Kaunis Pohjan neiti kutoo kangasta taivaan kaarella istuen, jossa
Väinämöinen nähtyä hänen pyytää rekeensä laskeimaan ja häntä
puolisonansa Kalevalaan seuraamaan; vv. 132. -- Neiti vastaa rastaan
hänelle vast'ikään lehdossa laulaneen ja ilmoittaneen tytöillä paljoa
paremman elämän kun miniöillä olevan; vv. 33-60. -- Väinämöinen
päättää lintuin ei mitään tietävän ja yhä kutsuu neittä rekeensä.
Neiti määräelee hänelle tinkatöitä, joista Väinämöinen helposti
täyttää kaksi ensimäistä; vv. 61-98. -- Tyttö kolmanneksi työksi
ehdottelee Väinämöisen venettä särkyneestä kehrävarresta veistämään.
Veistäessä Väinämöinen lyöpi jalkaansa ja haavasta juoksee summatoin
veri maalle; vv. 99-146. -- Väinämöinen valjastaa hevosen ja lähtee
apua etsimään tuskassansa. Tulee taloon ja kysäisee, eikö olisi siinä
ketään veren sulkijata; vv. 147-176.
Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
Maan kuulu, ve'en valio
Istui ilman vempelellä,
Taivon kaarella kajotti,
Kultakangasta kutovi, 5
Hopeaista huolittavi.
Vaka vanha Väinämöinen
Ajoa karittelevi,
Ajoi matkoa palasen,
Pikkaraisen piirrätteli, 10
Kuuli sukkulan surinan
Ylähältä päänsä päältä.
Päätä korjasta kohotti,
Katsahtavi taivahalle,
Näki neien taivahalla, 15
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tule neiti korjahani,
Laskeite rekoseheni!"
Neiti tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui ja kysyvi: 20
"Miksi neittä korjahasi,
Tyttöä rekosehesi?"
Vaka vanha Väinämöinen
Tuop' on tuohon vastoavi:
"Siksi neittä korjahani, 25
Tyttöä rekoseheni:
Mesileivän leipojaksi,
Oluen osoajaksi,
Joka lautsan laulajaksi,
Ikkunan iloitsijaksi, 30
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla."
Neiti tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui ja pakisi:
"Kun kävin matara-maalla 35
Eilen ilta-myöhäsellä,
Lintu lauleli lehossa,
Kyntörastas raksutteli,
Lauleli tytärten mielen
Ja lauloi miniän mielen." 40
"Mie tuota sanelemahan,
Linnulta kyselemähän:
'Oi sie kyntörastahanen!
Laula korvin kuullakseni,
Kumman on parempi olla, 45
Kumman olla kuulusampi:
Tyttärenkö taattolassa,
Vai miniän miehelässä?"
"Tianenpa tieon antoi,
Kyntörastas raksahutti: 50
'Valkea kesäinen päivä,
Neitivalta valkeampi,
Vilu on rauta pakkasessa,
Vilumpi miniävalta;
Niin on neiti taattolassa, 55
Kuin marja hyvällä maalla,
Niin miniä miehelässä,
Kuin on koira kahlehissa,
Harvoin saapi orja lemmen,
Ei miniä milloinkana.'" 60
Vaka vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tyhjiä tiasen virret,
Rastahasen raksutukset;
Tule neiti korjahani, 65
Laskeite rekoseheni,
En ole mitätöin miesi,
Uros muita untelompi."
Neiti taiten vastaeli,
Sanan virkkoi, noin nimesi: 70
"Mieheksi sinun sanoisin,
Urohoksi arveleisin,
Jospa jouhen halkaiseisit
Veitsellä kärettömällä,
Munan solmuhun vetäisit, 75
Solmun tuntumattomaksi."
Vaka vanha Väinämöinen
Halki jouhen halkaisevi
Veitsellä kärettömällä,
Tuiki tutkamettomalla, 80
Munan solmuhun vetävi,
Solmun tuntumattomaksi;
Käski neittä korjahansa,
Tyttöä rekosehensa.
Neiti taiten vastaeli: 85
"Ehkäpä tulen sinulle,
Kun kiskot kivestä tuohta,
Säret jäästä aiaksia,
Ilman palan pakkumatta,
Pilkkehen pirahtamatta." 90
Vaka vanha Väinämöinen
Ei tuosta kovin hätäy,
Kiskoipa kivestä tuohta,
Särki jäästä järkäleitä,
Ilman palan pakkumatta, 95
Pilkkehen pirahtamatta;
Kutsui neittä korjahansa,
Tyttöä rekosehensa.
Neiti taiten vastoavi,
Sanovi sanalla tuolla: 100
"Sillenpä minä menisin,
Kenp' on veistäisi venosen
Kehrävarteni muruista,
Kalpimeni kappaleista,
Työntäisi venon vesille, 105
Uuen laivan lainehille,
Ilman kouran koskematta,
Käsivarren kääntämättä."
Silloin vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki: 110
"Liene ei maassa, maailmassa,
Koko ilman kannen alla,
Mointa laivan laatiata,
Vertoani veistäjätä."
Otti värttinän muruja, 115
Kehrävarren kiertimiä,
Läksi veistohon venosen,
Satalauan laittelohon,
Vuorelle teräksiselle,
Rautaiselle kalliolle. 120
Veisti päivän, veisti toisen,
Niin päivällä kolmannella
Hiisi vartta vaapahutti,
Lempo tempasi tereä,
Kävipä kivehen kirves, 125
Kasa kalkkoi kalliohon,
Siitä liuskahti liha'an,
Polvehen pojan pätöisen;
Veri pääsi vuotamahan,
Hurme huppelehtamahan. 130
Vaka vanha Väinämöinen
Loihe siitä loitsimahan,
Luki synnyt syitä myöten,
Luottehet lomia myöten,
Mutt'ei muista muutamia 135
Veren suuria sanoja,
Joista salpa saataisihin
Tulevalle tukkeheksi.
Veri juoksevi jokena,
Hurme koskena kohisi, 140
Peitti maassa marjan varret,
Kanervaiset kankahalla,
Eik' ollut sitä mätästä,
Jok' ei tullut tulvillehen
Noita liikoja veriä, 145
Hurmehia huurovia.
Jo nyt vanhan Väinämöisen
Toki tuskaksi tulevi;
Pani varsan valjahisin,
Ruskean re'en etehen, 150
Siitä reuoikse rekehen,
Kohennaikse korjahansa.
Laski virkkua vitsalla,
Helähytti helmisvyöllä,
Virkku juoksi, matka joutui, 155
Reki vieri, tie lyheni;
Jo kohta kylä tulevi,
Tietä kolme kohtoavi.
Ajoa suhauttavi
Ylimmäistä tietä myöten 160
Ylimmäisehen talohon,
Yli kynnyksen kysyvi:
"Oisiko talossa tässä
Rauan raannan katsojata,
Veritulvan tukkijata, 165
Salpoa verisatehen?"
Ukko uunilta urahti,
Halliparta paukutteli:
"Sulettun' on suuremmatki,
Jalommatki jaksettuna, 170
Luojan kolmella sanalla,
Syvän synnyn säätämällä,
Joet suista, järvet päistä,
Virrat niskoilta vihaiset,
Lahet niemien nenistä, 175
Kannakset kapeimmilta."