Ota pois minua täältä 105
Tuskista tulen punaisen!'"
"Sanoi seppo Ilmarinen:
'Jos otan sinun tulesta,
Ehkä kasvat kauheaksi,
Kovin raivoksi rupeat, 110
Vielä veistät veljeäsi,
Lastuat emosi lasta.'"
"Siinä vannoi rauta raukka,
Vannoi vaikean valansa,
Sanovi sanalla tuolla, 115
Lausui tuolla lausehella:
'Onpa puuta purrakseni,
Kiven syäntä syöäkseni,
Etten syö omaa sukua,
Heimoani herjaele.'" 120
"Silloin seppo Ilmarinen
Rauan tempasi tulesta,
Asetti alaisimelle,
Takovi teräkaluiksi,
Keihä'iksi, kirvehiksi, 125
Kaikenlaisiksi kaluiksi."
"Herhiläinen Hiien lintu
Katselevi, kuuntelevi,
Katseli katon rajasta,
Alta tuohen tuiotteli, 130
Rautoja rakettavia,
Teräksiä tehtäviä."
"Lenteä hyrähtelevi,
Kantoi käärmehen kähyjä,
Kusiaisen kutkelmoita, 135
Sammakon salavihoja,
Teräksen teko-mujuihin,
Rauan karkaisu-vetehen."
"Sai siitä teräs pahaksi,
Rauta raivoksi rupesi, 140
Petti vaivainen valansa,
Söi kuin koira kunniansa,
Veisti kehno veljeänsä,
Sukuansa suin piteli,
Veren päästi vuotamahan, 145
Hurmehen hurahtamahan."
Ukko uunilta urahti,
Parta lauloi, pää järähti:
"Jo nyt tieän rauan synnyn,
Arvoan alun teräksen." 150
"Ohoh sinua rauta raukka,
Rauta raukka, koito kuona,
Teräs tenhon päivällinen,
Siitäkö sinä sikesit,
Siitä kasvoit kauheaksi, 155
Ylen suureksi sukesit!"
"Et sä silloin suuri ollut,
Etkä suuri, etkä pieni,
Kun sa maitona makasit,
Rieskasena riuottelit, 160
Nuoren neitosen nisissä,
Kasvoit immen kainalossa."
"Etkä silloin suuri ollut,
Et ollut suuri, etkä pieni,
Kun sua hirvet suolla hieroi, 165
Peurat pieksi kankahalla,
Susi sotki sorkillansa,
Karhu kämmenyisillänsä."
"Etkä silloin suuri ollut,
Et ollut suuri, etkä pieni, 170
Kun sa kuonana kohisit,
Venyit vehnäisnä tahasna,
Alla ahjon Ilmarisen;
Vannoit vaikean valasi
Ahjossa, alaisimella, 175
Vasaroilla, valkkamilla."
"Joko nyt suureksi sukesit,
Äreäksi ärtelihit,
Rikoit vaivainen valasi,
Söit kuin koira kunniasi, 180
Kun sa syrjit syntyäsi,
Sukuasi suin pitelit!"
"Tule nyt työsi tuntemahan,
Pahasi parantamahan,
Ennen kun sanon emolle, 185
Virkan vierin vanhemmalle,
Enemp' on emolla työtä,
Vaiva suuri vanhemmalla,
Kun poika pahoin tekevi,
Lapsi tuhmin turmelevi." 190
"Piäty veri vuotamasta,
Hurme huppelehtamasta;
Veri seiso kuni seinä,
Asu hurme kuni aita,
Kuin miekka meressä seisoi, 195
Saraheinä sammalessa!"
"Vaan jos mieli laatinevi
Liikkua lipeämmästi,
Niin sä liikkuos lihassa,
Sekä luissa luistaellos, 200
Et sä maito maahan joua,
Miesten hempu heinikkohon,
Ole et joki juoksemahan
Suo-hete solottamahan."
"Tyy'y tyyris tippumasta, 205
Punainen putoamasta,
Kun et tyy'y, niin tyrehy!
Tyytyi ennen Tyrjän koski,
Joki Tuonelan tyrehtyi,
Meri kuivi, taivas kuivi, 210
Sinä suurra poutavuonna,
Tulivuonna voimatonna."
"Jos et tuostana totelle,
Huuan Hiiestä patoa,
Jolla verta keitetähän, 215
Hurmetta varistetahan,
Veren maahan vuotamatta,
Hurmehen hurajamatta."
"Kun ei lie minussa miestä,
Urosta ukon pojassa, 220
Onp' on taatto taivahinen,
Pilven päällinen jumala,
Joka miehistä pätevi
Urohista kelpoavi,
Veren suuta sulkemahan, 225
Tulevata tukkimahan."
Sillä sulki suun vereltä,
Tien on telkki hurmehelta,
Pani poikansa pajahan,
Tekemähän voitehia. 230
Läksi poikanen pajahan,
Otti tammen kuoriloita,
Noita heinän helpehiä,
Tuhatlatvan tutkamia,
Joit'ei nähä näillä mailla, 235
Kaikin paikoin kasvaviksi.
Panevi pa'an tulelle,
Laittoi keiton kiehumahan;
Pata kiehui paukutteli
Täynnä tammen lastuloita, 240
Noita heiniä hyviä,
Jotk' oli tuotu toisialta,
Yheksältä loitsijalta,
Sa'an taipalen takoa.
Nostavi pa'an tulelta, 245
Katselevi voitehia,
Onko voitehet vakaiset,
Katsehet alinomaiset.
Olipa voitehet vakaiset,
Katsehet alinomaiset, 250
Vaikka vuoret voitelisi,
Kaikki kalliot yheksi.
Tuli poikanen pajasta
Tekemästä voitehia,
Rasvoja rakentamasta, 255
Ne työnti ukon kätehen.
Voiti ukko Väinämöistä,
Pahoin tullutta paranti,
Voiti alta, voiti päältä,
Kerran keskeä sivalti, 260
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"En liiku omin lihoini,
Liikun luojani lihoilla,
En väiky omin väkini, 265
Väikyn väellä kaikkivallan,
En puhu omalla suulla,
Puhelen Jumalan suulla,
Suloisempi suu Jumalan,
Käsi luojan kaunihimpi." 270
Kun oli voie päälle pantu,
Nuot on katsehet vakaiset,
Pani se puoli-pyörryksihin,
Väinämöisen väännyksihin.
Niin ukko kipuja kiisti, 275
Työnti tuosta tuskapäitä,
Keskelle Kipumäkeä,
Kipuvuoren kukkulalle,
Kiviä kivistämähän,
Paasia pakottamahan. 280
Tukun silkkiä sivalti,
Sen levyiksi leikkelevi,
Sitoi sitte silkillänsä,
Kapaloivi kaunihisti,
Polvea pojan pätöisen, 285
Säärivartta Väinämöisen.
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Katso nyt kaunoinen Jumala,
Varjele vakainen luoja, 290
Jott' ei vietäisi vioille,
Vammoille veällettäisi!"
Siitä vanha Väinämöinen
Jo tunsi avun totisen,
Pian pääsi terveheksi, 295
Liha kasvoi kaunihiksi,
Ehommaksi entistänsä,
Paremmaksi tuonnoistansa.
Siirti silmänsä ylemmä,
Katsahtavi taivahalle, 300
Sanovi sanalla tuolla,
Lausui tuolla lausehella:
"Tuoltapa aina armot käyvät,
Merkit tuttavat tulevat,
Ylähältä taivahasta, 305
Luota luojan kaikkivallan."
"Ole nyt kiitetty Jumala,
Ylistetty luoja yksin,
Kun annoit avun minulle,
Tuotit turvan tuttavasti, 310
Noissa tuskissa kovissa,
Terän rauan raatamissa!"
Siitä vanha Väinämöinen
Vielä tuon sanoiksi virkki:
"Elkätte etinen kansa, 315
Kansa vasta kasvavainen,
Veikaten venettä tehkö,
Uhkaellen ollenkana!
Jumalass' on juoksun määrä,
Luojassa lopun asetus, 320
Ei uron osoannassa,
Vallassa väkevänkänä."