Väinämöinen pahoilla mielin Ainon hukkumasta tiedustelee Untamolta
hänen nykyistä olopaikkaansa meren pohjassa; vv. 1-24. -- Väinämöinen
lähtee kadonnutta tytärtä meren pohjasta pyytämään ja saapi
muutamana päivänä oudonlaisen kalan onkeensa; vv. 25-48. -- Kala
juuri leikattamaisillaan puikahtaa mereen ja ilmoittaa sieltä ei
olleensakaan kala, vaan sama Joukahaisen sisar, jota Väinämöinen
hartaasti oli pyytänyt. Sen jälkeen katosi pois näkyvistä, vaikka
Väinämöinen kyllä rukoilee häntä toiste tulemaan; vv. 49-92.
-- Väinämöinen vielä kokee nuotalla kadonnutta tyttöä jälleen
saada, mutta kun näkee yrityksensä tyhjäksi, pahoittelee omaa
mielettömyyttänsä, kun sillä tavoin oli hänen veneestänsä laskenut;
vv. 93-120. -- Alakuloisna kotiin astuessansa Väinämöinen muistelee
äitiänsä ja arvelee, jos olisi elossa, siltä toki saisi jonkun
hyvän neuvon huolissansa. Äiti haudastansa kuulee pojan valituksen
ja kehoittaa häntä lähtemään Pohjolaan, Pohjan kaunista tytärtä
kosimaan, vv. 121-156.
Vaka vanha Väinämöinen
Tuo tuosta pahoin pahastui,
Kun oli kaunis kaatununna,
Neitonen nukahtanunna,
Mennyt lietohon merehen, 5
Alle aaltojen syvien.
Astui huolien, huokaellen,
Syämmellä synkeällä,
Rannalle meren sinisen,
Sanan virkkoi, noin nimesi: 10
"Sano nyt Untamo unesi,
Maku'usi maan venyjä:
Missä Ahtola asuvi,
Neiot Vellamon venyvi?"
Sanoi Untamo unensa, 15
Maku'unsa maan venyjä:
"Tuolla Ahtola asuvi,
Neiot Vellamon venyvi,
Nenässä utuisen niemen,
Päässä saaren terhenisen, 20
Alla aaltojen syvien,
Päällä mustien mutien,
Kiven kirjavan kylessä,
Paaen paksun palleassa."
Siitä vanha Väinämöinen 25
Vetihe vene-sijoille,
Otti ongen taskuhunsa,
Väkärauan väskyhynsä;
Soutoa melastelevi,
Päähän saaren saavuttavi. 30
Siin' oli ongella olija,
Aina siimalla asuja,
Käeksellä kääntelijä;
Ongitteli, orhitteli,
Vapa vaskinen vapisi, 35
Hopeinen siima siukui.
Jo päivänä muutamana
Kala otti onkehensa;
Sen veti venosehensa,
Talui talkapohjahansa. 40
Katselevi, kääntelevi,
Ei tunne kaloa tuota:
Sileähk' on siikaseksi,
Kuleahka kuujaseksi,
Haleahka haukiseksi, 45
Evätön emäkalaksi;
Luopuisin meriloheksi,
Syvän aallon ahveneksi.
Vaka vanha Väinämöinen
Veti veitsen viereltänsä, 50
Huotrastansa pää-hopean,
Alkoi lohta leikkaella;
Lohi loimahti merehen,
Kala kirjo kimmeltihe,
Pohjasta punaisen purren, 55
Venehestä Väinämöisen.
Äsken päätänsä ylenti,
Oikeata olkapäätä,
Vihurilla viiennellä,
Kupahalla kuuennella, 60
Sieltä tuon sanoiksi virkki,
Itse kielin kerskaeli:
"Oi sie vanha Väinämöinen!
En ollut minä tuleva
Lohi leikkaellaksesi, 65
Kala palstoin pannaksesi."
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Miksi sie olit tuleva?"
"Olinpa minä tuleva
Sulle pirtin pyyhkijäksi, 70
Lattian lakaisijaksi,
Leivän paksun paistajaksi,
Olutkannun kantajaksi,
Atrian asettajaksi."
"Ohoh sinua ukko utra, 75
Vähämieli Väinämöinen!
Kun et tuntenut piteä
Ve'en viimeistä tytärtä,
Kuta pyyit kuun ikäsi,
Puhki polvesi halasit: 80
Mie olin Aino, neiti nuori,
Sisar nuoren Joukahaisen."
Sanoi vanha Väinämöinen
Alla päin, pahoilla mielin:
"Oi on sisar Joukahaisen! 85
Voit sie tulla toisen kerran."
Eip' on toiste tullutkana,
Ei toiste sinä ikänä;
Jo vetihe, vierähtihe,
Ve'en kalvosta katosi, 90
Kiven kirjavan sisähän,
Maksankarvaisen malohon.
Vaka vanha Väinämöinen
Tuop' on tuosta arvelevi,
Miten olla, kuin eleä; 95
Jo kutaisi sulkkunuotan,
Veti vettä ristin rastin,
Salmen pitkin, toisen poikki.
Ei saanut sitä kalaista,
Mitä mielensä pitävi, 100
Vellamon vetistä neittä,
Ahon lasta ainokaista.
Siitä vanha Väinämöinen
Alla päin, pahoilla mielin,
Kaiken kallella kypärin, 105
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Olipa minulla mieltä,
Oli ennen aikoinansa,
Vaanpa nyt tätä nykyä,
Tällä inhalla iällä, 110
Kaikki on mieli melkeässä,
Ajatukset arvoisessa."
"Kuta vuotin kuun ikäni,
Kuta puolen polveani,
Vellamon vetistä neittä, 115
Ve'en on viimeistä tytärtä,
Se osasi onkeheni,
Vierähti venoseheni,
Minä en tuntenut piteä,
En kotihin korjaella." 120
Vaka vanha Väinämöinen
Astui huolien, huokaellen,
Kulkevi kotia kohti,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"En nyt tuota tieäkänä, 125
Miten olla, kuin eleä,
Tällä ilmalla asua,
Näillä mailla matkaella."
"Oisiko emo elossa,
Vanhempani valvehella, 130
Sepä saattaisi sanoa,
Miten pystössä pysyä,
Murehisin murtumatta,
Huolihin katoamatta,
Näissä päivissä pahoissa, 135
Apeissa mielaloissa."
Emo hauasta havasi,
Alta aallon vastaeli:
"Viel' onpi emo elossa,
Vanhempasi valvehella, 140
Joka saattavi sanoa,
Miten olla oikeana,
Murehisin murtumatta,
Huolihin hupenematta."
"Mene Pohjan tyttärihin, 145
Siell' on tyttäret somemmat,
Neiet kahta kaunihimmat,
Viittä kuutta virkeämmät,
Ei Joukon jorottaria,
Lapin lapsi-lönttäreitä." 150
"Sieltä naios poikaseni
Paras Pohjan tyttäristä,
Jok' on sievä silmiltänsä,
Kaunis katsannoisiltansa,
Aina joutuisa jalalta, 155
Sekä liukas liikunnolta!"