Nuori Joukahainen, kun oli kuullut Väinämöistä kiitettävän paremmaksi
laulajaksi, kun hän itse oli, lähtee häntä tiedoissa voittelemaan,
tapaa hänen tiellä ja vaatii lauluille; vv. 1-64. -- Väinämöinen
käskee Joukahaisen sanomaan, mitä luuli itsensä yli muista tietävän,
ja kun Joukahainen ensin muita loruttuansa viimein kerskuu maan ja
taivaan luomisessa apuna olleensa, soimaa Väinämöinen häntä julki
valehteliaksi; vv. 65-140. -- Joukahainen, kun havaitsee tiedoissa
ei voittavansa Väinämöistä, vaatii häntä miekkasille, josta
ylimielisyydestä ja muusta Joukahaisen hävyttömyydestä Väinämöinen
suuttuu niin, että laulaa hänen kainaloihin saakka maan sisään; vv.
141-174. -- Joukahainen rukoilee Väinämöistä peräyttämään lauseensa
ja päästämään häntä siitä surkeasta tilasta. Lupaa hänelle ensin
muita lunnahia ja viimein kovin hätäytyneenä ainoan sisarensa; vv.
175-222. -- Joukahainen sisarensa Väinämöiselle luvattua pääsee
jälleen vapaaksi, lähtee pahoilla mielin kotia ja kertoo äitillensä,
miten hänen oli täytynyt sisarensa Väinämöiselle luvata. Äiti siitä
ihastuu, kun kuulee Väinämöisen vävyksensä saavan; vv. 223-264. --
Joukahaisen sisar ei suuresti ihastu kuullen itsensä Väinämöiselle
luvatuksi, jonka tähden itkeä vetistelee, ja kun äiti tiedustelee
syytä hänen itkuunsa, sanoo sitä itkevänsä, jos täytyisi niin nuorena
marjaisilta ahoilta ja ihanilta seuduiltansa pois lähteä; vv. 265-300.
Vaka vanha Väinämöinen
Elelevi aikojansa
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla,
Laulelevi virsiänsä, 5
Laulelevi, taitelevi.
Olipa nuori Joukahainen,
Laiha poika Lappalainen,
Kuuli kummia sanoja,
Väinämöistä laulajaksi, 10
Paremmaksi itseänsä;
Tuo tuosta kovin pahastui,
Lähteäksensä käkesi,
Tullaksensa toivotteli,
Noille Väinölän tuville, 15
Kera Väinön voitteloille.
Valjasti tulisen ruunan
Korjan kultaisen etehen,
Itse istuvi rekehen,
Kohennaikse korjahansa, 20
Iski virkkua vitsalla,
Heitti helmiruoskasella;
Läksi virkku vieremähän,
Hevoinen helettämähän.
Ajoa suhuttelevi, 25
Jo päivänä kolmantena
Päätyi Väinölän ahoille,
Kalevalan kankahille;
Tuli tiellä vastatusten
Kera vanhan Väinämöisen, 30
Aisa tarttui aisan päähän,
Vemmel vempelen nenähän.
Kysyi vanha Väinämöinen:
"Kuit' olet sinä sukua,
Kun tulit tuhmasti etehen, 35
Vastahan varattomasti;
Säret länget länkäpuiset,
Vesapuiset vempelehet?"
Silloin nuori Joukahainen
Sanan virkkoi, noin nimesi: 40
"Mie olen nuori Joukahainen,
Vaan sano oma sukusi,
Kuit' olet sinä sukua,
Kuta kurja joukkioa?"
Vaka vanha Väinämöinen 45
Jo tuossa nimittelihe,
Sai siitä sanoneheksi:
"Kun liet nuori Joukahainen,
Veäite syrjähän vähäisen,
Sie olet nuorempi minua!" 50
Silloin nuori Joukahainen
Sanan vastaten sanovi:
"Vähä on miehen nuoruuesta,
Nuoruuesta, vanhuuesta,
Kumpi on tieoilta parempi, 55
Muistannalta mahtavampi,
Sep' on tiellä seisokahan,
Toinen tieltä siirtykähän!"
"Lienet vanha Väinämöinen,
Laulaja iän ikuinen, 60
Ruvetkamme laulamahan,
Saakamme sanelemahan,
Mies on miestä oppimahan,
Toinen toista voittamahan."
Vaka vanha Väinämöinen 65
Siitä tuon sanoiksi virkki:
"Kun ollet tieolta parempi,
Muisteloilta mahtavampi,
Sano korvin kuullakseni,
Mielin mittaellakseni, 70
Mitä tietänet enemmän,
Yli muien ymmärtänet!"
Sanoi nuori Joukahainen:
"Tieänpä minä jotaki,
Tieän puut Pisan mäellä, 75
Hongat Hornan kalliolla,
Kolme koskea kovoa,
Kolme järveä jaloa,
Kolme vuorta korkeata
Tämän ilman kannen alla, 80
Hämehessä Hälläpyörän,
Kaatrakosken Karjalassa;
Ei ole Vuoksen voittanutta,
Yli käynyttä Imatran."
Vaka vanha Väinämöinen 85
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Lapsen tieto, naisen muisti,
Ei ole partasuun urohon;
Sano syntyjä syviä,
Asioita ainoisia!" 90
Se on nuori Joukahainen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tieän mä tiasen synnyn;
Vanhin on lintuja tianen,
Kyy viherä käärmehiä, 95
Kiiskinen veen kaloja."
"Vesi on vanhin voitehista,
Kosken kuohu katsehista,
Itse luoja loitsijoista,
Jumala parantajista." 100
"Mätäs on märkä maita vanhin,
Paju puita ensimmäinen,
Hongan juuri huonehia,
Paatonen patarania."
Vaka vanha Väinämöinen 105
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Muistatko mitä enemmin,
Vain jo loppuivat lorusi?"
Sanoi nuori Joukahainen:
"Tieän vieläki vähäisen, 110
Muistanpa ajan mokoman,
Kun olin merta kyntämässä
Meren kolkot kuokkimassa,
Kalahauat kaivamassa,
Syänveet syventämässä, 115
Lampiveet on laskemassa,
Mäet mylleröittämässä,
Louhet luomassa kokohon."
"Viel' olin miesnä kuuentena,
Seitsemäntenä urosna, 120
Tätä maata saataessa,
Ilmoa suettaessa
Ilman pieltä pistämässä,
Taivoa tähittämässä."
Sanoi vanha Väinämöinen: 125
"Sen varsin valehtelitki;
Ei sinua silloin nähty,
Kun on merta kynnettihin,
Meren kolkot kuokittihin,
Kalahauat kaivettihin, 130
Syänveet syvennettihin,
Lampiveet on laskettihin,
Mäet mylleröitettihin,
Louhet luotihin kokohon."
"Eikä lie sinua nähty, 135
Ei lie nähty, eikä kuultu,
Tätä maata saataessa,
Ilmoa suettaessa,
Ilman pieltä pistettäissä,
Taivoa tähitettäissä." 140
Se on nuori Joukahainen
Tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Kun ei lie minulla mieltä,
Kysyn mieltä miekaltani:
Oi on vanha Väinämöinen, 145
Laulaja lavea-suinen,
Lähe miekan mittelöhön,
Käy'pä kalvan katselohon!"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"En noita pahoin pelänne 150
Miekkojasi, mieliäsi,
Tuumiasi, tuuriasi,
Vaan kuitenki, kaikitenki,
Lähe en miekan mittelöhön
Sinun kanssasi katala, 155
Kerallasi kehno raukka."
Siinä nuori Joukahainen
Murti suuta, väänti päätä,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ken ei käyne miekkasille, 160
Sen minä siaksi laulan,
Alakärsäksi asetan."
"Panen semmoiset urohot,
Sen sikäli, tuon täkäli,
Sorran sontatunkioille, 165
Läävän nurkkihin nutistan."
Siitä suuttui Väinämöinen,
Siitä suuttui ja häpesi;
Jopa loihe laulamahan,
Sai itse sanelemahan, 170
Lauloi nuoren Joukahaisen,
Lauloi suohon suonivöistä,
Niittyhyn nivuslihoista,
Kankahasen kainaloista.
Siitä nuoren Joukahaisen 175
Jopa tuskaksi tulevi,
Läylemmäksi lankeavi,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi on viisas Väinämöinen,
Tietäjä iän ikuinen! 180
Pyörrytä pyhät sanasi,
Peräytä lausehesi,
Annan kultia kypärin,
Hopeita huovan täyen,
Isoni soasta saamat, 185
Taluttamat tappelosta."
Vaka vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kulkuna omatki kullat,
Lasten leikkinä hopeat;" 190
Lauloi nuoren Joukahaisen,
Lauloi siitäki syvemmä.
Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on vanha Väinämöinen!
Päästä tästä pälkähästä, 195
Tästä seikasta selitä;
Annan ainoat eloni,
Heitän hietapeltoseni,
Oman pääni päästimeksi,
Itseni lunastimeksi." 200
Vaka vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Omat on elot paremmat,
Omat pellot armahammat;"
Lauloi nuoren Joukahaisen, 205
Lauloi ainakin alemma.
Jo nyt nuori Joukahainen
Tiesi tielle tullehensa,
Voittelohon, laulelohon,
Kera vanhan Väinämöisen. 210
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi on viisas Väinämöinen!
Heitä vielä heikko henki,
Päästä pois minua tästä;
Virta jo jalkoa vetävi, 215
Hiekka silmiä hiovi."
"Kun pyörrät pyhät sanasi,
Luovuttelet luottehesi,
Annan Aino siskoseni,
Lainoan emoni lapsen 220
Sulle pirtin pyyhkiäksi,
Lattian lakaisiaksi."
Siitä vanha Väinämöinen
Ihastui iki hyväksi,
Kun sai neion Joukahaisen 225
Vanhan päivänsä varaksi;
Pyörti pois pyhät sanansa,
Perin laski lausehensa.
Pääsi nuori Joukahainen,
Pääsi leuan liettehestä. 230
Parran paikasta pahasta;
Kohoeli korjahansa,
Läksi mielellä pahalla,
Syämmellä synkeällä,
Luoksi armahan emonsa, 235
Tykö valtavanhempansa.
Ajoi kummasti kotihin,
Itkeä vetistelevi
Alla päin, pahoilla mielin,
Kaiken kallella kypärin. 240
Emo ennätti kysyä,
Vaivan nähnyt vaaitella:
"Mitä itket poikueni,
Nuorna saamani nureksit,
Olet huulin hyypynyisin, 245
Nenän suulle langennuisen?"
Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on maammo kantajani!
Jo on syytä syntynynnä,
Taikoja tapahtununna: 250
Annoin Aino siskoseni,
Lupasin emoni lapsen,
Väinämöiselle varaksi,
Suojaksi sopen kululle."
Emo kahta kämmentänsä, 255
Hykersi molempiansa,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elä itke poikueni!
Ei ole it'ettäviä;
Tuota toivoin tuon ikäni, 260
Puhki polveni halasin,
Sukuhuni suurta miestä,
Vävykseni Väinämöistä,
Laulajata langokseni."
Sisar nuoren Joukahaisen 265
Itse itkullen apeutui;
Itki suuresta surusta,
Apeasta miel'alasta.
Sai emo sanelemahan:
"Mitä itket Ainoseni, 270
Kun olet saava suuren sulhon,
Miehen korkean kotihin,
Ikkunoillen istujaksi,
Lautsoille lavertajaksi?"
Tuon tytär sanoiksi virkki: 275
"Oi emoni kantajani!
Jo minä jotakin itken,
Noita maita marjaisia,
Mansikkaisia ahoja;
Itken päivän armautta, 280
Suloutta kuun komean,
Ihanuutta ilman kaiken,
Jos onpi nuorna jättäminen,
Lapsena unohtaminen,
Veikon veistotanterille, 285
Ison ikkunan aloille."
Sanovi emo tytölle,
Lausui vanhin lapsellensa:
"Mene huima huolinesi,
Epätieto itkuinesi! 290
Paistavi Jumalan päivä
Muuallaki maailmassa,
Ei isosi ikkunoilla,
Veikkosi veräjän suulla,
Myös on marjoja mäellä, 295
Ahomailla mansikoita,
Poimia sinun poloisen
Ilmassa etäämpänäki,
Ei aina ison ahoilla,
Veikon viertokankahilla." 300