Väinämöinen uipi useampia vuorokausia aavalla merellä ja alkaa
viimen onnetonta tilaisuuttansa valittaa; vv. 1-20. -- Kokko ilmassa
lentäen näkee Väinämöisen aaltoin varassa ja kysyy, mitä oli
meressä tekevä. Väinämöinen hänelle sitten kertoo onnettomuutensa
ja epätoivonsa; vv. 21-46. -- Kokko vielä sitä muistellen, kun
Väinämöinen kaskessansa oli koivun häntä varten kasvamaan jättänyt,
nyt ottaa hänen selkäänsä ja viepi Pohjolaan; vv. 47-66. -- Pohjolan
piika aamulla ulkona käydessänsä kuulee joen takana itkettävän,
ja emäntä itse kuulemaan lähdettyänsä päättää sitä partasuu-uroon
itkuksi; vv. 67-102. -- Pohjolan emäntä, Louhi, ottaa veneen, soutaa
Väinämöisen luoksi ja kysyy, mitä miehiä oli, johon toinen vastaa,
tuskin itsekään tietävänsä, mi jo oli, ennen laulaja Väinölässä
oltuansa; vv. 103-134. -- Louhi saattaa Väinämöisen Pohjolaan,
hyvittelee häntä ruualla, juomalla ja lääkkeillä, ja kysyy, mitä
itki. Väinämöinen sanoo sitä ainian itkevänsä, kun oli kotimaalta
lähtenyt ja vieraalle maalle tullut; vv. 135-160. -- Louhi kieltää
häntä itkemästä, sanoo hyvän olla Pohjolassa elää, mutta Väinämöinen
kuitenkin arvelee kotoista elämää paremmaksi; vv. 161-180. -- Louhi
kysyy Väinämöiseltä, eikö taitaisi hänelle sampoa takoa, niin antaisi
tyttärensä palkaksi ja saattaisi hänen kotimaallensa. Väinämöinen
sanoo ei taitavansa, mutta lupaa kotiin päästyä laittaa seppo
Ilmarisen niin sampoa, kuin tyttöäki, varten; vv. 181-208. -- Louhi
vieläki vakuuttaa tytön sammon takojalle antavansa, hankkii hevosen
ja laittaa Väinämöisen matkalle kotimaillensa; vv. 209-238.
Vaka vanha Väinämöinen
Uipi aaltoja syviä
Kuusi päiveä kesäistä,
Kuusi yötä järkiähän,
Eessänsä vesi vetelä, 5
Takanansa taivas kirkas.
Uip' on vielä yötä kaksi,
Kaksi päiveä pisintä,
Niin yönä yheksäntenä
Itse tuon sanoiksi virkki: 10
"Voi poloinen päiviäni,
Kun läksin omilta mailta,
I'äkseni ilman alle,
Kuuksi päiväksi kululle!"
"En nyt tuota tunnekana, 15
Miten olla, kuin eleä;
Teenkö tuulehen tupani,
Ei ole tuulessa tukea,
Vetehenkö saunan salvan,
Vesi viepi salvokseni." 20
Lentipä Lapista lintu,
Tuli kokko koillisesta,
Näki vanhan Väinämöisen
Selällä meren sinisen:
"Mit' olet meressä miesi, 25
Uros aaltojen seassa?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Sit' olen minä meressä,
Läksin neittä Pohjolasta,
Impeä Pimentolasta; 30
Tulin Luotolan lähelle,
Joukolan jokivesille,
Hepo alta ammuttihin,
Itseäni mielittihin."
"Siitä jäin ve'en varahan, 35
Tuli tuuli luotehesta,
Se mun kauas kannatteli,
Aallot rannalta ajeli,
Näille väljille vesille,
Ulapoille aukeille." 40
"En nyt tuota tunnekana,
Eeltä arvata osoa,
Kumpi kuoloksi tulevi,
Kumpi ennen ennättävi,
Nälkähänkö nääntyminen, 45
Vai vetehen vaipuminen."
Sanoi kokko ilman lintu:
"Ellos olko milläskänä!
Seisotaite selkähäni,
Mie sinun merestä kannan. 50
Vielä muistan muunki päivän,
Kun ajoit Kalevan kasken,
Heitit koivun kasvamahan
Istunpuuksi itselleni."
Siitä vanha Väinämöinen 55
Kohottavi kokkoansa;
Mies on nousevi merestä,
Uros aallosta ajaikse,
Siiville sijoitteleikse,
Kokon kynkkäluun nenille. 60
Tuop' on kokko ilman lintu
Kantoi vanhan Väinämöisen
Pohjan pitkähän perähän,
Summahan Sariolahan;
Siihen heitti Väinämöisen, 65
Itse ilmahan kohosi.
Siinä itki Väinämöinen,
Siinä itki ja urisi,
Pahalla pajupurolla,
Tiheässä tuomikossa, 70
Sata haavoa sivulla,
Tuhat tuulen pieksämätä.
Itki yötä kaksi kolme,
Saman verran päiviäki,
Eikä tiennyt tietä käyä, 75
Outo matkoa osannut,
Noille syntymä-sijoille,
Elomaille entisille.
Pohjan piika pikkarainen
Nousi aivan aikaisehen, 80
Pesi pitkät pyöräpöyät,
Laajat lattiat lakaisi;
Vei pihalle rikkasensa,
Seisattelihe rikoille,
Kuulevi mereltä itkun, 85
Poikki joen juorotuksen.
Juosten joutuvi tupahan,
Pian pirttihin menevi,
Sanoi tuonne saatuansa,
Toimitteli tultuansa: 90
"Kuulin mie mereltä itkun,
Poikki joen juorotuksen."
Louhi Pohjolan emäntä
Pian pistihe pihalle,
Vierähti veräjän suuhun, 95
Perimmäisen pellon päähän;
Siinä korvin kuunteleikse,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei ole itku lapsen itku,
Eikä vaimojen valitus, 100
Itku on partasuun urohon,
Jouhileuan juorottama."
Louhi Pohjolan emäntä
Työnnälti venon vesille,
Souti luoksi Väinämöisen, 105
Luoksi itkevän urohon,
Puhutteli, lausutteli,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh sinua, ukko utra,
Jo olet maalla vierahalla!" 110
Vaka vanha Väinämöinen
Päätänsä kohottelevi,
Tuosta tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Tietänen mä tuon itsekin, 115
Olen maalla vierahalla;
Maallani olin parempi,
Kotonani korkeampi."
Louhi Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi: 120
"Saisiko sanoakseni,
Oisiko lupa kysyä,
Mi sinä olet miehiäsi
Ja kuka urohiasi?"
Vaka vanha Väinämöinen 125
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Mainittihinpa minua,
Arveltihin aikoinansa,
Illoilla ilotsijaksi,
Joka lakson laulajaksi, 130
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla;
Mi jo lienenki katala,
Tuskin tunnen itsekänä."
Louhi Pohjolan emäntä 135
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Nouse jo norosta miesi,
Uros uuelle uralle,
Haikeasi haastamahan,
Satuja sanelemahan!" 140
Otti miehen itkemästä,
Urohon urisemasta,
Souti poikki Pohjolahan,
Viepi vierahan tupahan.
Syötteli nälästynehen, 145
Kastunehen kuivaeli,
Teki miehen terveheksi,
Urohon paranneheksi,
Kysytteli, lausutteli,
Sanan virkkoi, noin nimesi: 150
"Mitä itkit Väinämöinen,
Uikutit uvantolainen,
Tuolla paikalla pahalla,
Rannalla meryttä vasten?"
Vaka vanha Väinämöinen 155
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tuota itken tuon ikäni,
Kun ma uin omilta mailta
Näille ouoille oville,
Veräjille vierahille." 160
Louhi Pohjolan emäntä
Siitä tuon sanoiksi saatti:
"Elä itke Väinämöinen,
Uikuta uvantolainen!
Hyvä tääll' on ollaksesi, 165
Armas aikaellaksesi!
Syöä lohta luotaselta,
Sivulta sianlihoa."
Silloin vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki: 170
"Kylkehen kyläinen syönti
Hyvissäki vierahissa;
Mies on maallansa parempi,
Kotonansa korkeampi."
"Soisipa sula Jumala, 175
Pääsisin omille maille,
Parempi omalla maalla
Vetonenki virsun alta,
Kun on maalla vierahalla
Kultamaljasta metonen." 180
Louhi Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Niin mitä minulle annat,
Kun saatan omille maille?"
"Taiatko takoa sammon, 185
Kirjokannen kalkutella,
Joutsenen kynän nenästä,
Maholehmän maitosesta,
Yhen uuhen Villasesta,
Yhen ohrasen jyvästä, 190
Niin annan tytön sinulle,
Panen neien palkastasi,
Saatan sun omille maille,
Oman peltosi perille."
Vaka vanha Väinämöinen 195
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Taia en sampoa takoa,
Kantta kirjo kirjoitella;
Saata mie omille maille,
Työnnän seppo Ilmarisen, 200
Joka samposi takovi,
Neitosi lepyttelevi."
"Se on seppo sen mokoma,
Ylen taitava takoja,
Jok' on taivoa takonut, 205
Ilman kantta kalkutellut,
Ei tunnu vasaran jälki,
Eikä pihtien pitämä."
Louhi Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi: 210
"Sille työnnän tyttäreni,
Sille lapseni lupoan,
Joka sampuen takovi,
Kannen kirjo kirjoittavi,
Joutsenen kynän nenästä, 215
Maholehmän maitosesta,
Yhen uuhen Villasesta,
Yhen ohrasen jyvästä."
Pani varsan valjahisin,
Ruskean re'en etehen, 220
Saattoi vanhan Väinämöisen,
Istutti oron rekehen.
Siitä tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui, noin nimesi:
"Elä päätäsi ylennä, 225
Kohottele kokkoasi,
Kun ei ilta ennättäne,
Tahi ei uupune oronen!
Jospa päätäsi ylennät,
Kohottelet kokkoasi, 230
Jo toki tuho tulevi,
Paha päivä päälle saapi."
Siitä vanha Väinämöinen
Löi orosen juoksemahan,
Harjan liina liikkumahan, 235
Ajoa karittelevi
Pimeästä Pohjolasta,
Summasta Sariolasta.